Jukka Särkijärvi osallistui blogissaan heinäkuiseen PRG Blog Carneval –kuvioon, jossa kysyttiin mikä taidemuoto tai taideteos (so. elokuva, tv-sarja, romaani, sarjakuva jne.) on vaikuttanut eniten omaan pelaamiseen.

Särkijärvi kirjoittaa blogauksessaan, että hän seuraa viihdettä usein pohtien, miten voisi toteuttaa saman roolipelissä. Tällainen ajattelu on itselleni tyystin vierasta.

Ensin peli, sitten lähdemateriaali

En tarkoita, ettenkö laisinkaan ottaisi vaikutteita muista tarinoista ja kerrontamuodoista omaan pelaamiseeni. Totta kai näin tapahtuu, joskus jopa varsin suurissa määrin.

Esimerkiksi syventyessäni kirjoittamaan Praedor-lisäosaa (Efemeros #2: Ryöväreiden maa – osta kun näitä vielä saa!) luin puolenkymmentä pulp-fantasiakirjaa ja useita artikkeleita kyseisestä genrestä (tässä koko lähdelista). Pyrin sitten siirtämään näiden tarinoiden elementtejä osiksi tekemääni pelijulkaisua. Selitin genren tyylipiirteitä ja annoin ohjeita siitä, miten näitä voi toisintaa omassa pelissään.

Samalla tavalla olen toiminut monen kampanjankin kohdalla. Muutama vuosi sitten pelasin Ars Magicaa, jossa päätimme sijoittaa velhojemme tukikohdan Latviaan. Syvennyin pian lueskelemaan Wikipediasta slaavilaista mytologiaa ja Latvian historiaa. Poimin sieltä useita ideoita, joskaan en ehtinyt esitellä näistä pelissä muuta kuin latinaa puhuvan mustan kukon (joka olisi pystynyt munimaan munan, josta olisi aikanaan kuoriutunut basiliski).

Olennaista kuitenkin on, että näissä tapauksissa pelimateriaalien ulkopuolisten lähteiden tutkailu tulee vasta sen jälkeen, kun pelistä on päätetty. Ei siis käynyt niin, että olisin ensin lukenut Latvian historiasta ja sitten päättänyt laatia sinne juuri Ars Magica –kampanjan. En ole koskaan pelannut lisenssipeliä jatkaakseni alkuperäisteoksen innostusta (kymmenen vuotta sitten pelattuun Keski-Maa –kampanjaankin muistan heti kärkeen kaavailleeni Neljännen ajan tuoman muutoksen, yliluonnollisuuden heikentymisen).

Roolipeli ei ole kirja tai elokuva

Merkittävin syy pidättyväisyydelleni johtuu epäilemättä siitä, että näen kirjallisuuden, elokuvan, roolipelin, tv-sarjan, sarjakuvan ja laulun erillisinä taidemuotoina, joista jokaisella on oma ”kielensä”. Ne kerronnalliset keinot, jotka toimivat kirjassa, eivät automaattisesti toimi elokuvassa. Monet hienoimmat näkemäni kohtaukset ovat hyvin taidemuoto-spesifejä: elokuvan leikkausta ja näyttelytyötä ei voi toisintaa kirjallisuudessa – eikä roolipelissä. Vaikka siis pidän suuresti monestakin eri taideteoksesta (mm. Kino’s Journey –anime, Unelmien sielunmessu –elokuva, Beautiful Day –biisistä), niiden tarjoamat elämykset pitää kokea alkuperäislähteestä. Ei niitä voi siirtää mihinkään muuhun taidemuotoon. (Tarkimmat tietysti huomaavat, että kaksi näistä esimerkeistä perustuvat johonkin muuhun taideteokseen. Se ei kuitenkaan tarkoita alkuperäisteoksen kerronnallisten konventioiden toisintamista.)

Toinen syy vastahakoisuudelleni on roolipelin erikoislaatuisuus. Tai jos nyt ei kaiken roolipelaamisen, niin ainakin sen tyylisen roolipelaamisen, josta minä pidän. Siinä missä muissa taidemuodoissa taiteilija voi ohjata yleisöään tiettyyn kohtaukseen juuri haluamallaan tavalla, roolipelaaminen on yhteistä tarinankerrontaa. En voi etukäteen päättää, että pelissä tulee tapahtumaan tietynlainen kohtaus, koska peli syntyy vasta pelattaessa. Käsikirjoitusta ei ole, joten en voi tietää, mitä pelaajien roolittamat päähenkilöt tulevat tarinassa tekemään.

Peli, jota pelataan

Luulen, että tähän liittyy suhtautumiseni roolipeliin pelinä. Sen sijaan, että minulla olisi tarinaidea, jonka haluan purkaa jotain kautta ja päädyn roolipeliin, koska hallitsen sen tyylin parhaiten, lähestyn roolipelaamista luullakseni aika samoin kuin lautapelaaja omia pelejään.

Ensin tutkaillaan pelin ulkoisia vaatimuksia: paljonko peliaikaa on, ketkä ovat tulossa pelaamaan, millasista peleistä he tykkäävät ja sitä rataa. Sitten valitaan peli, joka sopii näihin vaatimuksiin. Vasta tämän jälkeen, kun ruvetaan pohtimaan pelin tarkempaa sisältöä, saatan kääntyä muiden taidemuotojen ja lähteiden puoleen. ”Ai että Cthulhun kutsua pitäisi pelata? Muistan joskus lukeneeni jonkun novellin syväläisistä, joten mennäänpä niillä. Voisi myös kurkata, että mitä Wikipedia tietää 1920-luvun yhdysvaltalaisesta kunnallishallinnosta.”