Ja sitten fiiliksiä elopelin jälkeen.

Peli on sitten pelattu. Kirjoitan tässä ajatuksia ihan tuoreeltaan, voi olla että mielipiteet hioutuvat sitten ajan myötä. Lyhyesti sanottuna luvassa oli vampyyrien salaliittokähmintää kreivin juhlien yhteydessä. Ensimmäiseksi kerraksi ja kertapeliksi oikein mukava kokemus, mutta ei sitten kuitenkaan oikein sytyttänyt. Ongelmana oli, että peli – kuten ilmeisesti moni muukin – repesi kahtia siihen, missä tapahtui ja siihen, missä ei tapahtunut. Tämä vielä korostui hahmojen yhteisöllisten asemien kautta: Ylimmät juonittelivat kovasti, pohjasakka joutui odottamaan juonittelun käytäntöön panoa.

Täytyy sanoa, etten ylipäänsä lämmennyt kähminnälle. Sehän perustuu sosiaaliseen juonitteluun, siinä missä lautapeli Diplomacykin. Jos Diplomacysta poistaisi pelilaudan ja roolittaisi pelaajat vampyyreiksi, pääsisi aika lähelle tätä juonittelutyyliä. Toisin sanoen, roolihahmolla ei ole juuri muuta relevanssia kuin antaa resursseja neuvotteluun. Mutta siinä missä Diplomacyssa voi käydä neuvotteluja kenen kanssa tahansa, tässä elopelissä homma tyrehtyi hierarkiaan: Pääjehuille ei oikein voinut mennä heittämään mitään ehdotuksia, etenkin kun klaanittoman neuvotteluvara on olematon. Tämähän ei vielä sinänsä ole ongelma, sillä ainakin hahmovetoisessa pöytäroolipelissä painetta voi purkaa hahmokonseptia muovaamalla. Elopelissä, tai ainakin tässä pelissä, tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista: Hahmoon piti pitäytyä sellaisenaan, ilman muutoksia.

Miten kaikki siis meni? Hahmoni Leopold Geier oli kyllästynyt elämään katuojassa, ja halusi paremman aseman vampyyrihierarkiassa. Hänet oli jo kirjoitettu mukaan salaliittoon, mutta salaliiton tarkempia päämääriä ei ollut määritelty. Asiaa oli tarkoitus hioa kreivin juhlissa. Juhlallisuudet siis alkoivat kaikessa rauhassa ja heitin läppää paikalle saapuneiden taiteilijoiden kanssa. Salaliiton kehkeytymisestä ei näkynyt jälkiä, mitä nyt oma tuttavapiirini koitti kovasti vakuuttaa minua vallankumouksen välttämättömyydestä. Lisää keskusteluja vampirismista ja yhteiskunnasta: ”veripankkisysteemi on varmasti jonkin vampyyrin keksintö – sehän on sama kuin lehmät olisivat keksineet meijerin” ”me tarvitsemme taidetta ja kulttuuria, jottemme enää kopioi ihmiskarjan tapoja” ”keskiajalla olimme paholaisia, nyt nuoriso ihailee meitä idoleina: pian olemme jumalia ja voimme lopettaa naamiaiset”. Päätin sitten viimein pelata salaliittokortin ja otin tämän tavoitteista enemmän selvää. Vaikutti kovasti siltä, ettei pääideologikaan oikein tiennyt, miten kaikki tulisi hoitaa (siis ennen kaikkea pelin kannalta: edustuksellinen demokratia jne., mutta salaliiton toteutuminen ei siis oikeastaan enää kuulunut peliin). Kiristin pulttia ja sanoin olevani mukana mutta voivani myös ilmiantaa salaliiton valtaapitäville, pelaten näin itseni win – win -asemaan, mutta tämäkään ei saanut salaliittolaisia kiinnostumaan minusta. Lisää vampyyrijutskailua: ”tyyppi, joka löi vetoa aurinkovoiteen suojakerroin 35 riittävyydestä ei ollut intohimonsa, vaan juuri intohimottomuutensa uhri. Epätoivo ja intohimo ovat lähellä toisiaan”. Ja sitten kaikki jo loppuikin.

Eli vähän sellaista revinpä sisältöä näistä propeista -meininki. Peililaseista oli apua, kun muutaman kerran keskustelukumppani oli ihan tietämätön siitä, mitä todella ajattelin. Harmillisesti tämä tietämättömyys ei kuitenkaan johtanut uteliaisuuden heräämiseen. Salaliiton ulkopuoliset, jotka yrittivät päästä siitä selville ja kreivi, joka solmi diiliä salamurhaajien kanssa, olivat tietysti vahvemmin tilanteessa mukana, mutta heidän toimintansa ei oikein johtanut muiden aktivoitumiseen. Siis rohkeasti ensikertalaisen tietämyksellä (eli röyhkeydellä):

  • juonittelussa kaikilla hahmoilla pitää olla yhtäläiset neuvotteluasemat
  • pelaajien pitää pistää tuulemaan, eikä vain odottaa tilanteen kehitystä – ja toivoa, ettei pelinjohtaja vedä tästä pulttia
  • juonittelun pitää olla yhteydessä toisiinsa niin, että ratkaisut yhdellä sektorilla johtavat tilanteen muuttumiseen kaikilla muilla (esim. jos kapina saa laajan klaanittomien tuen, kreivillä on paineita saada sopimus aikaiseksi salamurhaajien kanssa vaikka huonommillakin ehdoilla tai jos kreivi pääsee sopimukseen salamurhaajien kanssa, klaanittomat muuttuvat kapinan kannalta tarpeettomiksi)
  • juonittelussa pitää olla välitavoitteita ja -etappeja, eli kaikki ei ratkea kerralla eikä vastaavasti kaiken tarvitse jäädä levälleen (esim. ensin kapinajohtajan on saatava kansansuosio, sitten tämän avulla vahvistettava kreivin tuki ja sitten käynnistettävä tapahtumia yksittäisten tehtävien kautta)
  • juonittelussa pitää olla aina vähintään kaksi reittiä, joilla tilannetta voi jatkaa. Juonittelu ei siis saa muuttua mahdottomaksi (esim. edellisessä kansansuosio ei saa olla kapinan ehdoton edellytys)
  • pelinjohtajan, tai hyvässä lykyssä pelinjohtajien, tulee olla pelissä mukana ja tarvittaessa heittää vettä myllyyn hahmonsa kautta (esim. jos salaliiton selvittäjä ei pääse alkua pitemmälle, pelinjohtajan hahmo lipsauttaa tietoja. Tämä aiheuttaa laajempaakin reaktiota muiden hahmojen keskuudessa)

Kuten sanottu, kaikkiaan ihan ok. Valtaosa pelaajista oli aloittelijoita, eivätkä pelin kirjoittajatkaan lieneet kauhean kokeneita. Kyllä sitä varmasti toistekin tulisi lähdettyä Alter Egon järjestämiin peleihin.