Olen syksyn mittaan saanut ilokseni olla pelaamassa miltei täysin roolipelaamista tuntemattomien ihmisten kanssa (lue peliraportti täältä). On ollut mukava näyttää kavereille, miten hienosta harrastuksesta on kyse ja nähdä, miten he ymmärtävät mistä on kyse ja tykästyvät siihen. Päätin ottaa jopa sellaisen riskin, että luonnollisen pelinjohtajan roolin omaksumisen sijasta asetunkin pelaajan paikalle. Näin voin olla paikalla opettamassa myös pelinjohtamistaitoja.

Tässä työskentelyssä olen joutunut pohtimaan pelinjohtamisen perustaitoja. Päätin sitten, että samahan se on kirjoittaa niistä tännekin. Roolipelaamisen perusteista ei ole tarjolla turhan paljon tekstejä ja toisaalta pelinjohtaminen eroaa mielenkiintoisilla tavoilla teatterin ohjaamisesta tai kaunokirjallisuuden kirjoittamisesta.

Toimi pelinjohtajana – tarjoat pelaajalle peliä yhdeksi illaksi
Opeta pelinjohtaminen – tarjoat pelaajalle peliä loppuelämäksi

Monet roolipeliharrastajat ovat puhuneet siitä, että roolipeliharrastus kuolee pystyyn, kun harrastajakanta vanhenee. Tämä on periaatteessa ihan totta: roolipelaamista on olemassa tasan niin kauan kun on olemassa väkeä, jotka sitä harrastavat. Näitä harrastajia tuntuu kuitenkin löytyvän jostain, koska sitä kuuluisaa kuolemaa on odotettu jo yli vuosikymmenen verran. Tämä onnekas asiantila ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että jos roolipelaamisen haluaa leviävän, on sitä syytä levittää. Roolipelaaminen on varsinkin perinteisessä muodossaan aikasyöppöharrastus, joten se luontojaan sopii paremmin nuorelle koululaiselle tai opiskelijalle kuin perheelliselle ansiotyössä olevalle. Uudet roolipelaajat pitää siis värvätä etupäässä 12-25-vuotiaista lapsista ja nuorista.

Haaste jokaiselle itseään kunnioittavalle roolipelaajalle: Kutsukaa peliporukkaanne edes yhdelle kerralle mukaan joku, joka ei ole koskaan ennen harrastanut roolipelaamista. Vuoden loppuun on kaksi kuukautta aikaa, siinä ajassa ehtii kyllä. Jos satut olemaan vielä roolipeliblogaaja, niin kirjoita kokemuksestasi uuden pelaajan kanssa (tai siitä, miten mahdotonta on löytää uusia pelaajia).

Helpoin tapa tutustuttaa ystävä roolipelaamiseen on kutsua hänet mukaan roolipelaamaan. Tällä tavalla saadaan vähintäänkin levitettyä tietoa roolipelaamisesta ja kenties yksi harrastaja lisää. Pidemmällä aikavälillä tämä ei kuitenkaan kannata. Roolipelikulttuuria tuntevalle on itsestään selvää, että roolipelaamisen todelliset pilarit ovat pelinjohtajat. He ovat niitä, jotka kutsuvat ystävät koolle pelipöydän ääreen, järjestävät pelipaikan, opettelevat säännöt ja kehittelevät pelitilanteen eli asetelman (skenaarion) pelaamista varten. Ilman heidän panostaan pelaamista ei tapahdu. Niinpä roolipelikulttuurin säilymisen (ja kehittymisen) kannalta tärkeämpää kuin saada joku roolipelaajaksi on saada hänet ryhtymään pelinjohtajaksi.

Selvää tietysti on, että ihmisen saaminen pelinjohtajaksi on kaikkea muuta kuin helppoa. Pelinjohtaminen nähdään yleisesti raskaampana työnä, eikä moni halua luopua pelaajan paikastaan. Siihen liittyy myös vastuuta ja ryhmänohjaamista, mitä moni pelaaja varmasti karttaa. Kokemattoman ja siksi taitamattoman pelinjohtajan alaisuudessa pelaaminen tuppaa myös olemaan vähemmän hauskaa. Harvaa taitoa kuitenkaan oppii muuten kuin kokemuksen kautta – näinhän roolipelit ovat meille opettaneet jo yli 30 vuoden ajan.

Erotuomari ja järjestysmies

Pelinjohtaminen ei ytimeltään ole mitään muuta kuin ryhmänjohtamista. Kuten minkä tahansa ryhmän ohjaajan, pelinjohtajan tarkoitus on saada kaikki osallistujat toimimaan ryhmän tavoitteen kannalta hedelmällisesti. Juuri tähän liittyy pelin sääntöjen tunteminen.

Perinteisesti pelinjohtajan tehtäväksi on nähty pelin sääntöjen tunteminen niin, että pelaajat voivat vain istua pöytään. Näinhän homma toimii lautapeliharrastuksenkin puolella: tyypillisesti se, joka ehdottaa muille jotain peliä selittää heille myös sen säännöt. Tämä tehtävä korostuu etenkin perinteisten roolipelien kohdalla, joiden sääntöviidakossa selviäminen vaatii erikoistaitoja. Jonkun on pakko osata säännöt niin hyvin ulkoa, että peliä voidaan pelata selaamatta jatkuvasti monisatasivuista sääntökirjaa. Tämä erikoistehtävä on (onneksi) viime vuosina keventynyt roolipelien sääntökirjojen alkaessa menettää painoaan.

Pelinjohtajan on kuitenkin hyvä hallita säännöt myös siinä mielessä, että hän pystyy ohjaamaan ryhmätyöskentelyä. Jos ystäväpiirin kokoontumisen tavoitteena on roolipelata, kuuluu pelinjohtajan tehtäviin ohjata ryhmä pois muusta härväämisestä. Pelinjohtaja on myös se taho, jonka täytyy huolehtia siitä, että kaikki pelaajat saavat osallistua peliin tasapuolisesti. Käytännössä tämä usein tarkoittaa suulaimpien hillitsemistä ja hiljaisempien rohkaisemista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pelinjohtaja olisi tyranni, joka mielivaltaisesti päättää kaikista pelin yhteydessä tapahtuvista asioista. Pelinjohtaja on ainoastaan tukemassa ryhmän yhteistä työskentelyä. Siksi pelaajien mielipiteiden kuunteleminen ja huomioiminen kuuluu hänen tehtäviinsä yhtälailla. Näitä tehtäviä silmällä pitäen pelinjohtajan tehokkain työkalu onkin se kuuluisa suora puhe. Pelinjohtajan ei siis viime kädessä tarvitse pakottaa ketään toimimaan tietyllä tavalla, vaan pikemminkin muistuttaa pelaajia kokonaiskuvan hahmottamisesta: ”Sami, olehan välillä hiljaa, että muutkin saavat pelata. Kyllähän sinä nyt varmaan haluat antaa minullekin tilaa pelipöydässä?”

Pelinjohtamisen kultainen sääntö

Pelinjohtajaa tarvitaan ennen kaikkea yhteisen tarinankerronnan tukemiseen. Kukin pelaaja osallistuu peliin omasta suunnastaan, tuoden peliin oman panoksensa. Pelinjohtajan tehtävänä on auttaa pelaajia kutomaan nämä ponnistukset yhteen yhdeksi tarinaksi eikä moneksi pieneksi rinnakkaiseksi tarinaksi. Pelinjohtaja siis vetää muita mukaan peliin ja sopeuttaa tarinanaihioita yksiin. Sivumennen sanoen tämä ei tarkoita, etteikö pelaajien kannattaisi helpottaa pelinjohtajan työtä mahdollisimman paljon kertomalla tarinaan yhteensopivia elementtejä. Pelaajien ponnisteluista huolimatta yhteiseen tarinaan päästään helpommin, jos joku keskittyy tukemaan tarinan yhtenäisyyttä.

Pelinjohtajan osa ei siis sinänsä ole sen vaikeampaa kuin tarjota pelaajille täkyjä, joiden perustalta he voivat lähteä kertomaan tarinaa. Sitten kun he pääsevät vauhtiin, tarvitsee pelinjohtajan vain ottaa niistä tarinanpäistä kiinni ja taivutella niistä seurauksia ja näin uusia täkyjä.

Hieman konkretiaa abstraktisuuden päätteeksi:

Pelinjohtaja kuvaa tilanteen, joka tarjoaa pelaajille täkyjä Yksi hahmoista joutuu häädetyksi asunnostaan.
Toinen löytää kaatosateessa vanhan ränsistyneen talon.
Pelaajat tarttuvat täkyihin ja alkavat kehittää tarinaa Ensimmäinen hahmo päättää uhkailla vuoraemäntää, että tämä antaisi hänen asua vuokrakämpässä edelleen.
Toinen hahmo taas hakeutuu taloon sateensuojaan ja päättää aikansa kuluksi hieman tutkia paikkoja.
Pelinjohtaja tarttuu pelaajien tarinoihin ja kehittelee uusia tilanteita Vuokraemäntä taipuu, mutta hänen vanhin poikansa päättää ojentaa hahmoa tavalla tai toisella.
Toinen hahmo puolestaan löytää pahoin ränsistyneestä talosta huoneen oven, jota hän ei saa auki vain kahvaa painamalla.

Tuossa ei siis ole esimerkkiä siitä, miten tarinanpätkien yhteenkutominen tapahtuisi, koska se yleensä vaatii hieman laajemman kokonaisuuden puitteissa toimimista. Hahmot voisivat jo lähtökohtaisesti olla ystäviä tai sisaruksia, jolloin heidän toimensa ilman muuta vaikuttavat toiseen. Vaihtoehtoisesti tai lisäksi pelinjohtaja voisi pyrkiä ajamaan heitä konkreettisesti samaan tilanteeseen, tässä tapauksessa kenties siihen talonrähjään. Talosta voisi myös löytyä jotakin, joka olisi tärkeää molemmille hahmoille, tässä tapauksessa vaikkapa salkku täynnään rahaa. Näistä mikään ei tietenkään yksinään vielä riitä yhteisen tarinan luomiseksi, mutta ne ohjaavat tarinoita kohti toisiaan.