Rakkautta ja anarkiaa -leffafestari meni jo ajat sitten, enkä ehtinyt käydä katsomassa kuin yhden elokuvan. Kenneth Loachin ohjaama It’s A Free World oli kuitenkin sitäkin mielenkiintoisempi. Elokuvassa kun oli selkeästi yksi protagonisti ja lukuisia puhuvia päitä.

Kuten kaikkitietävä Wikipedia meille kertoo, protagonisti on perinteisesti ollut se keskeinen hahmo, jonka tarinan myötä kokema muutos on itse asiassa koko tarinan ydin. Tästä syystä protagonisti on tyypillisesti myös se, jonka valinnat ovat merkittävimpiä ja jota seurataan koko tarinan ajan.

It’s A Free World -elokuvassa protagonisti on tietysti työnvälitystoimistoa pyörittävä Angie. Hän myös käy läpi selkeän kehityskaaren auttajasta hyväksikäyttäjäksi ja vihdoin oman systeeminsä vangiksi. Tärkeimpiä valintoja ovat tietysti ne, jotka siirtävät häntä vaiheesta toiseen: hänen päätöksensä ryhtyä itsenäiseksi työnvälittäjäksi, hänen päätöksensä välittää laittomia maahanmuuttajia, hänen päätöksensä jatkaa väkivallasta ja uhkailusta huolimatta ja lopulta päätöksensä jatkaa toimintaansa vararikon ja väkivallan ajamana.

Mielenkiintoisia ovat elokuvassa esiintyvät sivuroolit. He eivät tunnu oikein missään vaiheessa oikeilta persoonilta (kenties Jamieta, Angien poikaa, lukuun ottamatta, vaan ovat mukana luomassa painetta päähenkilön suuntaan. Jamie on Angien työn vastapaino, toinen arvo, jonka välillä hän käy puntarointia. Pitkään hän laiminlyö poikaansa, mutta lopulta juuri Jamieta suojellakseen Angie päätyy surkeaan asemaansa. Angien isä edustaa konservatiivisia valtavirta-arvoja, jotka kyseenalaistavat Angien toimet. Isän mielestä Angien pitäisi keskittyä pitämään huolta lapsestaan ja kohdella siirtolaistyöläisiä yhtä arvokkaasti kuin ketä tahansa työläisiä. Isä onkin eräänlainen antagonisti, vaikkei Angie koskaan varsinaisesti tätä vastaan ottelekaan. Rose ja Karol ovat Angien ystäviä, jotka enemmän tai vähemmän kannustavat Angieta jatkamaan sitä, mitä hän tekee. Rose on liikekumppani, joka päätyy pariin otteeseen epäilemään Angien toimia, mutta on kuitenkin aina taivuteltavissa mukaan. Vaikka hän erään kerran jättääkin Angien pyörittämään firmaa yksinään, viimeisessä kohtauksessa hän on taas palannut ystävänsä rinnalle. Karol on Angien rakastaja, joka ei suoranaisesti tue Angieta, mutta auttaa häntä selvittämään pari ongelmaa työläisten kanssa, eikä hänkään vastusta Angien työtä.

Mustahuppuiset väkivaltaan turvautuvat työläiset ovat kaikkein selvimmin pelkkiä puhuvia päitä. Heidän argumenttejaan kuunnellessaan ei voi välttyä tunteelta, että tässä käsikirjoittaja Paul Laverty tuo ilmi sen, miten kouluttamattomat ja pitkää päivää tekevät laittomat siirtolaiset joutuvat hirvittäviin työtapaturmariskeihin. He eivät myöskään saa työstään juuri minkäänlaista korvausta, joten he käyttävät pakkokeinoja saadakseen omansa pois. Laverty on miltei huvittavan huolellinen alleviivatessaan sitä, miten vihaiset työläiset eivät ole pahoja, vaan haluavat vain oikeudenmukaisuutta.

Kaikkiaan It’s A Free World on hyvin tehty elokuva, etenkin teknisellä mittarilla mitattuna. Teknisen suoritteen loistavuus jättää kuitenkin aavistuksen verran puisen maun: kaikki on liian laskelmoitua. Angie on ainoa oikea persoona, kaikki muut ovat vain kommentaaria hänen toimilleen ja siirtolaistyövoiman kysymyksen eri näkökantojen esittelijöitä. Näin sivuhahmokavalkaadin ja tarinankaaren avulla aihetta käsitellään laajasti ja eri näkökulmista, mutta kenties juuri sen takia kokonaisuus tuntuu enemmän dramatisoidulta mielipidekirjoitukselta kuin aidolta draamalta. Käsikirjoittaja ottaa tiukasti kantaa ajankohtaiseen aiheeseen, mutta juuri siksi hän sortuu osoittelevuuteen. Katsoja ei pääse tekemään oivalluksia ja tulkintoja tarinan äärellä, mikä tekee katselukokemuksesta puuduttavan. Toisaalta ehkä Loach tähtäsikin nimenomaan kannanottoon ja sellaisena teos on erinomainen elokuva.