Juoppohullun päiväkirja (2001) on Juha Vuorisen esikoisteos, joka on sittemmin poikinut kokonaisen kirjasarjan. Mielenkiintoiseksi Vuorisen teoksen tekee se, että kustantajat eivät siihen uskoneet, mutta Juoppohullun päiväkirjan menekki onkin ollut hulppeat 100 000 kappaletta! Ruotsin- ja vironkielisetkin käännökset löytyvät. Kirja on myös sitä tyyliä, että uskon, kun Vuorinen esipuheessa toteaa: ”jokainen kappale on ostettu luettavaksi – ei kirjahyllyn täytteeksi”.

Juoppohulluuden rakenne

Vuorinen kertoo firmansa tiedotteessa aloittaneensa teoksensa kirjoittamisen (sittemmin lopetetulle) internet-sivustolle, jossa päiväkirjaa luultiin ilmeisesti aidoksi. Lukijapalautteen myötä Vuorinen sitten taipui jatkamaan päiväkirjaa kokonaiseksi romaaniksi – jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua. Juoppohullun päiväkirja on nimittäin kokoelma lyhyitä katkelmia: anekdootteja, sketsejä, lauluja, kirjeitä ja absurdeja unitarinoita. Kokoelmaa pitää koossa päähenkilö Juha Berg, jonka tekstejä ja kaveripiirin edesottamuksia kertomukset kuvaavat.

Omasta puolestani pidän erityisesti Juoppohullun päiväkirjan alkupuolesta, joka on juuri sitä nettiin kirjoitettua tavaraa. Päiväkirjamerkinnöt ottavat hienosti korkeutta ajankohtaisista aineista, kuten vuoden 1998 mm-lätkäkisoista (Suomi hävisi Ruotsille finaalissa) ja Bill Clintoniin liittyneestä Monica Lewinsky -kohusta. Loppua kohti vauhti heikkenee, kun päiväkirjamerkinnät koostuvat yksipuolisemmin Bergin kavereiden kohelluksista. Tyylilajinsa puolesta postmoderni kirjallisuus vaihtuu sketsisarjan käsikirjoitukseksi. Tiedä sitten, että kummalla linjalla Vuorinen on jatkanut kirjasarjan myöhemmissä osissa.

Miten siitä tuli näin iso juttu?

Esipuheessa Vuorinen tunnustaa, ettei itse ole koskaan löytänyt tyhjentäviä syitä Juoppohullun päiväkirjan menekille. Omasta näkökulmastani suosion syyt ovat kuitenkin varsin selviä.

Juoppis on helppoa luettavaa. Se koostuu yksittäisistä, usein vain sivun mittaisista merkinnöistä, joista lyhytjänteisinkin lukija selviää. Kirjassa ei ole mitään yhtenäistä juonta, jonka kiemuroista pitäisi pysyä selvillä, vaan kertomukset ovat verrattain itsenäisiä. Lisäksi huumori on varsin yksinkertaista, usein joko ulosteesta tai siitä, että joku henkilöhahmoista ei ymmärrä jotain sivistyssanaa. Lukukokemus on itse asiassa jokseenkin samankaltainen kuin Youtubea katsoessa: materiaali on moninaista ja jotkut jutut naurattavat, toiset eivät, mutta nekin ovat ohi hetkessä. Sitten voikin klikata linkkiä ja katsoa lisää hyvän jutun toivossa.

Juoppohullun päiväkirjan asetelma on tuttu. Päähenkilö Berg seikkailee Kalliossa ja ottaa kantaa vuoden 1998 ajankohtaisiin tapahtumiin. Minkäänlaista etäännyttävää vaikutusta tai vaikeaselkoisuutta ei siis ole. Sivuhahmot puolestaan ovat komediaviihteen peruskalustoa: Kristian on se tyyppi, joka on aina ihan kuutamolla ja Mikael on vakava, mutta outo kaveri. Teoksen kieli puolestaan on värikästä, joka on naurattanut kansaa aina tarttuviksi hokemiksi asti. Ihmettelen, jos ”mulle ei vittuilla” -lausahdusta ei olisi kuulunut aika taajasti tämän kirjan suosion nousun jälkeen.

Kolmanneksi päähenkilö Juha Berg on hyvin toimiva hahmo. Hänessä on paljon suomalaisen äijäihanteen piirteitä vahvasta itsevarmuudesta ja kovasta viinapäästä alkaen. Berg ei kuitenkaan ole kusipää, joka kiusaisi muita ihan vain siksi, että pystyy. Hän ajautuu usein riitohin ja kostotoimiin, mutta ei koskaan käy puolustuskyvyttömien kimppuun. Itsevarmuus ei myöskään sulje pois kavereista huolehtimista, olivatpa nämä miten pimeitä tyyppejä tahansa. Toisaalta hänessä on myös inhimillistä haavoittuvuutta, kuten isojen hurttien pelko ja pariin otteeseen katkaisuhoitoon päätyminen. Kärsivä sankari on kunnioitettu sankari.

”Iljettävää pornoa, kiroilua ja alkoholismin ihannointia!”

Iso osa Juoppiksen suosiota tulee myös sen joutumisesta niin Suomen Kirjailijaliiton kuin konservatiivisten äidinkielenopettajienkin hampaisiin, kuten Vuorinenkin blogimerkinnässään tunnustaa. Tunnettuahan on, että kaikki huonomaineinen ja arveluttava aines menee kaupan. Juoppohullun päiväkirjan markkinoinnissa tätä onkin hyödynnetty estoitta. ”Tuusulan läskipäisen bukowskin absurdi törkyhuumorin kukkanen paiskoo pikkuporvarilliset arvot hevonhelvettiin”, kertoo teoksen takakansi.

Kuten arvata saattaa, kritiikki (ja siten markkinointikin) on pitkälti perusteetonta. Juoppohullun päiväkirja ei ole sen törkeämpi teos kuin mikä tahansa suosittu kotimainen sketsisarja Pulkkisesta Ketoseen & Myllyrinteeseen. Viinan kanssa läträäminen on kotimaisen huumorin ohittamattomia peruskiviä. Kertomusten eroottiset tai pornahtavat ansiot puolestaan näyttävät olemattomilta, jos tekstiä verrataan moneen muuhun internetistä löytyvään tekstimateriaaliin. Tarkkaan luettuna Juha Berg on jopa varsin moraalinen henkilö. Hänellä kyllä on useita seksikumppaneita, mutta hän ei koskaan ota ketään väkisin eikä hän harrasta seksiä muiden kuin nuorten naisten kanssa. Lisäksi teksti jaksaa alleviivata sitä, miten naiset aina nauttivat Bergin käsittelystä. Nykyajan standardeilla Berg on suorastaan esimerkillinen rakastaja!

Vuorisen lahja suomalaiselle kulttuurille

Vuorisen ansioksi voi lukea sen, että Juoppohullun päiväkirjan myötä moni mies on päätynyt lukemaan peruskoulun jälkeenkin edes yhden kirjan kirjan kannesta kanteen. Kun otetaan vielä huomioon Bergin tarjoamat moraaliset opetukset, niin paljon huonommallakin sisällöllä olisivat voineet miehet päätään täyttää.

Juoppohullun päiväkirja on merkkiteos myös sikäli, että koko homma lähti liikkelle internet-kirjoituksesta. Sieltä se on taistellut tiensä paitsi aidoksi painojulkaisuksi niin vieläpä hyvin menestyneeksi kirjaksi! Vuorinen on näyttänyt, että marginaaleista voi nousta merkittävään suosioon tai jopa valtavirtaan. Vuorisen miltei koko tuotanto on napannut Kultapokkari-palkinnot, joita siis saavat yleensä Leena Lehtolaisen, Reijo Mäen ja Ilkka Remeksen kaltaiset kirjailijat.