Olen graduani varten katsonut yli 25 tuntia Jeesus-elokuvia. Annan seuraavassa niistä lyhyet luonnehdinnat.

King of Kings: Jeesus pukeutuu punaiseen

Vanhin katsomani Jeesus-elokuva on vuodelta 1961. Se on spektaakkeli sanan siinä merkityksessä, että siinä on isoja joukkokohtauksia, kun juutalaiset kapinalliset ja roomalaiset sotilaat ottavat yhteen. Tämä tapahtuu tietysti Barabbaksen korostamiseksi: hän haluaa veristä vallankaappausta, kun taas Jeesus edustaa rauhanomaisempaa ratkaisua. Taistelukohtauksistaan huolimatta elokuva on sallittu kaikenikäisille, joten verikekkereitä ei kuitenkin ole tarjolla. Tämä vastakkainasettelu väkivallan ja sodan välillä on keskeisenä elementtinä monessa myöhemmässäkin Jeesus-elokuvassa.

Itse sain tämän leffavanhuksen käsiini vain VHS-versiona, joka oli iästään johtuen (uusintapainoskin oli siis parikymmentä vuotta vanha) oli aika heikkolaatuinen. Eritoten ääniraita oli haipunut niin, että sain pistää äänenvoimakkuuden täysille ja sittenkin kuulin osan repliikeistä vain vaivoin. Mitään tekstityksiäkään ei ollut tarjolla, mutta onneksi sentään näyttelijät puhuvat selkeästi.

Greatest Story Ever Told: Johannes oli oikeassa

Vuoden 1965 Jeesus-elokuva oli kuulemma taloudellinen floppi. Elokuva ylitti budjettinsa eikä tuottanut niin hyvin kuin oli toivottu. Tyylillisesti raina on vahvasti Johanneksen evankeliumin linjoilla. Aloitus on samanlainen – kertoja tekee selväksi, kuka Jeesus on – ja Jeesus on kaiken aikaa tyynenä tilanteen yläpuolella. Tässä kuten edellisessäkin panostetaan vahvasti Jeesuksen saarnauraan ja opetuksiin, itse tuomio- ja kärsimysvaihe on verrattain lyhyt.

Jesus Christ Superstar: Voihan sen laulaakin

Andrew Lloyd Webber sävelsi ja Tim Rice sanoitti rockoopperan Jeesuksesta vuonna 1970. Kolme vuotta myöhemmin rockoopperasta tehtiin elokuva. Jeesus ja kaverit menevät tarinansa läpi laulaen, mutta muutoin puitteet ovat anarkistisia leimoja lukuun ottamatta ajanlaskun alun aikaiset. Teoksessa on monta kiinnostavaa puolta. Ensinnäkin se antaa äänen monille Jeesuksen ympärillä pyörivälle hahmolle. Kertojana toimii Juudas, joka moittii Jeesusta tilanteen hallinnan menettämisestä – hän kun ei tälläkään kertaa tajua ristinkuoleman merkitystä. Oman laulunsa virittää myös Magdalan Maria, joka kauniisti agonisoi rakkautensa kanssa. Pilatus taas kamppailee Jeesuksen tuomitsemisen kanssa. Toisekseen se kuvaa Jeesusta varsin inhimillisenä henkilönä, joka kirjaimellisesti sortuu avunpyytäjien keskellä. Ja kuten Mike Pohjola ennättikin jo todeta, kuningas Herodeksen ilmiasu on huikaiseva. Jesus Christ Superstar on ehdottomasti eräs omia suosikkejani evankeliumifilmatisointien joukossa.

Elokuvamusikaalista tehtiin uusintaversio vuonna 2000, joka on paljon teatterimaisempi. Lavasteet ovat vähäisempiä ja ulkoasu on dystooppinen. Jeesuksen posse koostuu katujen kapinallisista ja papit ovat muuttuneet mustiin pukeutuneita pahiksia, joilla on mellakkapoliisit puolellaan. Tästä viehättävästä estetiikasta huolimatta en muutoin pidä teoksen toteutuksesta. Vähäinen näytteleminen maalaa vähän kummallisen kuvan Jeesuksesta.

Jesus of Nazareth: Jeesus vastaan rikkaus

Tätä vuoden 1977 neliosaista Jeesus-minisarjaa ovat useat tutkijat tituleeranneet parhaaksi Jeesus-elokuvaksi. Eikä suotta. Yli kuusituntinen mitta antaa tilaa käsitellä Jeesusta perusteellisesti. Ensimmäinen osa käsittelee Jeesuksen syntymää, toinen Hänen lapsuuttaan (12-vuotias Jeesus on todella symppis!), kolmas Hänen julistustoimintaansa ja neljäs kärsimysvaiheita. Mukaan mahtuu mielenkiintoista kuvausta opetuslapsista: kalastaja Pietarin ja veronkerääjä Leevin suhde muuttuu hienosti vihanpidosta syväksi ystävyydeksi. Myös Johannes Kastaja saa saarnata sydämensä kyllyydestä kuningas Herodeksen mässäilyä vastaan.

Jesus of Nazareth on oman tutkimukseni kannalta erityisen mielenkiintoinen, koska siihen on kerätty huomattava määrä evankeliumien saarna-aineistosta rikkautta vastaan. Tämä on ainoa katsomani elokuva, jossa Jeesus polleasti puhuu julki Matteus 25:n tuomion sanat. Kavaltaja Juudas puolestaan on saanut akateemisen koulutuksen ja toimii asiakirjojen kääntäjänä.

Jesus: Intialaisetkin tykkäävät

Jesus on vuoden 1979 elokuva, joka pyrkii seurailemaan tarkasti Luukkaan evankeliumia. Tietysti siitäkin on jätetty pois joitakin perikooppeja, mutta elokuva on kiintoisa siksi, että se näyttää miten antologiamainen teos evankeliumi todella on. Kohtaukset jäävät irrallisiksi, eikä draamallista vauhtia ja voimaa pääse juuri kertymään.

Elokuva on mielenkiintoinen myös sikäli, että se on päätynyt evankelioivan järjestön käsiin, joka sitten käyttää sitä lähetyskentillä ainakin Intiassa. Hindut ovat paikoin suuttuneet eritoten kastittomien kääntymisistä niin, että elokuvien näyttäjät ovat joutuneet hengenvaaraan. Myös käsiini päätynyt DVD-julkaisu on peittelemättömän evankelioiva. Esipuheen tavoin alussa on Jeesuksen mainostusta ja epilogina on useiden länsimaalaisten ihmisten todistusta siitä, miten he ovat löytäneet Jeesuksen kautta uuden elämän.

The Last Temptation of Christ: Jeesuskin tahtoo naista

Viimeiset kiusaukset (1988) väittää esipuheessaan, ettei perustu evankeliumeihin, vaan Nikos Kazantzakisin samannimiseen romaaniin, joka käsittelee lihan ja hengen pyrkimysten vastakkaisuutta ja niistä syntyvää ihmisen ahdistusta. Väite olisi uskottavampi, jos päähenkilönä ei olisi evankeliumeista tuttu Jeesus, jonka kohtalo on kovasti evankeliumeissa kuvatun kaltainen. Luultavasti kyse onkin yrityksestä väistää uskollista toisintoa odottavien katsojien syytöksiä. Tämä ei onnistunut: Viimeiset kiusaukset aiheutti kuulemma jopa mellakoita.

Elokuva itsessään on kiehtova vaihtoehtoinen kuvaus Jeesuksesta. Tämä Vapahtaja ei olekaan täynnä varmuutta, vaan pikemminkin jumalallisten näkyjen ja äänien riivaama miesparka. Hän ei tunne Jumalan suunnitelmaa eikä oikein ymmärrä, mitä oikeastaan julistaa. Hän tekee pitkään kaikkensa välttyäkseen kovalta kohtaloltaan, astuu jopa alas ristiltä. Hänen ystävänään ja innoittajanaan on Juudas, rohkea kapinallinen, joka aikoo aluksi tappaa Jeesuksen, mutta ryhtyy sitten miehen seuraajaksi.

Minussa on sen verran konservatiivikristittyä, että on myönnettävä henkilökohtaisella tasolla elokuvan menevän vähän liian pitkälle vapauksien ottamisessaan. Taiteella ei kuitenkaan ole mitään uskollisuuden velvollisuuksia lähdemateriaaliaan kohtaan. Hienon vaihtoehtoisen Jeesus-kuvan ohella elokuvasta löytyy komeimmat Jeesuksen kiusaukset niin autiomassa kuin ristilläkin. Ja kyllä, Jeesus saa naista. Jesus Christ Superstarin rinnalla tämä on oma suosikkini Jeesus-elokuvien joukossa.

Jesus: Teini-ikäinen supersankari

Harmillisesti tämä vuoden 1999 Jeesus-elokuva käyttää samaa nimeä kuin vuonna 1979 julkaistu. Elokuvat kun ovat tyylillisesti hyvin erilaisia. Tämän tuoreemman elokuvan Jeesus on liki ällöttävän mairea. Hän kujeilee jatkuvasti ja peuhaa opetuslastensa kanssa kuin pahainen kakara. Judas-elokuvan Jeesus on rento, Jesus-elokuvan taas rasittava. Tämän erikoisuuden lisäksi elokuva keskittyy ennen kaikkea Jeesuksen ihmeisiin. Opetuksia ei juuri kuulla, mutta näyttävä kavalkaadi ihmeitä sen sijaan kyllä. Harmi vain, että osa ihmeiden toteutuksesta kaatuu tv-elokuvan budjetin rajallisuuteen. Ainakin itselleni myrsky-kohtaus näkyi läpi studiossa kuvatuksi, jossa opetuslasten vene keikkuu paikoillaan.

Elokuvalla tuntuisi olevan jonkinlainen kohtalonyhteys aiemman Jesus-elokuvan kanssa. Tämä on nimittäin ilmeisen selvästi tehty nuorisoelokuvaksi opetustarkoitukseen. Pari kaveriani onkin kertonut nähneensä elokuvan rippileirillä. Jeesus on kaikkiaan varsin teini-ikäinen kipuillessaan tehtävänsä kanssa ja roiskutellessaan naureskellen juomavettä opetuslasten silmille. Toisaalta Hänellä on siistejä supervoimia, joilla voi muuttaa vettä viiniksi tai kävellä vetten päällä. Paholainen on moderni mustapukuinen mies, joka kertoo Jeesukselle ristiretkistä ja noitavainoista. Ja jos Jeesuksen vetovoima jäi joltain elokuvan aikana ohi, niin loppukohtaus muistuttaa, että Jeesus elää tänään ja juoksentelee lasten ja nuorten kanssa.

Mary, Mother of Jesus: Kaiken takana on nainen

2000-luvun taitteessa tehtiin ainakin kaksi elokuvaa, jotka kuvaavat Jeesuksen tarinan jonkun toisen hahmon silmien kautta. Yksi näistä oli Mary, Mother of Jesus (1999). Elokuva toteaa alkusanoissaan, että vaikka evankeliumien tekstistä on otettu vapauksia, evankeliumien hengelle on pyritty pysymään uskollisena. Tämä on aika yllättävä väite elokuvalta, joka kuvaa Marian miltei ohjailemassa Jeesusta. Evankeliumien perhettä väheksyvät lausumat on elokuvassa tulkittu Marian suulla perheyhteyden laajentamiseksi. Ristin juurella äiti puolestaan antaa Pojalle voimaa Isä meidän -rukouksella.

Elokuva ymmärrettävästi käyttää paljon aikaa Jeesuksen syntymää edeltävien tapahtumien ja lapsuuden läpikäymiseen. Elokuva on kuitenkin kiinnostavimmillaan juuri silloin, kun se rohkeasti tarjoaa tulkintoja Jeesuksen sanoista. Se esimerkiksi kertoo katsojalle, että monet Jeesuksen vertauksista olivat äiti Marian Jeesukselle kertomia hyvänyön satuja. Samoin naisen opetusvirka saa puolelleen Jeesuksen, koska ”äidit opettavat lapsiaan”.

Judas: Miehen tunteista

Kuten edellä esittelemäni Mary, Judas (2004, mutta valmistui jo 2002) keskittyy nimensä mukaisesti Juudaksen näkökulmaan. Teos kulkee näppärästi evankeliumien varjopuolella: moniin evankeliumikertomusten tapahtumiin viitataan keskusteluissa, mutta vain harva niistä näytetään ruudulla. Tämä tietysti johtaa siihen, että käsikirjoittaja ei ole voinut tyytyä evankeliumien tarjoamiin Jeesuksen repliikkeihin, vaan niitä on kirjoitettu reilusti lisää. Elokuva loistaakin omissa silmissäni siinä, miten Jeesus on saatu vaikuttamaan evankeliumeista tutulta tyypiltä, vaikka sanat ovatkin erilaisia. Tämä epäilemättä johtuu Jeesuksen edustamista arvoista: elokuvan Jeesus on kyllä yltiöpasifistinen, mutta toisaalta myös tietoinen asemastaan Jumalan Poikana. Rohkenisin väittää, että elokuva onnistuu erityisen hyvin sekä Jeesuksen jumalallisuuden että inhimillisyyden korostajana.

Kirjoitin aiemmassa blogimerkinnässäni varsin ylistävään sävyyn elokuvan Juudaksesta, mutta muita elokuvia nähtyäni pitää ottaa hieman takaisin. Ajatus siitä, että Juudas on juutalaiskapinallisten sympatiseeraaja, on varsin tuttu aikaisemmistakin elokuvista. Judas ei myöskään oikein pysty ratkaisemaan Juudaksen lopullisen pettämisen motivaatio-ongelmaa. Pitkään hän kamppailee sitä vastaan, mutta lopulta vain päätyy tekemään sen. Sikäli elokuvan Juudas-kuva kyllä eroaa aikaisemmista, että tällä kertaa Juudas kulkee melkoisen tunnespektrin läpi. Hän vihaa roomalaisia sydämensä kyllyydestä, kunnioittaa Jeesusta ja katuu petostaan. Kyseessä on tragedia vihan syömästä miehestä, joka kääntyy lopulta itseään vastaan.

The Passion of the Christ: Viides evankeliumi

Tuoreimpana menestystarinana vuoden 2004 The Passion of the Christ on varmasti monelle tutuin Jeesus-elokuva. Mielenkiintoisesti pidän sitä kuitenkin rajatapauksena voiko sitä edes lukea evankeliumien filmatisointien joukkoon. Silti se muistuttaa kenties eniten kanonisia evankeliumeita. Elokuvan tekijät eivät nimittäin selvästikään ole pyrkineet kertomaan kronologisesti etenevää draamaa historiallisesta Jeesuksesta, vaan ovat liikkeellä puhtaan teologisin aikein. Valitettavasti tämä on mennyt ohi monelta kriitikoltakin, ja elokuvaa on syytelty antisemitismistä ja liiallisesta väkivallasta.

The Passion of the Christia ei varmaan ymmärrä, jos ei ole jo lähtökohtaisesti sisällä kristillisissä opinkohdissa. Elokuva nimittäin koittaa kovasti osoittaa Jeesuksen ristinkuoleman merkityksen, mutta ei selitä tätä katsojalle tyypilliseen Hollywood-tapaan. Kuitenkin, kun tämän tulkinta-avaimen kerran keksii, elokuvan ehkä hivenen kummeksuttavatkin elementit putoilevat paikoilleen. Siksi yhdessä elokuvan takaumista kuvataan Jeesus suojelemassa ja armahtamassa Magdalan Mariaa ja toisessa Maria samanlaisessa asennossa, mutta tällä kertaa etualalla valuu Jeesuksen veri. Siksi ristiinnaulitsemisen yhteyteen on leikattu niin paljon takaumia ehtoollisen asettamisesta. Siksi juutalaiset papit ja sotilaat ovat niin paholaismaisia. Kaikki avautuu ristin merkityksen kautta. The Passion of the Christ on lujaa teologiaa alusta loppuun.

The Passion: BBC kehottaa lähimmäisenrakkauteen

Tuorein katsomani Jeesus-elokuva on vuodelta 2008. Tarkasti ottaen tämäkään ei ole elokuva, vaan televisiota varten tehty minisarja. Asialla on peräti BBC ja HBO, joten laatua sopii odottaa. Sitä kuitenkin jää odottamaan myös lopputekstien pyöriessä ruudulla. Jostakin syystä The Passion ei oikein iske. Se kyllä teknisesti suoriutuu tehtävästään hienosti ja onnistuu jopa luomaan yleensä negatiivisesti kuvattuun ylipappi Kaifakseen inhimillistä väriä. Myös opetuslapset on kuvattu raikkaasti suhtautumassa Jeesukseen hyvinkin kriittisesti. Ylösnousemususkoa ei näistä miehistä helpolla löydy.

Ansioistaan huolimatta tämä minisarja hukkuu keskinkertaisuuden suohon. Yli 20 vuotta vanhempi Jesus of Nazareth on samaa genreä ja parempi kokonaisuus. Ehkä hieman negatiivinen näkemykseni The Passionista johtuu siitä, että olen tähän mennessä jo katsonut parikymmentä tuntia Jeesus-elokuvia. Kun mitään uutta ja ihmeellistä – tuoretta näkökulmaa – ei ole tarjolla, niin kyllähän tämä on jo nähty.