Maaliskuun lopulla 2007 kirjoitin sinänsä aika yhdentekevän blogauksen naisten toivotusta tavasta roolipelata, mutta kopioin sen tänne, koska se herätti pitkän ja mehevän keskustelun – kahden naispuolisen roolipelaajan kanssa.

Viimeksi Warhammer-kampanjaa pelatessamme saimme muutamia naispuolisia vieraita seuraamaan peliämme. Kun en itse toimi pelinjohtajana, en tiedä mistä tytöt tupsahtivat paikalle, mutta ilmeisesti kyseessä oli vilpitön kiinnostus PJ:n ropekirjapinoa ja uteliaisuus harrastusta kohtaan. Vierailijat sattuivat osumaan kampanjan suvantovaiheeseen, eli sillä pelikerralla ei taisteluita nähty. Sen sijaan hahmomme matkasivat viemäreiden halki ghoulien opastamana tapaamaan näiden johtajaa, Kannibaaliritaria. Hahmomme änkyröivät aikansa ritarin kumartamisen kanssa ja eräs hahmoista sai tehtäväkseen pitää Kannibaaliritarin aterian, 12-vuotiaan pojan, elossa tämän audienssin ajan. Tämä siis ensimmäisen pelitunnin aikana, jonka jälkeen tytöt poistuivat paikalta.

En varmaankaan tapaa noita vierailijoita toiste, mutta olisi kyllä ollut mielenkiintoista kuulla, mitä he ajattelivat näkemästään. Näkivätkö he fiktion läpi itse harrastuksen mahdollisuudet? Vaikutimmeko täysiltä nörteiltä? Oliko pelissä mitään sellaista, mistä he olisivat kiinnostuneet – tai mitä he kummastelivat?

On sääli, että naispuolisia pelaajia on niin vähän. Omien kokemuksieni mukaan sekaporukoilla pelattaessa peli on heti jotenkin mielenkiintoisempaa. Kauniimman sukupuolen läsnäolo usein karsii pois turhempaa lätinää ja sisäpiirivitsejä, minkä seurauksena peli on keskittyneempää. Usein suurin osa peliporukasta ei tunne naispelaajia lainkaan tai ainakaan eivät ole pelanneet aiemmin heidän kanssaan, mikä tuo peliin herkkyyttä. Kun ei ole käsitystä, miten vastapuoli reagoi eri asioihin, meno on hillitympää ja vastapuolen osallistumiseen kiinnitetään oikeasti huomiota. Tällä ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa, miten naiset itse asiassa pelaavat. Sama ilmiö näkyy missä tahansa ryhmätyöskentelyssä, olipa itse toiminta mitä tahansa.

Voi olla vähän turhan konservatiivinen ajatus, että naiset ihan luontojaan pelaisivat erilailla kuin miehet, eritoten syvällisempiä ja moniulotteisempia henkilöhahmoja. Kyse on luultavasti ennemminkin tottumuksesta ja siitä, mitä pelaamisella ymmärretään. Itselläni kävi hiljattain tuuri, että pääsin kuuntelemaan nuorten naisten keskinäistä jutustelua. Aiheena olivat ihmissuhteet, kuinkas muuten. Mutta kun minä keskustelen miespuolisten kaverieni kanssa, niin kyllähän ne aiheet ovat voittopuolisesti kevyen viihteen puolella: Erityisesti pelaajien kanssa nörttipurkaukset eli hallitsemattomat monologit jostain mielikuvitusmaailman toilailuista ovat varsin yleisiä. Naiset noin pääsäännön mukaan ovat pelikulttuurin ulkopuolella. Niinpä heidän asennoitumisensa roolipelaamiseen on toisenlainen kuin miehillä, joille pelit ovat tuttuja pojanviikarista lähtien.

En siis pidä sitä yllättävänä, että aika monet naispuoliset pelituttavani pelaavat nimenomaan hahmon kautta ja elopelaamisen ihmissuhdepainotteinen lähestymistapa vetoaa heihin paremmin. Tämä tyyli vuorostaan rohkaisee muuta porukkaa vähintään reagoimaan ja parhaimmillaan tekemään samoin, jolloin lopputuloksena on entistä vankempi henkilödraama. Parhaimmillaan naispelaajat siis tuovat uuden näkökulman koko roolipelaamiseen ja luovat näin paitsi virkistävää vaihtelua myös kehittävät peliporukan käsitystä roolipelaamisesta.

En tietenkään tarkoita, etteikö pelkällä miesporukalla voisi tehdä mukaansatempaavaa draamaa ja syvällistä tarinankerrontaa – taito ja into tarinankerrontaan painavat sukupuolta enemmän. Kotimaisen skenen historiaa tutkittaessa vaikuttaa selvältä, etteivät elopelaamisen ja sen ihmissuhdekiemuroinnin keksijät suinkaan olleet naispuolisia. Vastaavasti joskus sekaporukalla pelaaminen voi olla liian jäykkää, kun kukaan ei oikein tiedä, missä rajat menevät.

Kaikkein pahimpia ovat kuitenkin ne naiset, joilla tuntuu olevan jonkinlainen käsitys pelaamisesta ja etenkin voittamisen keskeisyydestä. Rehellisyyden nimissä omien kokemusteni mukainen otos on liian pieni puhumaan sen paremmin koko naispelaajien joukosta ja ehkä heijastan naispelaajiin liian suuret tai vääränlaiset odotukset, mutta naispuolisen ns. voimapelaajan (munchkin) kohtaaminen on aina masentavaa. Heidän hahmonsa joko välttävät taisteluja tykkönään tai syöksyvät niihin täysin sumeilematta. Hahmo on interaktiossa pelimaailman kautta ainoastaan joko vaaroja pakenemalla tai niitä vasiten etsimällä. Periaatteessa tämä on tietysti täysin järkeenkäypää toimintaa. Hahmonsa menettämällä joutuu usein pois pelistä ja toisaalta, jos PJ syöttää väkivaltaisuutta provosoivan kohtauksen toisen jälkeen, niin kaipa niihin on tarkoitus vastata hahmolomakkeesta suurimman osan vievien taisteluarvojen avulla. Viime kädessä ei kai auta muu kuin katsoa peiliin, koska mistäpä muualta tällaiset asenteet olisi opittu kuin poikien pelaamista seuraamalla.

Siispä, hyvät sisaret, älkää jättäkö meitä peliemme valtaan. Osallistukaa ja pelatkaa rohkeasti omalla tavallanne. Opastakaa meitä löytämään uusia pelityylejä ja rikastakaa pelikulttuuria omalla tavallanne.

Keskustelua

Gekkonen kirjoitti:
Minä jotenkin karsastan pelityylien jakamista sukupuolen mukaan. Omien kokemuksieni mukaan pelityyli ja tapa käsitellä roolipelaamista johtuvat puhtaasti luonteesta, kokemuksista, henkilökohtaisista mieltymyksistä ja opituista käyttäytymismalleista. Oman osansa tuo varmaan ikäkin.

Sukupuolella en ole huomannut olevan suurtakaan (jos ylipäätään ollenkaan) merkitystä.

Syytä siihen, miksi naisia roolipelaajissa (kaiketi) on vähemmän, en tiedä. Voihan olla, etteivät naisryhmät tee pelaamisestaan sen suurempaa numeroa. Ja jos harrastus pyörii enemmän poikaporukoissa, voi hyvinkin olla, ettei tieto harrastuksesta ja sen antoisuudesta koskaan kulkeudu saman ikäisten tyttöjen korviin.

Sam! kirjoitti:
Juu, Gekkosella on pointtia. Tai sanotaan niin, että mitään lopullista totuutta on hankala sanoa, kun naispelaajia tapaa niin vähän. Kuten yllä toin ilmi, niin siihenkin joukkoon tuntuu mahtuvan monenlaista kulkijaa. Silti taidat itse oman pelaamisesi kautta vahvistaa tuota esittämääni ajatusta? Ainakin foorumia lukemalla tulee kuva, että pelaat vahvasti hahmon kautta.

Samoin tuo loppukommentti mahtaa olla historiallisesti paikkaansa pitävä. Kun roolipelaaminen tuntuu siirtyvän lähinnä suullisena kansanperinteenä sukupolvelta toiselle, on käynyt niin, että nuoret miehet tutustuvat siihen iässä, jolloin naisten kanssa ei tulla ihan luontevasti toimeen. Ja mitä vanhemmiksi pelaajat tulevat, sitä vahvemmin he tuntuvat sulkeutuvan siihen omaan porukkaansa. Toisin kuin esimerkiksi kirjallisuus tai digipelaaminen, roolipelaaminen vaatii sen porukan. Näin naisten on varmaan hankalampi edes tutustua koko harrastukseen.

VentrueCupFinalist kirjoitti:
Olen koko pelaajahistoriani ajan pelannut sekaporukoissa. Väkeä on tullut ja mennyt, välillä vaakakuppi on ollut enemmän miesten- välillä enemmän naisten puolella. Kymmenen vuoden aikana en kuitenkaan ole huomannut erityisen suurta eroa miesten ja naisten välillä. Kuten Gekkonen totesi, erot ovat lähinnä yksilöllisiä.

Iällä sen sijaan näkisin olevan paljon enemmän vaikutusta. Teininä niin tytöt kuin pojatkin meidän porukassamme lahtasivat vihollisia, ryyppäsivät ja naivat ihan antaumuksella. Iän myötä siirryttiin pois toiminnasta rauhallisempiin ja pohdiskelevampiin peleihin. Nykyisin kaikki pelaavat hyvin hahmolähtöisellä pelityylillä.

Tosin voihan olla, että meidän porukkamme on saanut etuoikeuden nauttia monipuolisuudesta, kun sukupuolijakauma on ollut kokolailla 50/50. Ehkä pelaisimme eri tavalla, jos näin ei olisi aina ollut.

Lähinnä näen ongelmana naisHAHMOJEN puuttumisen. Porukassamme tuntuu olevan vallitsevana ongelma luoda monipuolisia naiskonsepteja. Toisaalta, Vampirea kun pääasiassa pelaamme, ei sukupuolella ole niin suurta merkitystä.

Sam! kirjoitti:
Vähän yllättää tuo naishahmojen yksipuolisuus. Luulisi että naispelaaja osaisi tehdä omaa sukupuolta edustavista hahmoistaan vähintään yhtä mielenkiintoisia kuin miespuoliset vastineensa. Eihän sitä naiseutta tarvitse minun nähdäkseni mitenkään erityisesti korostaa. Ja onhan noita perinteisiä sukupuolirooleja molemmille sukupuolille, joita voi sitten mukailla, muovata ja särkeä uudenlaisten hahmokonseptien luomiseksi.

Ehkä kyse on osin siitä, että monet roolipelit ilmentävät aika maskuliinista maailmankatsomusta. Valtaosa fantasiapeleistä noin esimerkiksi on kiinnostunut pelkistä seikkailijoista, jollaisiksi mieshahmot on helpompi mieltää. Naisten asema pelimaailmoissa ei ole kaksinen.

Gekkonen kirjoitti:
Sinällään mielenkiintoista, että tuli puheeksi. Minä olen yksi niistä naisista, jotka hallitsevat miespuoliset hahmot paremmin kuin naiset. Minä tosin pelaan naisilla peliporukoissani, mutta minulle mieshahmon luominen on helpompaa. Tästä syystä kaikkien romaanieni päähenkilöt paria poikkeusta lukuunottamatta ovat miehiä.

Mistä lienee tämä kumma vaiva peräisin. Ehkä se johtuu maskuliinisista vaikutteista kasvuaikanani, olihan minulla kuitenkin roolimalleinani neljä veljeä.

Kumman asiasta tekeekin se, että miehen ja naisen ero ei hahmoina loppujen lopuksi olekaan kovin kummoinen. Roolipelatessa naishahmoni ovat aina enemmän tai vähemmän itseni kaltaisia poikatyttöjä, jotka käyttäytyvät maskuliinisemmin kuin uskoisin ’normaalin’ naisen käyttäytyvän. Ja mitä turvalliseen etäisyyteen tai yksioikoisuuteen tulee, koelukijani varmasti allekirjoittavat väitteeni, jos sanon mieshahmojeni olevan hyvinkin monipuolisia ja monella tapaa erilaisia toisiensa suhteen. He nimenomaan tuntuvat minulle läheisemmiltä kuin naishahmot. Ja nimenomaan naiselliset naishahmot.

Tuossa fantasiakirjallisuuden miesmallien tarjoamisessa olet muuten oikeassa. Suurin osahan keskittyy miehiin (mikä ei minusta ole ollenkaan paha asia, koska yleensä naiset on kirjoitettu niin rasittaviksi neideiksi, ettei heistä lukeminen olisi enää hauskaa) ja naisista kertovia kirjoja on todella huomattavasti vähemmän. Mielestäni vika on tässä sukupuoliroolituksessa. Kun naiset on fantasiassa perinteisesti luotu kitisijöiksi, vähäpukeisiksi amatsoneiksi tai herkiksi itkeskelijöiksi, uuden sukupolven fantasiakirjailijat helposti lankeavat ottamaan yhä uudelleen mallia vanhoilta mentoreilta. He eivät uskalla luoda uskottavaa naista.

Sillä voihan se nainen olla naisellinen, vaikkei se olisikaan hoikka, voimakas, seksiriippuvainen pitkäripsi ohuissa silkkihuiveissaan ja teräsalusvaatteissaan. Itse pyrin aina uskottavuuteen, niin kirjoissa kuin roolipelaamisessakin.

Menipäs offtopiciksi. Mutta aihe on mielenkiintoinen.

VentrueCupFinalist kirjoitti:
Sam, teoriasi ovat järkevän kuuloisia, mutta huomautan, että meidän porukkamme ei juurikaan fantasialla mällää. Ja fantasiaa kun pelaamme, hahmojen sukupuolijakauma on suunnilleen sama kuin pelaajien.

Osaltaan tietysti asiaan vaikuttaa se, että historiallisissa settingeissä naisen asema on usein hankala. Munchaajat näkisivät tämän kai etuna, kun voisi (vampyyrilleen) ottaa hyvällä omalla tunnolla second classflawin ja poksauttaa lisäpisteillä vaikkapa potencea, mutta pelatessa ulkonäkö on aina haitta. Tiettyihin paikkoihin ei naisella ole asiaa, tiettyinä aikakausina naisen sana ei ole painanut yhtään, ym, ym. Toki kaikki nämä esteet voidaan ohittaa yliluonnollisilla kyvyillä, mutta…

Joten historiaan sijoittuvissa peleissä ymmärrän hyvin, että naiskonsepteja on vaikeaa tehdä. Nykyaika on huomattavasti vapaampi, eikä siinä enää juurikaan ole sukupuolella väliä.

Tuosta toiminta-asiasta olen myös omien kokemusteni pohjalta eri mieltä. Meidän pelimme ovat kaikkea muuta kuin toiminnallisia. Kuitenkin hahmot ovat pääasiassa miehiä. Painopiste on suurksi osaksi juuri sosiaalisissa rakenteissa ja keskusteluissa.

Sam! kirjoitti:
Tarkoitan seikkailemisella siis sitä majatalo-palkkaaja-tehtävänanto-suorita-nosta palkkio-kehitä hahmoa -linjausta. Tuollaisessa menossa se suoritusosa on aika keskeinen, jolloin hahmot ovat suorittajia. Miehelle se minun nähdäkseni sopii ihan hyvin, mutta naishahmo menee siihen lähinnä erilaisilla sukupuolielimillä varustettuna miehenä, jota voi uhata fyysisen kärsimyksen ja omaisuuden menetyksen lisäksi seksuaalisella pahoinpitelyllä. Mutta ennen kuin alat keuhkoamaan siitä, miten te ette pelaa tuolla tavalla, ettekä tiedä kenenkään muunkaan pelaavan tuolla tavoin, niin muistutan minun puhuvan edelleen siitä hypoteettisesta ”yleisestä roolipelaamisesta”. Käsitykseni perustuu siis siihen, millaista roolipelimateriaalia on julkaistu: taistelusäännöt ovat aina pisimmät, hahmojen välisestä sosiaalisesta interaktiosta puhutaan ehkä lauseen verran, varusteluettelot vievät tilaa sivukaupalla ja kokemuspisteillä voi tehdä hahmostaan kovemman seikkailijan – näin etenkin fantasiapelien kohdalla.

Ja jos sen ihmissuhdefarssikortin haluaa pelata, niin Salattuja elämiä vahtii viikottain noin viidennes koko kansasta. Harvassa ovat naiset, jotka omistavat television eivätkä seuraa mitään ihmissuhdedraamaa. Toisaalta en suinkaan väitä, etteivätkö myös miehet viihtyisi näiden ohjelmien parissa. En vain ole koskaan kuullut, että äijäporukka olisi keskustellut Täydelliset naiset -sarjan viimeisimmästä käänteestä. Toisin sanoen, tarkoitukseni ei ole jakaa kansaa naisiin ja miehiin, vaan pikemminkin puhua maskuliinisista ja feminiinisistä taipumuksista. Perushollywoodilainen toimintaelokuva nyt vain kerää enemmän mieskatsojia. Ja kun ne roolipelit sitten muistuttavat enemmän tuota – meillähän on kokonainen suuntaus ”elokuvamaisempaan” roolipelaamiseen, mikä tuskin tarkoittaa draamahakuisuutta – niin ei ihme, ettei skenen ulkopuolella olevia naisia juuri nappaa tutustua koko harrastukseen (joka siis on vain historiallisen sattuman kautta naitettu genrekirjallisuudelle).

snakeonaplane kirjoitti:
Jos esim. Dragonlancea tai Forgotten Realmsia katsoo, niin kyllä siellä naisiakin on. (Vaikkapa useampi Peitsen sankareista.) Ei välttämättä mitenkään syvällisiä tai hyvin kirjoitettuja, mutta eivät ne miehetkään kolmiulotteisuuden huippuja ole. En siis tiedä, mikä saa teistä fantasiakirjallisuuden näyttämään miespainotteiselta.

Sam! kirjoitti:
Toki fantasiakirjallisuudessa on naisiakin, mutta vähemmistössä, tai pitäisikö sanoa kiintiöpaikoilla. Otetaan Taru sormusten herrasta: saattueessa on yhdeksän jäsentä eikä yhtään naista. Otetaan Dragonlancen perusposse: seitsemän jäsentä ja yksi nainen (joo, luvut heittävät, mutta suhdeluku pätee). Otetaan Forgotten Realms: en edes muista, mitä, neljä jäsentä ja yksi nainen? Otetaan Shannaran jälkeläiset: neljä jäsentä ja yksi nainen. Eddingsin materiaali on sitten vähän tasapainoisempaa, kun lopussa kaikkien pitää päästä naimisiin, mutta kyllä se päähenkilöjoukko on sielläkin miesvaltainen. En sitten tiedä olenko vain lukenut vääriä kirjoja, mutta kyllä tuo minusta vaikuttaa miespainotteiselta.

snakeonaplane kirjoitti:
Sormusten herra kirjoitettiinkin vuosikymmeniä aikaisemmin kuin muut mainitut sarjat. Elokuvaversiossahan naishahmoja korostettiinkin, jotta saataisiin kertomusta päivitettyä. Lancessa ja Realmsissa on noiden pääsaagojen lisäksi muitakin kirjoja, joissa naiset ovat myös ihan päähenkilöitä. (Ja useathan niistä kirjoittajistakin ovat naisia – Lance on aika suurelta osalta ihmissuhdedraamaa.) Eddingsiin ja Shannaran en tutustunut.

En myöskään ymmärrä, miksi nainen ei D&D-tyylisessä realismirajoitteisessa fantasiamaailmassa voisi olla yhtä kova seikkailija kuin miehetkin. Fyysinen kärsimys kuitataan tuossa pelityylissä Hit Pointien menetyksellä ja seksuualista pahoinpitelyä ei nyt ainakaan ruveta käsittelemään. Eri asia sitten, kiinnostaako kyseinen pelityyli naisia (tietääkseni ainakin joitain), mutta kyllä siihen naishahmoja voi sovittaa.

Sam! kirjoitti:
Ongelma on nimenomaan siinä, että naishahmon pitääkin olla hyvä kova seikkailija kuin miehen. Toisin sanoen, fantsupeleissä ei oikein ole tilaa muille kuin niille tavan seikkailijoille. Huomio muuten, tuo fantasiapeli-käsite pitää varmaan ulottaa koskemaan laajempaa roolipelien kirjoa: joku Cyberpunk tai Heimot on ihan samaa tavaraa eri paketissa. Mutta tästä seikkailupelimäisyydestä on kokonainen keskustelu Majatalossa, joten argumentteja on turha toistaa tässä (aiheesta enemmän edellisessä bloggauksessani, linkkien kera).

VentrueCupFinalist kirjoitti:
Tuntuu, että kaikissa keskusteluissa lähdet liikkeelle siitä asetelmasta, että sinä et ole tyypillinen roolipelaaja, etkä siksi tiedä mitä normaali pelaaminen on. Suosittelisin ottamaan asioihin suvaitsevaisemman lähestymistavan, sillä sinulla on paha tapa lokeroida ihmisiä sillä argumentilla, että ”et tiedä mitä nämä muut tekevät, mutta koska D&D on niin suosittu, luulisin…”

Olen edelleen sitä mieltä, että jonkin tietyn systeemin suosiminen ei vielä lokeroi pelaajia. Ei tarvitse pelata systeemiltään poikkeavia pelejä ollakseen ”erilainen pelaaja”. Luulen, että jokainen pelaaja ja jokainen ryhmä on ”yksilö”, joka tulkitsee harrastusta omalla tavallaan. Siksi uusien pelaajien kanssa pelaaminen on usein rikastuttava kokemus. Siihen ei kuitenkaan riitä yhden illan peli, vaan toisten tyylin ja arvot oppii tuntemaan vasta muutaman kerran jälkeen. Yhden kerran kokemusta jää usein värittämään oman arvomaailman ja ennakkoluulojen luomat harhakuvat.

Sama pätee mielestäni pelaajien sukupuoleen. Oma kokemukseni on opettanut, että pelaajat ovat ennen kaikkea yksilöitä. Sukupuoli ei juurikaan merkitse siinä, millaisia hahmoja pelaaja tekee tai millä tyylillä hän pelaa. Mutta kun on pelannut saman pelaajan kanssa jonkin aikaa, oppii tunnistamaan hänelle tyypilliset hahmot ja pelitavan.

Voin tarkastella tätä asiaa ainoastaan omasta kokemuksestani. Se on kuitenkin parempi lähtökohta kun tarkastella asiaa mutu-tuntumalta ja spekuloinnin pohjalta. Ja kulttuurierot sitten vielä erikseen…