Pelon ja rakkauden lapset

Ensimmäinen teokseni oli Pelon ja rakkauden lapset (2007), Kätyrin osan lisäosa. Se oli olennaisesti kokoelma erilaista materiaalia:

1. Suomennos Michael Millerin A Manifesto on Mastery -artikkelista, jossa hän selittää omaa näkemystään Kätyrin osasta. Olennaisesti hänen mukaansa isännän funktio on toimia emotionaalisena moukarina.
2. Omaa tekstiäni Kätyrin osan toiminnasta nimenomaan tarinankerronnan näkökulmasta. Kirjoitin asioista, jotka olin itse havainnut toimiviksi, mutta pohjasin paljossa myös Forgesta löytämiini keskusteluihin.
3. Listoja goottigenreen sopivista pelin alussa valittavista kätyrien ja isännän ominaisuuksista.
4. Skenaario Victor Hugon Notre Damen kellonsoittajaan sovitettuna. Kyse oli alunperin demosta, jonka pelasin Gregor Huttonin ja Malcolm Craigin kanssa alkuvuodesta 2007. Niinpä päätin liittää mukaan myös peliraportin kyseisestä pelistä.

Arkkimagus -pelisuunnitteluhaaste

Kun olin ensin saanut luettua kaikki Magus-lehden 50 numeroa läpi ja kirjoitettua niistä pienen yhteenvedon, rupesin miettimään olisiko lehdille jotain muutakin kuin puhtaasti kulttuurihistoriallista arvoa. Pian Eero jo kyhäilikin Arkkimagus-pelisuunnitteluhaastetta, jossa tarkoituksena oli käyttää Magus-lehtiä pelisuunnittelumateriaalina. Vaikka emme lopunperin päässeet kuin viidenteen lehteen ja Eero hyytyi jo ensimmäisen kohdalla, toimi haaste hyvänä pelisuunnitteluharjoituksena. Yllättävän helposti sain kehiteltyä pelejä, vaikka tietysti niissä on hurjasti derivaatiota suunnittelun aikoihin pelaamistani peleistä ja osa peleistä on myös keskenään samankaltaisia.

En itse asiassa usko, että pelit oikein avautuvat ilman, että lukija tuntee Magus-lehden artikkelit, joihin peli perustuu. Linkitän tähän kuitenkin muutamia tarinankerronnalliselta kannalta mielenkiintoisimpia viritelmiä ja osoitan, mikä kunkin pelin pointti on.

1. Eisegeesi on roolipelinä rajatapaus. Se ei viime kädessä ole muuta kuin nippu kysymyksiä, joita voi kysellä itseltään jotain tarinaa lukiessaan. Pointtina on kysymysten ja yksinkertaisten sääntöjen avulla luoda tarinan ympärille laajempi tarina.
2. Kesäyössä sielut vietellään on väittelypeli, mutta jos argumenttinsa järjestää oikein, niin peli kertoo lukuisia pikkutarinoita kyläläisten elämästä. Kylän kohtalo riippuu siitä, mille kannalle valtaosa kyläläisistä päätyy (eli kuka pelaajista voittaa eniten väittelyitä). Kauniisti tehdyn pelilaudan kanssa tämä olisi varsin näppärä tuote.
3. Kolmas maailma kompastuu oveluuteensa, mutta sen “innovaationa” on yhdistää pelaajan resurssit, hahmon abstraktit kestopisteet ja hahmon varusteet. Pelin suurin ongelma on, että siinä on vain mekaniikat, eikä muuta rakennetta varsinaiselle pelille.
4. Maior Arcana on nimensä mukaisesti tarinankerrontakorttipeli. Korttien (ja valmiiden kohtausten) avulla luodaan ja ratkaistaan mysteeri. Teknisesti tarinaelementtien luominen ja niistä luovasti tarinan kutominen kiehtoo minua.
5. Näytelmäpeli on juuri sitä, miltä se kuulostaakin: “forgelainen” elopeli. Toisin sanoen yhdistin keholliseen ilmaisuun pöytäroolipeleistä tutut kohtaukset ja selkkauksenratkaisukeinot. Vähän kuin jeepform, mutta selkeämmillä mekaniikoilla. Tai kuin Parhaaseen katseluaikaan -peli larppina. Eihän tuo välttämättä toimintakuntoinen tuollaisenaan ole, mutta riittää osoittamaan, ettei mikään estä fuusioimasta larppi- ja (forgelaista) pöytäpelaamista sinänsä.

Efemeros #1

Seuraava julkaisuni, ensimmäinen fyysisessä muodossa, oli roolipeliartikkelikokoelma Efemeros #1 (2008). Jälleen kerran kaikki materiaali ei lähtenyt omasta päästäni, vaan toimin päätoimittajana ja kirjoitin neljästä artikkelista kaksi. Tarkoitus oli ensisijaisesti tehdä ensimmäinen julkaisu ja kokeilla siinä sivussa erinäisiä mahdollisuuksia. Joka tapauksessa, kokoelma koostui neljästä artikkelista:

1. Aatteellinen roolipelaaminen, jossa käsittelin olennaisesti tarinankerrontaa. Teeman käsitteleminen kun johtaa yhtälailla draamaan kuin aatteen käsittelemiseenkin.
2. Shinobi no mono esitteli sekä esimerkein että selityksin yksitoista erilaista forgelaisista narratiivisista peleistä tuttua roolipelitekniikkaa.
3. Seikkailujen tekeminen lähti Wille Ruotsalaisen kynästä, ja nimensä mukaisesti siinä opastettiin perinteisten seikkailujen kirjoittamiseen.
4. Kampanjan suunnittelu on Eero Tuovisen artikkeli (hän myös hoiti teoksen taittamisen). Eero esitteli myyttiseen Sveitsiin sijoittuvaa Lucerne-kampanjaansa ja selitti sen avulla, miten kampanjan voi kirjoittaa ydinkonfliktin ja toiminnallisten areenoiden varaan.

Lisäksi Graham Walmsley suostui siihen, että käänsin hänen blogimerkintänsä eräästä pelikerrasta kokoelman loppukevennykseksi. Ja erikseen täytyy mainita myös Jenny Paateron tekemä uskomattoman kaunis kuvitus. Rohkenen sanoa, että Efemeros #1:n kansi on kaunein, mitä kotimaisessa roolipelijulkaisussa on koskaan nähty.

Lords & Ladies

Lords & Ladies (2009) on tavallaan ensimmäinen pelijulkaisuni, joten sillä on pitkä historia. Vuoden 2006 lopulla Forgessa järjestettiin pelimiljöönsuunnittelukilpailu, jossa piti tarjota vaihtoehtoinen pelimaailma johonkin roolipeliin. Iskin omat kynteni Matt Snyderin Piruja miehiksi -peliin, joka oli kiehtonut minua yksinkertaisuudellaan ja ihmissuhdepainotteisuudellaan jo pidemmän aikaa. Olin kyseisenä vuonna vaihto-oppilaana Irlannissa, jossa olin tutustunut Jane Austinin romaaneista tehtyihin filmatisointeihin. Niinpä päätin tehdä oman varianttini näiden elokuvien tematiikasta. Samalla kertaa halusin kuitenkin ottaa huomioon pohjoismaisen pukudraama-elopeliperinteen ja jotenkin yhdistää sen varianttiini. Oman näkemykseni mukaan kun sääntöjen täytyy muuttua, jos kerran pelimaailmankin muuttuu.

Sain variantin valmiiksi kisaa varten aivan vuoden 2006 viimeisinä tunteina, mutta se ei päässyt silloin edes finaaliin asti. Pidin kuitenkin teoksestani ja jatkoin sen kehittelyä. Karsin elopelivaikutteita ja Snyderin julkaistessa pelistään uuden version pyysin näytekappaleen ja täsmäsin varianttini siihen. Sain työni tehtyä alkuvuodesta 2007, mutta sitten teos juuttui pelitestivaiheeseen ja hautautui Eero Tuovisen kiireellisempien taittoprojektien alle. Snyderin näytekappale kuitenkin velvotti minua viemään homman päätökseensä, joten aina ajoittain palasin sen pariin hiomaan kohtaa tai toista. Eeroltakin löytyi lopulta muutama hetki taittamista varten ja uudistettu, lopullinen versio näki päivänvalon keväällä 2009.

Pelisuunnitteluni kannalta siinä on kolme mielenkiintoista elementtiä:

1. Hahmonluonnin jälkeen tehdään ihmissuhdekartta, jossa pelaajahahmon ydinasia konkretisoidaan muiden hahmojen avulla. Näitä hahmoja sitten yhdistellään niin, että sama hahmo voi olla ratkaisevassa asemassa useamman eri hahmon kannalta. Pelimaailma ja skenaario ovat siis olennaisesti ihmissuhteissa.
2. Selkkaukset muuttavat hahmoja voimakkaasti ja sääntöihin on ladattu lisää keinoja säätää tarinan juonta selkkauksien avulla. Näin yksikin selkkaus voi potkaista peliä rajusti eteenpäin ja mahdollisesti ratkaista pelin muutaman tunnin sisään. Tämän vastapainoksi pelaajia kuitenkin palkitaan siitä, että he vetäytyvät selkkauksista – aivan kuten pukudraamassa on tapana.
3. Pelimaailma on esitelty siivuina, jotka liittyvät erilaisiin teemoihin. Niistä voi valita mukaan ne palat, joita pelin hahmot vaativat. Esimerkiksi jos yksi hahmoista on siirtomaaherra ja toinen perheen vanhin poika, pelimaailmamateriaali kertoo, millaisia asioita näihin liittyy. Taustatiedosta poimitaan siis vain se, mikä on käsillä olevan skenaarioin kannalta olennaista.

Efemeros #2: Ryöväreiden maa

Efemeros sai jatkoa elokuussa 2009. Kakkosnumeroon liittyi runsaasti erilaisia tavoitteita:

• Halusin oppia taittamaan lehden itse, näin kasvattaakseni omaa taitosettiäni ja itsenäisyyttäni julkaisusaralla
• Halusin tehdä niin käytännönläheistä pelimateriaalia kuin suinkin
• Halusin selvittää, miten hyvin roolipelien lisämateriaali käy tänä päivänä kaupaksi (sehän ei käsittääkseni ole ollut myyntivaltti)
• Halusin kunnioittaa Ville Vuorelan ja Petri Hiltusen työtä kokonaisella Praedor-antologialla

Näin jälkikäteen katsoen on todettava, että saavutin lähes kaiken haluamani. Taitoin lehden itse alusta loppuun (kiitokset Eero Tuoviselle, joka opetti taittotaidot minulle), julkaisun parhaana artikkelina on pidetty juuri sitä eniten lisämateriaaliksi kaavailemaani Vaaralliset vedet -miljöökuvausta ja Ville Vuorela on blogissaan suitsuttanut Efemeros #2:sta ylettömästi. Julkaisusta on kulunut 10 viikkoa ja koko 70 kappaleen painos on paria lehteä vaille loppuunmyyty.

Näistä menestyksen hetkistä huolimatta lehdentekoprosessi oli varsin kuluttava. Pari kirjoittajaa karkasi puolivälissä (onneksi heidän tilalleen löytyi toiset tekijät), mittaan kirjoittaminen vaati tekstin jatkuvaa hiomista, Vuorela ei tukenut tekoprosessia niin paljon kuin olisin toivonut (minkäänlaista logoyhteyttä Praedorin ja Ryöväreiden maan välillä ei tämän takia ole) ja aivan loppusuoralla muutamien taittotiedostojen kärähtäminen meinasi käräyttää myös hermoni.