Marraskussa kirjoittelin raporttia pienestä irlantilaisesta roolipelitapahtumasta.

Minun oli alunperin tarkoitus kirjoittaa tapahtumaraportti Dominiconista, Irlannin marraskuisesta (rooli)pelitapahtumasta, joka järjestettiin kätevästi opiskelupaikkakunnallani Maynoothissa. Tapahtuman päävastaava ei kuitenkaan näytä lähettävän minulle pyytämiäni taustatietoja eivätkä muutkaan tahot vaikuta erityisen innostuneita kyselystäni, joten minulla ei ole materiaalia sijoittaa tapahtumaan omaan kontekstiinsa. Niinpä tyydyn kuvaamaan omia kokemuksiani hieman pitemmän kaavan mukaan. Laitan joitakin kuvia Albumin puolelle, kunhan kiireiltäni ehdin.

Dominicon 2006 – Mustekalapaavin noir valtakunta

Tapahtuma järjestettiin siis 17.-19. marraskuuta 2006. Olin etukäteen ilmoittautunut vetämään Vuoren velhoa ja valmistin myös demomateriaalia muita Forge-pelejä varten. Tapahtumapaikkana oli yksi yliopiston rakennuksista, sen pienehköt tutor-työskentelyyn tarkoitetut huoneet. Roolipeleille, lautapeleille ja keräilykorttipeleille oli varattu kaksi huonetta kullekin. Roolipelejä oli tarjolla kymmenen, joskin kuulin huhua, että pari muuta olisi polkaistu käyntiin enemmän tai vähemmän spontaanisti. Pelit ajoitettiin pareittain, joten innokkaimmat saattoivat osallistua viiteen peliin. Miniatyyri- eli täkäläisittäin sotapelit saivat kaksi isompaa salia käyttöönsä. Lisäksi mukana oli kaksi erikoisempaa huonetta: toinen oli Retro Room, siis huone täynnä parin menneen vuosikymmenen hittejä, kuten legoja, Twister -seurapeli sekä vanhoja konsoleita ja toinen oli Viewing Room, jonka televisiossa pyöritettiin vanhoja sarjoja kuten Transformerseja. Jälkimmäiset eivät olleet koko tapahtuman aikana erityisen käytettyjä, enemmän lastenhoitohuoneiden luonteisia ja ajanvietettä ruokailun aikana. Tapahtuman aikana järjestettiin myös elopeli, mutta kun en osallistunut, en osaa sanoa siitä mitään. Pari tyyppiä kyllä kehui sitä, mutta paha erottaa sitä yleisestä kohteliaisuudesta. Tapahtuman teemana tai tyylinä oli noir, mutta sitä ei ilmennetty muulla kuin ohjelmavihkon kuvituksella ja yksityisetsivähenkisellä esipuheella.

Perjantai 17. marraskuuta

En etsimisestä huolimatta löytänyt mistään tietoa, milloin tapahtuma varsinaisesti alkaisi. Tiesin ensimmäisten roolipelien starttaavan seitsemältä, joten tuumin, että kuudelta olisi hyvä aika kokeilla onneani. Arvaukseni oli hyvä: saavuin aivan järjestelyjen viime hetkillä. Hetken seisoskelun jälkeen pääsin kuitenkin maksamaan kymmenen euroa viikonloppulipustani ja euron jokaisesta roolipelistä, johon halusin osallistua. Tuntui hieman kummalliselta, ettei pääsylipulla saanut muuta kuin pääsyn Retro ja Viewing Roomeihin sekä lautapelien ääreen. Ilmeisesti keräilykorttipeli- ja sotapelien puolella piti maksaa pieni turnausmaksu, mutta tämä oli ymmärrettävää, koska turnauksessa saattoi oikeasti voittaa ainakin mainetta ja kunniaa. Roolipelikokemuksesta rahastaminen tuntui oudommalta, mutta mahtoi toisaalta olla varsin tuottoisaa: 10 peliä, jokaisessa noin viisi maksavaa pelaajaa tekee ylimääräisen viisikymppisen. Toisaalta foorumin puolella näkyi kannanottoja, joiden mukaan kauempana asuvat jättivät tulematta juuri tapahtuman hinnoittelun vuoksi. Joka tapauksessa kirjauduin Warhammer Fantasy RPG -seikkailuun nimeltään The Witching Night. Peli alkoi seitsemältä ja kesti kymmeneen, talon sulkemisaikaan asti, joten enempää en sille päivälle ehtinytkään. Itse peli oli kuulemma jonkinlainen Dominicon-klassikko, ja sellaisena hyvin annettuun aikamäärään sovitettu. Sisältö ei kuitenkaan ollut kovin kummoinen: Pelinjohtaja kertoi tarinaa taistelukohtauksiin asti ja epäilemättä ohjaili tuloksia näkösuojansa takana juonen toteuttamiseksi. Kuten tällaisissa peleissä usein käy, pelinjohtaja ei jakanut osallistumista sen enempää, vaan vaikuttamaan pääsivät ne innokkaimmat ja äänekkäimmät pelaajat. Oma osallistumiseni oli siis minimaalista. Niin ja lopuksi koko seikkailu paljastui uneksi. No, tällaisiahan ne conipelit ja ehkä valtavirtaroolipelaaminen ylipäänsä tuppaa olemaan.

Lauantai 18. marraskuuta

Saavuin lauantaina jo ennen puoltapäivää, tarkoituksenani katsella hieman ympärilleni. Katseltavaa ei kuitenkaan ihmeemmin ollut: tapahtuma mahtui hyvin yhdelle käytävänpätkälle ja sen varrella oleviin huoneisiin. Päädyin pelaamaan mielenkiintoista lautapeliä Frag Zombies!, joka oli luotu yhdistämällä Frag ja Zombies!. Nimensä mukaisesti pelissä oli tarkoitus ampua epäkuolleita ja pyrkiä kohti helikopterin laskeutumisalustaa. Systeemi oli verrattain elegantti, joskin ymmärsin taktisten toimien (lue: tiimityöskentelyn) merkityksen vasta aivan pelin lopussa. Siirryin lautapelin äärestä suoraan roolipelin pariin: vuorossa oli Dungeons & Dragons -seikkailu Mighty Hand of Heroes – tai olisi ollut, jos pelinvetäjä olisi lähettänyt muutakin kuin pelkät hahmolomakkeet. Pelinvetäjä itse oli estynyt tulemasta paikalle, mutta onneksi hänen sijaisensa oli varsin neuvokas kaveri, joka latasi jotain settiä Wizards of the Coastin nettisivuilta. Pelikerta oli eräs parhaimmista koskaan kokemistani. Seikkailu itsessään oli siinä määrin suoraviivainen – kuten luolastokomppaukset tuppaavat olemaan – ettei pelinjohtajan tarvinnut kiskottaa sitä jatkuvasti. Muu peliporukka koostui kokeneista D&D-pelaajista, joten osasimme tehdä loistavaa ”seikkailijat lomalla” -huumoria: kirjanpitäjä-pappi (cleric) täytyy mainita erikseen, niin monet naurut se kirvoitti. Lisäksi hahmomme olivat siinä määrin kovan luokan taistelijoita, ettei homma sortunut eloonjäämiskamppailuksi vaan pysyi hahmojen voittokulkuna. Tämä kolmetuntinen oli siis rentoa menoa ja sosiaalisesti hyvin tasapainoista pelaamista.

Tapahtuman elopeli järjestettiin lauantai-iltana ja kun jättäydyin siitä pois, minulla oli hieman aikaa tutkailla tapahtumaan noin muuten. Laskelmieni mukaan seitsemän aikaan paikalla oli 18 korttipelaajaa, 16 sotapelaajaa, 15 lautapelaajaa ja 28 elopelaajaa. Roolipelisessiot noin yleensä ottaen vetivät kuusi pelaajaa kukin, ja kun niitä järjestettiin pareittain, roolipelaajia olisi voinut olla 12. Niinpä näyttää siltä, että tämäkin (rooli)pelitapahtumaksi nimetty tilaisuus oli enemmän keräilykortti- ja sotapelaajien valtakunta, kuten niin kovin moni muukin kaltaisensa. Kuuleman mukaan tänä vuonna kävijöitä oli noin 60-70, mikä on keskivertotulos: viime vuonna tehtiin ennätys sadalla kävijällä. Järjestävä taho oli Maynoothin yliopiston pelijärjestö, joten ymmärrettävästi kävijät olivat pääasiassa opiskelijoita. Mukana oli myös muutamia vanhempia miehiä lastensa kanssa ja naiset näyttivät olevan pääasiassa miespuolisten pelaajien tyttöystäviä, enemmän tai vähemmän kiinnostuneita itse pelaamisesta.

Yritin houkutella ihmisiä Forge-pelien demoihin, mutta väki tuntui kovin vastahakoiselta – epäilemättä siksi, että kaikki roolipelaamisesta kiinnostuneet olivat elopelaamassa. Loppujen lopuksi sain aikaiseksi vain yhden Piruja miehiksi -demotuksen. Taustaksi lienee hyvä mainita, ettei minulla tosiaan ole ollut onnea etsiessäni peliseuraa Forge-peleihin. Syitä voi tietysti olla monia, osin ehkä jo nimityksessä: ”indie-game” kun voi kuulostaa jonkun korvissa epämääräiseltä kokeilulta, jossa ei ole mitään tolkkua eikä tasoa, kuten usein ajatellaan muusta indie-taiteesta. Toinen mahdollisuus on, että olen markkinoinut niitä liiaksi pelisysteemin enkä pelimaailman kautta, kun tavallinen pelaaja on nimenomaan innostunut tästä jälkimmäisestä.

Siinä istuskellessani ja ihmisiä seuratessani hoidin myös ruokahuoltoni kuntoon. Tapahtumassa oli erittäin toimiva käytäntö, jossa yksi järjestäjistä kulki kaikki huoneet läpi ja kokosi pizzatilaukset ja nimet tarralapuille. Nämä sitten vietiin kerralla läheiseen pizzeriaan, jonka kanssa epäilemättä oli etukäteen tehty sopimus asiasta. Pizzat tuotiin sitten tapahtumaan ja järjestäjät jakoivat ne tilaajille tarralappujen perusteella. Pysyäkseni totuudessa täytyy myöntää, että pizzerialla tuntui olevan ilmeisiä hankaluuksia hoitaa valtavaa tilausta sovitussa ajassa, mutta kävijän kannalta ruoan saapumisella ei ollut erityistä kiirettä. Ateria koostui siis pienestä pizzasta (sellaista pakastepizzakokoa), isosta pussillisesta suolattomia ranskalaisia ja limutölkistä: oikein mainio kokonaisuus viidellä eurolla.

Paremman puutteessa päädyin lopulta pelaamaan pokeria Texas Hold ’Em -versiona, joka tuntuu olevan tällä saarella se ainoa pokerityyli. Pärjäsin kohtuullisesti, kunnes peliin liittyi tilastotieteilijä, joka taisikin sitten voittaa koko loppuillan. Kuten arvata saattaa, suurin osa porukasta jatkoi iltaa pubin puolella, jossa ohjelmaan kuului ainakin tietokilpailuja sekä arvontaa. Kaikki tulot lahjoitettiin hyväntekeväisyytenä Botharille, mikä tuntuu olevan yleinen käytäntö täällä päin. Saaren suurin roolipelitapahtuma Gaelcon palkittiin Diana Jones Awardilla nimenomaan hyväntekeväisyydestä. Jätin itse pubireissun väliin, kun halusin varmistaa olevani seuraavana päivänä parhaassa kunnossa johtaakseni Vuoren velhoa.

Sunnuntai 19. marraskuuta

Sunnuntaiaamu oli tapahtumankin puolesta ilmeisen hiljainen. Aamulle oli kirjattu vain yksi roolipeli ja kun sekin oli samaa d20-tavaraa, päätin jättää sen väliin. Saavuin paikalle vasta puolenpäivän aikoihin, kun minun oli määrä pelauttaa Vuoren velhoa. Lyhyesti sanottuna yksi kolmen tunnin pelikerta ei riitä Vuoren velhon pelaamiseen: hahmojen väliset suhteet eivät pääse kehittymään ja synkät kohtalot räjähtävät viimeisessä näytöksessä silmille. Toisaalta sain kuitenkin näytettyä paikallisille hieman Forge-pelien mallia, joten ehkä löydän jatkossa helpommin peliseuraa. Peliseurueeseen kuului myös pari corkilaista, ja kun seuraava pelitapahtuma on Corkissa, olin oikein tyytyväinen voidessani hieroa heihin tuttavuutta jo etukäteen. (Tarkempi englanninkielinen peliraportti löytyy täältä.)

Vuoren velhon jälkeen ennätin jutella hetken paikalle olleiden pelimyyjien kanssa, joiden ystävällisyydelle täytyy kyllä nostaa hattua. Joskus tällaiset tyypit ovat paikalla vain myydäkseen tavaraa eivätkä jutellakseen kävijöiden kanssa myyntipolitiikasta. Hieman yllättäen tämän kyseisen peliliikkeen liikevaihto ei koostukaan lauta- ja sotapeleistä, vaan roolipelit ovat ihan yhtä kova myyntivaltti. ”Roolipelit” tarkoittaa tässä yhteydessä tietysti hyvin suppeaa nimekejoukkoa, käytännössä D&D:a, muuta d20-materiaalia, Vampirea ja Warhammer Fantasy RPG:a. Nopat menivät kaikki jo tapahtuman alkupuolella. Conimyynti sujui kuulemma mukavasti – tätä vasten on syytä muistaa, että Irlannissa vuoteen tosiaan mahtuu täysi tusina pelitapahtumia. Pelaajat voivat siis hyvinkin keskittää ostoksensa coneihin. Paljon povailtu roolipeliliikkeiden katoaminen tai pikemminkin muuttuminen keräilykortti-, miniatyyri- ja sarjakuvakaupoiksi ei siis ainakaan heidän kohdallaan pitänyt paikkaansa. Löysin muuten netistä oikein mielenkiintoisen tutkimuksen irlantilaisesta roolipelikulttuurista, palaan sen sisältöön seuraavassa bloggauksessani [täällä].

Tarkoitukseni oli jatkaa edelleen demottamista, mutta minulle avautui mahdollisuus pelata Once Upon A Time -korttitarinankerrontapeliä. Olen jo pitkään halunnut pelata sitä tutustuakseni sen tarinankerrontamekanismeihin. Täytyy myöntää, ettei peli tehnyt kummoista vaikutusta. Tarinankerronta ja pelaajien välinen kilpailu ovat niin kovassa ristiriidassa, että tarina uhkaa kärsiä alituisista koherenssiongelmista. Lisäksi pelitoverini olivat keräilykorttipelaajia eivätkä tarinankertojia, mikä edelleen vaikeutti tarinankerrontaa. Tapahtuman päätös tuli vähän yllättäen, kun kaksi pelaajista – molemmat tapahtuman henkilökuntaa – enemmän tai vähemmän vain haihtui paikalta. Kävijät alkoivat vähitellen suunnata kotia kohti ja henkilökunta aloitti siivoamisen.

About these ads