Viime viikonloppuna kortti-, figu-, elo-, lauta- ja roolipelaajat kokoontuivat vuosittaiseen tapaansa Espoon Dipoliin Ropecon -tapahtumaan. Skenekuulumisten kirjoittelu ei kuulu tämän blogin ydinsisältöön, mutta menköön nyt tämän kerran.

Seuraavassa siis oma kokemuspohjainen raporttini Ropecon-pelitapahtumasta. Ajateltakoon tätä samanlaisena yhteisenä blogiaiheena kuin roolipelihistoriikkiakin.

Perjantai 31.7.2009

Aamupäivä

Kuten näissä hommissa usein käy, valmistautuminen jää aivan viime hetkeen. Itsekin käytin perjantaiaamupäivän Praedor-demon hiomiseen ja sen materiaalien valmisteluun (julkaisin siis hiljan lisäosan Praedoriin, jos joku ei vielä tiennyt). Samalla kannoin myös tusinan verran Efemeroksia Fantasiapeleihin ja Arkkikivelle jälleenmyyntiä varten (mutta julkaisua saa siis vielä minultakin suoraan, joten älkää nyt suotta muiden puoleen vielä kääntykö).

Kello 14 tietämillä olin sitten valmis suuntaamaan Harjukadulle, josta pääsin Arkkikiven Tuovisten kyydillä Ropeconiin. Ropecon on perinteisesti alkanut Arkkikiven pöydän demopöydän pystyttämisellä ja ensimmäisiin peleihin ilmoittautumisella, eli semmoisella yleisellä juoksentelulla. Tällä kertaa tosin törmäsin heti alkuunsa moniin tuttuihin, kuten Tommi Branderiin ja Antti Luukkoseen. Kummankaan kanssa en itse asiassa ehtinyt sen kummemmin haastella tai edes pelailla koko conissa. Juoksutin muuten samassa hötäkässä heille (ja PJ-ilmoittautumispöydän takana häärivälle Jukka Särkijärvelle) heidän tilaamansa Efemerokset.

Klo 16-17: Ikuisuuden laakso -pelin julkistustilaisuus

Aloitin coniohjelmani kuuntelemalla Juhana Petterssonin tai tarkemmin sanottuna Mike Pohjolan esitelmää edellisen tuoreesta roolipelijulkaisusta. Odotin kuulevani jotain avoimen pelitestaamisen toimivuudesta tai pelintekemisen hankaluuksista, mutta sen sijaan tarjolla oli vain verrattain höttöinen promotus tuoreen pelin pingviiniteemasta. On yllättävän tuskallista kuunnella luennoitsijan disinformaatiota (tämän vuoden ensimmäinen roolipelijulkaisu oli jo helmikuussa ilmestynyt Aulos ja Ropeconissa julkaistiin kaikkiaan kahdeksan uutta kotimaista roolipelituotetta). Kuvittajan ja taittajan marssittaminen lavalle oli toki ihan hauska käänne, mutta kyllä minä silti ehdin moneen otteeseen vilkuilla kelloani. Ikuisuuden laakso tuli kuitenkin poimittua kyyteen (kuten Itran kaupunkikin), mutta saa nähdä, koska näitä ehtii edes lukea, pelaamisesta puhumattakaan.

klo 17-18: Ensimmäinen Ryöväreiden maa -demotus

Ensimmäisellä tunnilla näytin peliä lähinnä tuttaville, mutta olipahan ainakin kevyt sisäänajo. Tässä vaiheessa myös Ville Vuorela piipahti noutamaan hänelle ja Petri Hiltuselle osoittamani tribuuttikappaleet Efemerosta. Olin aika fiiliksissä, kun Vuorela painokkaasti pyysi minua signeeraamaan Efemerokset. Olin aina kuvitellut, että olen ainoa, joka harrastaa tekijöiden nimmareiden saalistusta julkaisuihin (muistuttaakseni siten itselleni, että mahtavinkin työ on ihan tavallisen kuolevaisen tekemä ja siten myös itselleni saavutettavissa oleva tavoite).

klo 18-19: Sosialisointia Lintusen Kallen kanssa

Roolipeliskenemme on omasta mielestäni sisäisesti turhan eristäytynyt. Jokainen tekee tahollaan omaa juttuaan, mutta kauasti vuorovaikutusta tai edes tiedonsiirtoa ei tapahdu. Tai sitten se tapahtuu sellaisia väyliä pitkin, joista minä en ole päässyt osalliseksi. Tätä paikatakseni (ja uusia ystäviä hankkiakseni) olin sopinut meneväni tässä välissä päivälliselle Lintusen kanssa. Pyrin kovasti siihen, että tutustun häneen ihmisenä enkä pelkästään roolipeliharrastajana. Peliaihetta ei tietenkään voinut sulkea kokonaan pois, mutta sain kuitenkin tutustumisen hyvälle alulle – hän on mukava tyyppi, kuten arvelinkin – ja sovimme tapaavamme myöhemmin conin aikana uudelleen.

klo 19-22: 3 rosvoa, asiakasta, poliisia -kisaskenaario pelautus

Hoidin oman pelinjohtamisosuuteni jo perjantai-iltana. Kyseessä oli siis Ropeconissa järjestetty skenaarionkirjoituskisa, jossa pelinjohtajat siis pelauttivat kilpailijoiden kirjoittamia skenaarioita. Omalle kohdalleni osui vapaamuotoinen draamaskenaario pankkiryöstöstä, jolla oli hyvät mahdollisuudet mennä aivan poskelleen. Skenaario oli olennaisesti vain 9 valmista hahmoa, joista meidän peliporukkana piti sitten puristaa peliä. Tarkoitus oli, että pelaajat vaihtaisivat hahmoa tarpeen mukaan. Tämä ei kuitenkaan ollut niin helppoa kuin olisin kuvitellut, eivätkä pelaajat oikein ehtineet sisäistää kaikkia hahmojensa piirteitä (tai edes skenukoukkuja). Päädyimme siis pelaamaan draaman sijasta melkoista kreisikomediaa, joka oli kyllä ihan hauskaa. Paljon huonomminkin olisi voinut mennä, eli kiitoksia vain pelaajille mukavasta pelistä.

Keskustelimme skenaariosta pelin jälkeen ja keskityimme arvioimaan nimenomaan sitä. Skenaario sai näiltä pelaajilta murska-arviot, mutta onneksi keräsin heiltä myös kirjallista palautetta, mikä ehkä on skenaarionkirjoittajalle arvokkaampaa. Omasta puolestani tuollainen ihmissuhdekartta + valmis tilanne on ihan riittävä paketti, mutta olisin silti kaivannut edes jonkinlaista näkemystä siitä, että mitä tehdä, kun samassa kohtauksessa on kaikki 9 hahmoa yhtä aikaa paikalla.

3 rosvoa, asiakasta, poliisia -skenu oli kuitenkin sikäli ihan mielenkiintoinen, että jälleen kerran se sai minut ajattelemaan vapaamuotoista roolipelaamista. Se voi näyttää helpolta ja yksinkertaiselta, mutta on kaikkea muuta kuin pelaamista ilman sääntöjä (säännöistä roolipelissä, ks. aiempi blogaukseni). Esimerkiksi tässä skenaariossa käytin mm. seuraavia sääntöjä:

  • Pelinjohtaja raamittaa kohtauksen, eli kertoo keitä on paikalla ja mikä on tilanne ennen kuin päästää pelaajat valloilleen.
  • Pelinjohtaja toimii kameramiehenä ja yleisönä, eli leikkii elokuvametaforalla, kuvailee pelaajien kertomia tapahtumia ja kehuu pelaajia hauskoista oivalluksista (hyvistä repliikeistä tai elehtimisestä).
  • Pelinjohtaja ei voi yksinään päättää pelin sivuhahmoista, elementeistä tai tulevista kohtauksista, vaan seuraa peliryhmän enemmistön mielipidettä.
  • Pelinjohtaja pitää kirjaa pelatuista kohtauksista niin, että kaikki pelaajat näkevät mitä on tapahtunut ja voivat näin helpommin viedä tarinaa eteenpäin.
  • Pelinjohtaja huolehtii, että kaikki pelaajat pääsevät osallistumaan peliin suunnilleen yhtä paljon tarvittaessa kohdistamalla huomion sivuunjääneisiin ja toppuuttelemalla hallitsevampia pelaajia.

Tällainen vapaamuotoisen roolipelaamisen sääntöjen tunnistaminen tuntuu olevan monella vielä aika heikolla tasolla. Tyyli on kuitenkin sen verran yleinen, että ehkä näemme lähivuosina aukikirjoitettuja vapaamuotoisen pelaamisen sääntöjä.

Koska Helsinki sattuu olemaan opiskelukaupunkini, vetäydyin klo 22 jälkeen keskustaan nukkumaan. Kuusikin tuntia oman kopin vuoteessa on virkistävämpää kuin kahdeksan tuntia Dipolin lattiamajoituksessa.

Lauantai 1.8.2009

klo 10-14: Savo: Tuomiopäivä

Lauantaipäivä alkoi samoin perjantaikin: pääsin Tuovisten kyydissä Dipolille. Kun he keskittyivät laittamaan demohuoneeseen vauhtia, minä kiisin pelamaan.

Savo (jossa muuten on juuri kirjoitettu auki noita vapaamuotoisuuden sääntöjä) on Hanna Kempin keskeneräinen roolipeli, jota minun piti ehtiä pelitestaamaan jo aiemmin. Nyt conissa siihen kuitenkin tarjoutui erinomainen tilaisuus. Tämä skenaario oli ilmeisesti ihan tavallisesta poikkeava, ja siltä se tosiaan aluksi apokalyptisine tunnelmineen tuntui. Loppua kohti peli kuitenkin tasaantui syntien tilittämisen kautta draamaksi, minkä peliryhmämme hoiti kohtuullisesti kotiin.

En ole edelleenkään ehtinyt tutustumaan projektiin sen kummemmin, mutta ilmeisesti tuomitseminen ja sitä kautta moraalisten valintojen tekeminen pelissä tuntuu olevan aika keskeisellä sijalla. Puhuimme lopuksi tämän tuomion rakenteellistamisen vaihtoehdoista, mutta sivusta on aina vaikea sanoa mitään hyödyllistä, kun ei tiedä pelin kokonaisuutta eikä sitä, mitä suunnittelija yrittää saada sen tekemään. Kaikkiaan peli näyttää kuitenkin olevan ihan hyvissä käsissä.

klo 14-18: Puhetta peleistä

Tähän väliin piti mahtua toinen Ryöväreiden maan demotus, mutta demohuoneen kaikki pöydät olivat varattuja. Olisin tietysti voinut mennä häätämään jonkun yliaikaa istuvan ryhmän, mutta ei minulla oikeasti ollut mitään pakottavaa tarvetta päästä demottamaan Effeä. Ihan hyvin voisin olla paikalla ja raivata pöydän vapaaksi sitten, jos joku haluaisi demoa. Eipä halunnut.

Ilokseni huoneessa olivat Myrrysmiesten Jukka Sorsa ja myöhemmin myös Ville Takanen, joiden kanssa ehdin rupatella hetken Hounds of the Sean julkaisemisesta ja markkinoinnista sekä laskea leikkiä tulevista roolipelijulkaisuista. Niin, ja kuunnella pitkällisen selonteon pelitestivaiheessa olevasta Rautamanttelista.

Näiden tuntien aikana kävimme taas Lintusen kanssa lounaalla jatkaen rupattelua kuulumisista ja elämäntilanteista. Demohuoneeseen palattuani äkkäsin sieltä Tuomas Kortelaisen, joka työstää kiinnostavaa slaavilaisvaikutteista Noitahovi -nimistä roolipeliä. Puhuimme lähinnä pelissä toimivasta Kybellen kirkosta ja siitä, miten uskonnot pitäisi peliteksteissä kirjoittaa (ja siitä, miten roolipelien omakustannejulkaiseminen tuntuu näinä vuosina kasvavan eksponentiaalisesti, eli Ropecon 2010 näkee sitten yli 40 pelijulkaisua). Joka tapauksessa sain ilokseni pelin käsikirjoituksen, joka pitää koittaa lukea ensitilassa.

klo 18-19: Verta, hikeä ja kyyneliä: Omakustannejulkaisemisen salaisuudet

Jännitin omaa ensimmäistä Ropecon-luentoani yllättävän paljon. En ollut ehtinyt kellottaa omaa esitelmääni, joten en tiennyt yhtään, olisiko tunnin luentoaika sopivasti. Alku olikin hieman jäinen, mutta lähti kyllä sitten luistamaan mukavasti. Yleisön reaktioista päätellen onnistuin välttämään puuduttavaa tylsyyttä stand up -komiikan tyylikeinoin, mikä vapautti ilmapiiriä mukavasti. Keskustelua ei kuitenkaan syntynyt niin paljon kuin olisin ehkä toivonut.

Paikalla olivat Tuovisen veljekset, eritoten Eero, sekä Vuorela. Niinpä luennoimiseni meinasi jatkuvasti kaatua heidän kanssaan nokitteluun (viittasin Vuorelaan pelijulkaisijana ehkä noin kymmenen minuutin välein), enkä juuri avannut termejä tai selittänyt asioista muulle kuulijakunnalle. Yleisöä oli kuitenkin odotetusti pari tusinaa, joten oletettavasti he olivat ammattilaisia, eivätkä juuri selityksiä kaivanneetkaan.

Kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen omaan suoritukseeni. Ensimmäinen Ropecon-luento on nyt pidetty ja se hoitui kunnialla. Tiesin tehneeni jotain oikein, kun tavallisesti aika kriittinen Tuovisen Jari totesi esitykseni jälkeen, että ”sehän oli hyvä luento”. Kunhan muilta kiireiltäni ehdin, laitan jotain luennostani myös Efemeroksen blogiin.

klo 19-22: Adventures of Baron von Münchausen

Lauantai-iltana istuin pelaamaan James Wallisin kilpatarinankerrontapeliä, jossa tarkoituksena on kertoa toinen toistaan viihdyttävämpiä tarinoita Paroni von Münchausenin tyyliin. Olen jo pitkään toivonut pääseväni pelaamaan tätä peliä (etenkin, kun löysin pelin sattumalta Fantasiapeleistä Flaming Cobra -julkaisusarjasta), joten conin luoma mahdollisuus tuli kuin tilauksesta.

Peliryhmämme tuntui koostuvan hieman nuoremmista pelaajista, joilla oli varsinkin aluksi hieman vaikeuksia pelityylin kanssa. Nopeasti he kuitenkin keksivät, miten homma toimisi ja viimeisellä kierroksella kerroimme kukin jo varsin vakuuttavia tarinoita. Erityisesti pitää kiitellä pelinjohtajaamme Mikko Kämäräistä, joka oli suorastaan armoitettu tarinaniskijä. Olen aiemminkin pelannut hänen kanssaan, mutta en muistanut hänen olevan näin hyvä (tai sitten hän on harjoitellut piestäkseen meidät conissa). Joka tapauksessa, tätä pitää päästä pelaamaan toistekin.

Ilta tuo tuttavia

Minun oli tarkoitus suoria taas kämpille Paronin pelaamisen jälkeen, mutta Brander kaappasikin minut vetämään jotain ”forgelaista” peliä. Minulla sattui sopivasti olemaan mukanani Zombeja! Ovella!, joten iskimme pelin pyörimään. Ehdimme pelata sitä vain noin tunnin, ennen kuin yhden pelaajista piti kiiruhtaa toiseen sovittuun peliin. Minäkin halusin jo päästä lepäämään, joten lopetimme pelin kesken. Tämä oli kuitenkin sääli, koska meillä selvästi oli tasokas ja osaava peliporukka. Nappasinkin heti yhden heistä puhelinnumeron myöhempiä pelihetkiä silmällä pitäen. Onneksi, sillä en enää tavanut häntä myöhemmin conin aikana.

Bussipysäkillä odotellessani tapasin ilokseni Pekko Koskisen, oululaisen taidekulttuurisekatyöläisen. Juttelimme bussimatkalla roolipelaamisen mahdollisuuksista (hän on mukana monessa taidesuuntien välisessä projektissa, jossa yhdistetään roolipelaamista ja teatteria tai roolipeliä ja kuvataiteita, noin esimerkiksi) ja hän oli kovasti vakuuttunut siitä, että skene etenee nyt lapsenaskelin. Eritoten teatteriskene on kuulemma kovasti kiinnostunut kaikista pelillisistä elementeistä. Puhuimme myös roolipelikulttuurityöläisyyydestä elämäntapana – itsellänihän on toivoakseni valmistuminen on kohtuullisen lähellä.

Sunnuntai 2.8.2009

Riehakas aamu

Kerron enemmän aamun tunnelmista Efemeroksen blogissa. Voitonjuhlista huolimatta selvisin jälleen Espooseen Tuovisten kyydillä.

klo 12-13: Toinen Ryöväreiden maan demotus

Tällä kertaa paikalle sattui pari tuotteesta kiinnostunutta tyyppiä (ja Lintunen), joten pääsin näyttämään demottamistaitojani. Joko demotukseni oli hyvä tai sitten tuotteeni oli hyvä – luultavasti etenkin jälkimmäistä. Joka tapauksessa demottaminen sujui mukavasti ja Efemeros #2 keräsi näiltäkin kaveruksilta runsaasti kehuja. Eritoten ilmeisesti filosofian opiskelija oli kovasti viehättynyt Efemeroksen kirjoitustyylistä ja materiaalista. Enpä ole ennen kuullut työtäni kehuttavan yhtä vuolaasta (koska Vuorela kommentoi julkaisuani ainoastaan kirjallisesti).

klo 13-16: Beneath the Ice -kisaskenaario

Jossain vaiheessa minun oli tarkoitus keskustella sunnuntai-iltapäivänä Petterssonin ja Pohjolan kanssa pohjoismaisesta roolipeliskenestä (ja Porosen massiivisista väitteistä), mutta tämä meni sitten lopulta karille. Rikastuin säätämisestä kuitenkin molempien herrojen puhelinnumeroiden verran ja molemmat tuntuivat myös sinänsä avoimilta keskustelulle. Ehkä skenen sulkeutuneisuus onkin enemmän oma oletukseni ja käytännöntila kuin erityisesti vaalittu asenne.

Joka tapauksessa, pääsin sitten pelaamaan vielä kertaalleen conin aikana. Tällä kertaa vuorossa oli luolastokomppausta, jota tosin emme millään voineet pitää muuna kuin parodiana:

  • Kun YK:n Antarktiksen tutkimusryhmän jokaisella jäsenellä on luotiliivit ja pistoolit ja turvallisuusvastaavalla rynnäkkökivääri, epäilykset heräävät.
  • Kun muinaisesta ufo/atsteekkien luolastosta löytyy komppanian verran hiihtopipo-natseja panssarivaunuineen, ei naurua enää voinut pidätellä.
  • Kun laavakentältä loikkaili klassisen pirun näköisiä olentoja (ja kohtaamisheittoja olisi pitänyt tehdä n. 20), emme enää pystyneet ottamaan skenaariota vakavasti.
  • Kun juoksimme pitkin ansoitettuja vuorenrinteitä ratkoen toistakymmentä ansaa pelkällä nopanheitolla, aloimme jo kyllästyä.
  • Kun loppuhuipentuma tarjosi taistelun Ensimmäisen kaupungin, hiihtopipo-natsien ja laavajärven pirujen (jotka olivatkin robotteja) välillä, olimme iloisia kun peli loppui.

Parodiaksikin skenaario oli valtavan pitkä ja alkoi naurattamisen sijaan puuduttaa pian puolivälin jälkeen. Tähän saattoi tietysti vaikuttaa se, että PJ Kaj Sotala (sinänsä mukava mies) tuntui lukevan materiaalia samaa tahtia kun me pelasimme sitä. Ilmeisesti kaikki eivät olleet valmistautuneet pelien vetämiseen erityisen perusteellisesti.

Tämä pelikerta oli kuitenkin sikäli nautittava, että peliryhmämme oli varsin tiedostavaa porukkaa. Saatoimme siis käsitellä skenaariota ikään kuin metatasolla, pohtia tyylivaihdoksia (Cthulhu-tutkimuksesta luolastokomppaukseen jamesbond-toimintaan Mario / Zelda -tasohyppelyyn) ja ylipäänsä leikitellä koko aiheella. Meillä ei siis sinänsä ollut epäselvyyttää siitä, miten skenaariota pitäisi pelata. Tällainen pelaamisen hallitseminen, tietoinen pelaaminen, tietyn pelityylin / genren noudattaminen, on juuri sitä, mistä aikuisten ja kokeneiden pelaajien kanssa voi nauttia. Tiedä sitten, johtuiko tämä ainoastaan primitiivisestä peligenrestä vai hyvästä porukasta, mutta voi kun se olisi tämmöistä draamaa painottavien indie-peliporukoidenikin kanssa. Sosiaalisena tapahtumana tämä pelikerta oli siis yhtä makoisa kuin viimevuotinen Sininen järviseikkailu (mutta se ei tietenkään tarkoittanut, että olisimme antaneet skenulle järin korkeita pisteitä).

Tavara vaihtaa omistajaa

Hengasin tänä vuonna aivan conin loppuun asti ja vähän pidemmällekin. Beneath the Ice -skenusta selvittyämme (tai itse asiassa sen puolivälissä) pääsin näkemään ensimmäistä kertaa GM-lootin, jossa siis Ropeconissa pelejä vetäneitä pelinjohtajia lahjotaan Fantasiapelien ylijäämätavaralla. Olin itse ravintoketjussa niin alhaisella sijalla (vedin vain yhden skenun), etten vaivautunut edes katsomaan, mitä oli jäljellä. Turhaa krääsää kertyy nurkkiin ilman, että sitä erikseen sinne vielä haalii. Mutta eipä sillä, ilmeinen valtaosa pelinjohtajista tykkää GM-lootista. Tilaisuudesta oli kuitenkin se ilo, että kohtasin James Raggin ja sain hankittua häneltä Death Frost Doom -D&D-skenaarion. Luolastokomppaus ei ole erityisesti minun juttuni, mutta minua kiinnostaa, mitä mies julkaisee ja Eero väitti tämän olevan ymmärrettävin miehen julkaisemista kolmesta tuotteesta.

Kävin myös päättäjäisissä kuulemassa skenaariokilpailun tulokset. Ilman mitään selvityksiä arvostelutavoista tai voittomarginaaleista kisan voitti Satu Nikanderin Viimeiset päivät. Olin kuullut hyvää Jää hiljaisuus -skenusta, mutta se jäi kolmanneksi ja harmikseni missaamani perusfantasiaseikkailu Sumuvuoren salaisuus veti kakkossijan. Hieman yllättävää, että vastajulkaistun ENOC:n esittelyskenu Operaatio Eisenberg ei pääsyt edes kolmen sakkiin. En kaikkiaan ole kovin vakuuttunut kisan tasaväkisyydestä ja arvostelun tasavertaisuudesta, mutta se ei ole tämän blogimerkinnän aihe.

Summa

Ropecon 2009 oli omasta puolestani mukavan tasapainoinen kokonaisuus. Ehdin pelailla jokaisena päivänä jotakin, mutta myös jutella ihmisten kanssa. Uusien kontaktien luominen (tai vanhojen syventäminen) on yhtä tärkeää kuin erilaisiin pelitapoihin tutustuminen. Myös ensiesiintymiseni luennoitsijana meni mukavasti. Ei mitenkään ikimuistoinen coni, mutta ei liioin mikään pettymyskään. Ensi vuonna uusiksi (ja silloin vihdoin viimein on ehdittävä Wille Ruotsalaisen vetämään peliin).