Asetin Ropecon-reissulleni kaksi tavoitetta: promottaa roolipelaamista ja päästä itse pelaamaan. Molemmat tavoitteet täyttyivät, mutta eivät ehkä ihan niin kuin olisin toivonut.

”Ja mitäs peliä teille saisi olla?”

Traconin jälkimainingeissa päädyin siihen ajatukseen, että tärkeintä roolipelitapahtuman ohjelmaa on roolipelaaminen itsessään. Ropeconissa on kuitenkin paljon muutakin ohjelmaa, joten tämä oma lempilapseni saattaa jäädä monelta jopa huomaamatta. Niinpä ehdotin ylipäällikkö Särkijärvelle, että voisin tulla coniin ohjaamaan ihmisiä pöytäpeleihin. Kovin paljoa tätä enempää emme aiheesta tai toimintasuunnitelmasta puhuneet, eli näillä eväillä siis saavuin paikalle.

Tärkeimmät saavutukset tällä saralla olivat nähdäkseni puhtaasti kosmeettisia, mutta sitäkin kaivatumpia. Jo perjantai-iltana järjestelin pöytäpeli-ilmoitukset uusiksi niin, että ensimmäisellä pöydällä olivat klo 15-17 alkavat pelit, seuraavalla klo 18-19 alkavat ja viimeisellä klo 20-22 alkavat pelit. Ensimmäisellä kerralla järjestys ei tosin oikein tahtonut pitää, koska GM-tiskin heput ja pelinjohtajat itse toivat lappujaan aikajärjestyksestä piittaamatta. Conin mittaan aikatauluttaminen pöytäkunnittain kuitenkin vakiintui ja oli nähdäkseni varsin hyödyllinen parannus.

Toinen keskeinen siirto oli ilmoitustaulujen käyttö. Lauantaiaamuna laitoin ilmoitustaulun ylälaitaan ”Heti pelaamaan” –lapun ja siihen alle kaikki tapahtumassa jatkuvasti pyörivien kampanjoiden mainokset (3:16, Gateway, Charlie ei surffaa ja demohuoneen aikataulu). Laitoin myös Roolipelitiedotuksen Ropecon-kartan, johon oli etukäteen merkitty edellä mainittujen ja Kaubamajan sijainti. Taisin kuulla vain yhdestä kaverista, joka päätyi tällä tavoin pelipöydän ääreen, mutta uskon, että ilmoitustaulusta oli iloa monelle muullekin.

Varsinainen sisäänheitto peleihin ei ollutkaan niin yksinkertaista kuin olisin luullut. En saanut etukäteen sen enempää tietoa peleistä kuin mitä peli-ilmoituksiin oli merkitty. En liioin saanut (en tosin kysynytkään) GM-tiskiltä kokonaisaikataulua, jotta olisin voinut suositella muitakin pelejä kuin niitä, jotka olivat näytillä. Isoin kysymysmerkki oli siitä, pitäisikö minun promottaa pelejä vai yrittää löytää pelaajalle sopiva peli, eli palvelisinko pelinjohtajaa vai pelaajaa. Perjantai-ilta meni ihmetellessä, mutta lauantaina tyyli alkoi jo vakiintua: jos jokin peli näytti jäävän kokonaan vaille pelaajia, promotin sitä. Jos taas seuraavan parin tunnin sisällä alkavat pelit olivat täynnä, saatoin asettua enemmän pelaajan palvelukseen. Samalla tavalla ruuhka-aikoina oli parempi promottaa peliä ja hiljaisempina hetkinä taas lähestyä asiaa pelaajan mieltymyksistä käsin.

Erityismaininta täytyy antaa Sipi Myllyselle, joka tuli pyynnöstäni jeesailemaan minua operaatiossani. Hänen tapansa lähestyä ihmisiä välittömästi ja viihdyttävästi on ihailtavaa katseltavaa. Kaverin kanssa työskennellessä myös oma energiataso pysyi korkealla.

Meillä oli mukana myös muita aseita roolipelaamisen levittämiseksi: Traconissa kenttätestauksessa menestynyt Camelot-roolipeli sekä Roolipelitiedotuksen lehtisiä. Koska Ropeconissa ei uskoakseni ole niin paljon roolipelaamista tuntemattomia tyyppejä ja koska useat muut vetivät jo jatkuvasti auki olevia kampanjoita, päätin jättää Camelotin aikalailla kokonaan pois. Roolipelitiedotuksen lehtiset puolestaan eivät liikahtaneet peli-ilmoitusten lomasta mihinkään, joten päätin lauantai-iltapäivänä käydä jakamassa niitä suoraan roolipelaajille. Pudottelin niitä alakerran pelipöytiin pelaajien lukumäärän verran.

Pelikulttuurit eivät kohtaa

Conipelaaminen on minulle harrastukseni kannalta arvokkaampaa kuin mikään määrä luentoja. Käytännön pelissä nimittäin opin paljon enemmän pelaamisesta seuraamalla toisten pelityyliä ja luovimalla kohti yhteistä pelikokemusta. On hieno fiilis, kun tyylit natsaavat saumattomasti ventovieraiden kanssa. Toisaalta myös yhteen sovittamattomat tyylirikot ovat opettavaisia. Harmillisesti tämä coni tarjoili minulle enemmän jälkimmäisiä kuin edellisiä. Lamentations of the Flame Princessin esittelyskenaario Tower of the Stargazer tarjoaa haasteita sellaisella tyylillä, ettei minulla ole minkäänlaista haastekontrollia. Olo on kuin miinanraivaajalla, joka joutuu työskentelemään sokkona ja pitkä keppi ainoana apuvälineenään. Valveuni –pelissä (Don’t Rest Your Head) taas pyrkimykseni draamapelaamiseen jäivät laihoiksi, kun muut pelaajat olivat enemmän kiinnostuneita selviytymisestä tai oudon tilanteen käsittämisestä. Missä liljat kukkii –peli (Nobilis) oli jo vähän parempi, mutta luultavasti vain siksi, että PJ:n sivuhahmot olivat mukana draamapelaamisessani. Jokaisella pelaajalla tuntui olevan eri fokus peliin. Timanttisormus -peli (Burning Wheel) oli ainoa poikkeus. Siinäkin hienoa hetkeä piti odotella skenaarion loppupuolelle asti, mutta sitten lähtikin vauhdilla. Ville ja Timo pohjustivat hahmoillaan komean verioopperan arvokkaan timanttisormuksen omistamisesta. Oma hahmoni oli kerronnallisesti todistaja, eli konfliktin ulkopuolinen, mutta panostin täysillä yleisörooliini kommentoimalla muiden hahmojen toimia.

Sillanrakennusta

Ropecon kerää yli 3000 kävijää (joista uskoakseni vähemmistö on roolipelaajia) saman katon alle viikonlopun ajaksi, joten siellä sattuu usein kiinnostavia tapaamisia. Näin tälläkin kertaa: Teija tuli Camelotin nähtyään kyselemään, josko peliä julkaistaisiin joskus ja josko hän pääsisi taittajaksi. Valitettavasti jouduin vastaamaan kieltävästi, mutta otin hänen yhteystietonsa talteen ja annoin ne sekä James Raggille että Wille Ruotsalaiselle, joilla molemmilla on töitä taittajalle. Demohuoneessa taas ehdin vaihtaa muutaman sanan Ville Takasen kanssa ja pohtia mahdollisuutta laittaa ensi vuodeksi Kaubamajaan yhtenäinen suomi-skene myyntipöytä tai useamman eri myytipöydän ketju.

Bussimatkat conipäivien päätteeksi ovat perinteisesti olleet hyviä mahdollisuuksia keskusteluiden ja uusien tuttavuuksien luomiseen. Milloin olen vahvistanut Oulun kontaktejani, milloin taas päätynyt selittämään Ropeconin merkitystä. Tällä kertaa vaihdoin Jani-Petterin kanssa yhteystietoja sillä ajatuksella, että syksyllähän voisi kokeilla pelata jotain yhdessä.

Tulipa tehtyä

Kokonaisuutena tämänvuotinen coni oli itselleni aika valju kokemus. Juuri kun aloin handlata sisäänheittämisen oli aika lopettaa se, jotta ehtisin pelaamaankin jotain. Pelikokemukset olivat nihkeitä, vaikka totta kai niistäkin oppii (koko peliporukan täytyy olla yhtä mieltä siitä, mitä pelipöydässä oikein yritetään tehdä). Vaikka minulla oli hyvä majoitus keskustassa, jäivät yöt vähän lyhyiksi, mikä varmaan osaltaan söi innostusta. Toisaalta aikaisempien vuosien conit ovat olleet aika palkitsevia, joten kyllähän sitä yhden huonommankin välillä kestää.