Syyskuussa 2006 erottelin erilaisia uskontulkintoja ja niiden vaikutusta siihen, mitä joku ajattelee roolipeleistä.

En enää muista, mikä kohtalon oikku ajoi minut kristilliselle keskustelufoorumi Janoiselle, mutta hetken siellä pyörittyäni minua pyydettiin nimimerkkitunnistuksen vuoksi osallistumaan keskusteluketjuun roolipelaamisesta. Keskustelua käytiin lähinnä kolmen kävijän välillä (kahtena dialogina), mutta ihan tasokasta tekstiä kaikkiaan. Jossain vaiheessa keskustelu tietysti kääntyi roolipelaamiseen liittyviin epäluuloihin, mutta kuinka ollakaan, moderaattori oli roolipelaajien puolella ja erotti kristillisyyskeskustelun omaksi ketjukseen. Tietysti epäluulot torjuttiin myös harrastajien puolelta, onhan siihen aikoinaan opeteltu hyvin.

Saa nähdä, mihin aiheeseen keskustelu seuraavaksi kääntyy. Bloggasin lähinnä kiinnittääkseni ketjuun huomiota, että ennen kaikkea muut kristityt roolipelaajat (uskoon liittyviä tai sitä käsitteleviä roolipelikokemuksia?), mutta myös kaikki muutkin asiasta kiinnostuneet osaavat etsiytyä oikeaan suuntaan. Toiseksi ketjussa on mukavasti materiaalia ja linkkejä sellaisille, jotka ovat ylipäänsä kiinnostuneita siitä, mitä kristityt ajattelevat roolipelaajista. Ei kannata huolehtia siitä, että oma kommentti ajaa keskustelua väärään suuntaan. Minä olen valmis keskustelemaan aiheesta miltei miltä kantilta tahansa, ja foorumin moderaattorit erottelevat kohtuullisen tehokkaasti ketjuja rinnakkaisiksi aiheiksi, jottei homma puuroudu täysin. Ai niin, alter egoni Janoisessa on Rafael (nimi jäi vuosientakaisesta käytöstä).

Mutta jotta tämä ei olisi pelkkä mainos toisaalla käytävästä keskustelusta, teen pientä hahmottelua ja yhteenvetoa aiheen tiimoilta. Mielestäni nimittäin siihen, mitä henkilö ajattelee kristillisestä roolipelaamista vaikuttaa ratkaisevasti se, millainen on hänen uskontulkintansa kristillisyydestä. Olen itse tällä hetkellä Irlannissa vaihto-oppilaana, imemässä ja ihmettelemässä katolista teologiaa. Olen kasvanut luterilaisessa ilmapiirissä ja saanut enemmän ja vähemmän vaikutteita herätyskristillisyydestä (luterilaiset herätysliikkeet ja vapaat suunnat). Niinpä erottelisin suuntaa-antavasti seuraavat kolme uskontulkintaa ja niiden vaikutukset henkilön näkemykseen roolipelaamisesta:

1) Sekularismi (maallistuminen, tässä yhteydessä ei lainkaan arvottava termi vaan yksinkertaisesti nykytilannetta kuvaava): Uskonto on yksi elämänalue, siinä missä vaikkapa työ olisi toinen, perhe kolmas ja urheilu neljäs. Uskonnollisuus ja kaikki Jumalaan liittyvät asiat ovat uskontokategoriassa, ja niitä käsitellään vain esim. kirkossa. Eri elämänalueet ovat suunnilleen yhtä arvokkaita, yhdelläkään ei ole selkeästi hallitsevaa asemaa (ei ainakaan uskonnolla, tässä erottelussa). Kaikkia elämänalueita kuitenkin yhdistävät samat arvot. Roolipelaaminen on harmitonta viihdettä siinä kuin muutkin pelit, leikit ym. harrastukset. Roolipelaamisen eduksi voi laskea sen, että se kehittää mielikuvitusta.

2) Vakaumus (ehkä katolisuus ja luterilaisuus): Uskonto ei ole oma elämänalueensa, vaan usko on se, mikä kattaa kaikki erilaiset elämänalueet. Kristus on jokaisessa kristityssä ja viime kädessä kaikki kristityn hyvät, rakkaudelliset teot ovat Kristuksen tekoja, Hänen vaikutustaan. Jumalaa ei voi sulkea vain yhteen sektoriin, vaan koko elämä kuuluu Hänelle. Uskon toteuttaminen teoissa on tietysti aina kilvoittelun takana, mutta usko heijastuu silti aika automaattisesti kaikessa, mitä kristitty tekee. Kristitty esimerkiksi huomaamattaan, aivan luontojaan, roolipelaa kristillisesti. Hän tuo esille sitä, mitä hänessä on, ja se on usko.

3) Fundamentalismi (tässä yhteydessä ei lainkaan pilkallinen termi vaan yksinkertaisesti ainoa sopiva. Fundamentalismi on uskonasioiden ottamista vakavasti. Herätyskristillisyys on lähinnä tätä): Ennen kuin mitään tehdään, kysytään rukouksessa Jumalan mielipidettä asiasta. Jumalan tahtoa etsitään aktiivisesti, ja vain Hänen sallimansa toiminta on hyväksyttävää. Useimmiten on parempi välttää, jos ei ole täyttä varmuutta Jumalan hyväksynnästä. Kaikki hyvä vahvistaa uskoa Kristukseen ja tämän mukaan asioita pyritään arvottamaan. Niinpä roolipelaaminen on hyvää vain, jos se on (hengellisesti) rakentavaa eli vahvistaa pelaajan uskoa Kristukseen. Roolipeleissä on pimeyden olentoja ja roolipeleillä on huono maine, joten usein on varmuuden vuoksi parempi välttää pelaamista kokonaan.

Aiheena tämä tietysti on siinä rajalla, koskettaako se roolipelaamista ja roolipelaajia lainkaan. Bloggasinpa siitä huolimatta, koska se on itselleni tärkeä ja koska rajapinta-asemastaan huolimatta kyse on roolipelaamisesta tietyssä aatteellisessa tai kulttuurihistoriallisessa kontekstissa.

Keskustelua

Muut kommentoivat ja minä vastasin:
Hieno homma, jos vanhat Kuninkaiden aika ja Anno Domini 50 ovat jääneet mieleen hyvinä muistoina. Itse pitkälti murjoin pelejä tutkiessani niitä muutama vuosi takaperin [täällä ja täällä]. Miljöö oli kyllä raamatuntekstien kuvauksen mukainen, mutta itse pelissä uskonnollista tematiikkaa ei ollut juuri lainkaan. KA:ssa esimerkkiseikkailut olivat aivan samanlaisia kuin missä tahansa fantasiapelissä, paitsi että tällä kertaa kuninkaan nimi oli David ja ryöstäjät olivat filistealaisia. AD 50:ssa taas hahmot olivat lähinnä Paavalin seuralaisia ja sivustakatsojia. Toisin sanoen, pelit eivät itsessään antaneet minkäänlaisia työkaluja uskonnollisen tematiikan käsittelyyn. Puolustukseksi täytyy tosin todeta, että pelit olikin ehkä tarkoitettu ajankuvauksen tarjoamiseksi, eivät syvällisiksi uskonnolliseksi pohdinnaksi.

Samanlaista seurakuntien roolipelikerhoja koskevaa viestiä olen kuullut Mikkelistä. Pelasivat ainakin viime vuonna kuulemma D&D:n uutta [tuolloin 3.5 laitos] painosta. Aika hienoa, että luterilainen kirkko on näin osaltaan tukenut kotimaista roolipelikulttuuria. Veikkaan nimittäin, että vapaiden suuntien (helluntaiseurakunta, vapaakirkko jne.) nuorisokerhoissa ei juuri ole roolipelejä pelattu.

Vincent Bakerin Dogs in the Vineyardista täytyy tosin sanoa, ettei se ole oikein rinnastettavissa näihin aiemmin mainittuihin kristillisiin peleihin. Pelissä pelataan mormoni-opinvartijoita 1800-luvun Utahissa ja tehdään päätöksiä syntiin langenneista ihmisistä. Dogs, joka muuten lienee forgelaisten indie-roolipelien best seller -listojen kärkisijoilla, käsittelee enemmän moraalia kuin uskoa. Uskonto on siis läsnä lähinnä vain moraalikoodina. Lisäksi siinä on aika terävä uskontokriittinen kärki nimenomaan moraalikoodiston ehdottomuutta kohtaan. Mutta juuri sen vuoksi sitä voikin käyttää kypsään kristinuskon tarkasteluun, joka ei ole pelkkää propagandaa. Virittelin itse pelin mormonivaikutteita kristillisemmiksi ja kokeilin, miten lähtee. Tuloksia voi lukea Arkkikiven ketjusta Kristuksen vahtikoirat [joka on nyttemmin jo kadonnut].