You are currently browsing the category archive for the 'Kirjallisuus' category.
Magus-roolipelilehden numeron 29 uutispalstalla mainitaan, että Raili ja Niko Mikkasen fantasiaromaani Kuolleet kaupungit (Otava, 1996) perustuu ”roolipeliseikkailuun”. Pikku-uutinen kertoo myös, että kirjasta otettiin pian uusi painos, eli se meni ilmeisen hyvin kaupaksi. Wikipedia väittää, että Raili olisi syntynyt vuonna 1941. Tästä voimme laskea, että Kuolleiden kaupunkien kirjoittamisen aikoihin hän oli 55-vuotias. Koska Railin omat kotisivut kertovat, että Niko on hänen poikansa, voimme turvallisesti olettaa, että hän oli 20-30-vuotias. Nikon taas tunnemme paremmin “GNikona”, joka oli Wikipedian mukaan Otaniemen Roolipeliklubin (ORC:n) mukana järjestämässä ensimmäistä Ropeconia ja myös kuudes Kultainen lohikäärme -palkinnon saaja, eli kyseessä on kovimman luokan roolipeliaktiivi.
Lähden siitä olettamuksesta, että kirjan taustalla on oikeasti pelattu roolipelikampanja. Mitä merkkejä tällainen on jättänyt kirjan kerronnalliseen tyyliin? Millainen tämä taustalla oleva pelattu roolipeli oli?
Etsiskelin kirjastosta romaaneja, joissa roolipelaaminen esiintyisi keskeisenä harrastuksena. Halusin nähdä, miten roolipelaamista on (nuorten)kirjallisuudessa käsitelty. Käsiini sattui sitten Tiina Martikaisen Virtuaaliansa (Myllylahti, 2006), jossa ei takakannen väitteistä poiketen käsittele lainkaan roolipelejä. Sen sijaan siinä kuvataan naiset ja miehet sosiaalisuuden ääripäinä.
“Kun melkoinen osa nuorisosta tuntee fantasiakulttuurin itselleen läheiseksi, voi edellä sanottua jatkaa väitteellä, että seuraavina vuosikymmeninä Raamattua lukevat tulevat lähestymään sitä nimenomaan fantasiakulttuurin kuvista käsin. Kun Jeesusta takavuosina verrattiin vallankumousmarttyyri Che Guevaraan, häntä verrataan nyt Teräsmieheen.”
Esko Miettisen tuorein kirja Velhon uskontunnustus (2008) jatkaa Velhot, örkit, sankarit (2004) -kirjassa (ks. blogimerkintä, jossa pohdin vanhemman kirjan pohjalta fantasiakirjallisuuden ja -roolipelien eroja) aloitettua fantasiakirjallisuuden ideologian kartoittamista. Jokainen varmaan tietää, että juutalais-kristillinen mytologia on antanut paljon elementtejä ja teemoja kirjallisuudelle. Miettisen lähtökohtana on kuitenkin tehdä eräänlaista kontekstuaalista teologiaa, fantasian teologiaa, jossa hän pohtii kristillistä teologiaa fantasiakulttuurin keskellä.
Työskennellessäni Efemeros #2:n, kesällä julkaistavan Praedor-lisäosan kanssa, olen pitänyt virettä yllä lukemalla hieman Michael Moorcockin, Fritz Leiberin, Karl Wagnerin ja Robert E. Howardin fantasiakirjallisuutta. Eräs julkaistava artikkeli käsittelee Praedor-skenaarioiden kirjoittamista ja sitä varten olen lukenut pari analyysiä “pulp-fantasian” tyylistä. Efemeroksen artikkelissa pitäydyn konkreettiseen roolipelimateriaaliin, mutta näin blogin puolella voin pyöritellä tämän kirjallisuuslajin ideologiaa.
Lueskelin tässä erään kokoelman H.P. Lovecraftin suomennettuja kauhunovelleja: Temppeli, Nimetön kaupunki ja muita kertomuksia (Jalava, 1999). Teokseen mahtuu 17 novellia, ja kun Lovecraftin koko tuotanto on reilut 60 teosta, niin kansien välissä on neljännes miehen töistä. Materiaali on nähdäkseni riittävä, jotta voi analysoida Lovecraftin tunnuspiirteitä, vaikka teoksessa ei olekaan kaikkia Lovecraftin klassikoita. Jalava on muuten kustantamon ilmoituksen mukaan aikeissa julkaista tulevina vuosina uudet suomennokset Lovecraftin novelleista.
Lukemani perusteella on helppo erotella Lovecraftin kirjalliset elementit, joita mies käyttää novellista toiseen. Samoja piirteitä ovat käyttäneet hänen ystävänsä, jotka ovat näin laajentaneet lovecraftilaista kauhugenreä.
Viimeisimmät kommentit