Minulla on kuluneen vuoden aikana ollut tavoitteena kouluttaa peliporukastani kaksi uutta pelinjohtajaa. Nyt kumpikin kaveruksista on vetänyt ensimmäisen kampanjansa, joten jonkinlainen yhteenveto lienee paikallaan.

Kuten olen aiemminkin todennut, uskon vahvasti roolipeliharrastuksen tulevaisuuden lepäävän pelinjohtajien harteilla. Vaikka asiaa kuinka kiertäisi, niin lopulta on tunnustettava, että pelinjohtaja on tyypillisesti peliporukan tärkein henkilö. Hän ehdottaa pelaamista muille, järjestää pelipaikan, opettelee säännöt, hankkii pelitarvikkeet ja ohjaa itse pelaamista. Keskiverrossa peliporukassa on viitisen henkilöä ja jos siitä poistaa pelinjohtajan, kaikki viisi jäävät ilman peliä. Niinpä uusien pelinjohtajien kouluttaminen on harrastuksen hyvinvoinnin ja leviämisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Toisessa tämänhetkisistä peliporukoistani on kaksi pelaajaa, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta pelinjohtajan hommaa kohtaan. Sosiaalisesti tärkeintä oli tietysti päästää heidät kokeilemaan pelinjohtamista. En kuitenkaan voinut täysin sulkea pois edellä kuvaamiani kulttuuripoliittisia intohimojani. Näin olen elänyt vähän kahden vaiheilla: toisaalta en voi opettaa heitä suoraan, mutta toisaalta en oikein malta olla pelkkä vaitonainen pelaajakaan. Kompromissiksi muodostui ajoittaiset blogimerkinnät, sähköpostiviestit ja purkukeskustelut, joissa yritin opettaa heille sitä, minkä itse koen olennaiseksi pelinjohtamisessa. Luonnollisesti tällainen lähtökohta on johtanut aika ongelmakeskeiseen lähestymistapaan.

Lyhyesti kampanjoista

Olen itse sitä mieltä, että roolipeleillä on eroja: eri pelejä pelataan eri tavoin, niiden säännöt ovat yksinkertaisempia tai monimutkaisempia ja niissä on enemmän tai vähemmän ohjeistusta pelaamisesta. Nähdäkseni aloittelijalle paras vaihtoehto olisi sellainen peli, jonka säännöt ovat yksinkertaiset ja joka antaa selkeitä ohjeita pelityylistä. Kumpikaan peliporukkaan kuuluvista aloittelevista pelinjohtajista ei tarttunut tällaiseen peliin.

Ensin oli luvassa vain muutaman pelikerran mittaiseksi jäänyt Warhammer FRPG -kampanja. Sen jälkeen toinen alokas kokeili taitojaan viime keväänä Warhammer 40000: Dark Heresy -pelin kanssa. Lopuksi ensimmäinen yritti uudelleen tänä syksynä, tällä kertaa Rogue Traderilla. Minulle on jäänyt arvoitukseksi, miksi he tarttuivat juuri näihin peleihin, jotka eivät tarjoa juuri minkäänlaista selvitystä siitä, miten skenaarioita suunnitellaan tai miten peliä johdetaan. Luulen, että syy oli kiehtovaksi koetussa fiktiossa – ainakin toinen kaveruksista oli aikoinaan pelannut pelisarjan miniatyyripelejä ja lukenut joitakin Warhammer-romaaneja. Koska meillä ei ollut selkeää opettaja – oppipoika -suhtautumista pelinjohtamisen kokeilemiseen, en puuttunut sen isommin heidän pelivalintoihinsa. Epäilemättä siitä on oma hyötynsä, että PJ kokee pelin fiktion kiinnostavaksi. Silti huono pelivalinta hankaloittaa pelinjohtajan tehtävää huomattavasti.

Kevään Dark Heresy -kampanja kärsi ennen muuta pelinjohtajan haluttomuudesta pelata avointa peliä. Hahmomme juoksentelivat paikasta toiseen osan aikaa ilmeisesti ihan vain siksi, että PJ ei halunnut tunnustaa, ettei ollut laatinut suunnitelmia tulevasta. Sen sijaan siis, että PJ olisi ottanut reilusti aikalisän, hän pelasikin aikaa pitkäveteisellä pelisisällöllä. Syksyn Rogue Trader -kampanjan suurin ongelma puolestaan oli pelinjohtajan kokonaisnäkemyksen puute. Fiktio ei oikein ollut sisäisesti johdonmukaista, vaikka mukaan mahtuikin ihan napakoita yksittäisiä pelikertoja. Näistä puutteista huolimatta molemmat aloittelijat kuitenkin saivat ensimmäiset kampanjansa kunnialla läpi. Erityisesti tässä jälkimmäisessä kampanjassa näkyi kivasti pelinjohtajan ryhmänohjaustaitojen kehittyminen.

Pelinjohtajakoulun oppiaineet

Tämän pohjalta olen räknäillyt, että aloitteleva pelinjohtaja tarvitsee ennen muuta kolmea asiaa oppiakseen johtamaan peliä ja pystyäkseen hoitamaan sen mahdollisimman hyvin. Samat asiat pätevät tietysti myös kokeneempaan pelinjohtajaan, joka haluaa kehittää taitojaan.

Paradigma

Pelinjohtajalla tulisi olla mahdollisimman selkeä käsitys siitä, mihin hän pyrkii. Tavallaan voi ajatella, että teoreettinen viitekehys pitää olla kunnossa. Roolipelikulttuurin perinteinen ongelma on, että pelinjohtamistaidon kuvitellaan olevan jotenkin universaali, pelistä riippumaton. Jos osaa johtaa yhtä peliä, osaa johtaa kaikkia. Jos lukee yhtä pelinjohtamisopasta, sen neuvoja voi käyttää missä tahansa pelinjohtotilanteessa. Tämä on totta vain tiettyyn mittaan asti. Vaikkapa Dark Heresyn ja Rogue Traderin johtamisessa on samojakin osia: molemmissa pitää hallita ryhmänohjaaminen, molemmissa PJ pitää lankoja käsissään ja molemmissa on olennaisesti samat mekaniikat. Toisaalta tarkemmin katsottuna Dark Heresy on mysteerien ratkomista, eräänlainen scifi-Cthulhu -peli. Rogue Traderissa taas ytimenä on hahmojen ponnistelu alati suuremman vaurauden ja kauppaimperiumin luomiseksi. DH:ssa hahmoilla on periaatteessa selkeä tehtävä hoidettavanaan, RT:ssa taas hahmojen on tarkoitus verrattain omatoimisesti löytää paras keino rikastua.

Aloitteleva pelinjohtaja tekisi tämän takia viisaasti, jos hän ei ajattelisi opettelevansa pelinjohtamista, vaan taidon johtaa tiettyä peliä. Analogisesti ajatellen hänen ei pitäisi pyrkiä hyväksi lautapelaajaksi, vaan hyväksi shakinpelaajaksi. Vasta kun hän on oppinut johtamaan yhtä peliä tai jollakin tietyllä tavalla, voi hän halutessaan laajentaa taitosettiään muihin peleihin / pelityyleihin. Valitettavasti tämä tehtävä ei ole kovin helppo, koska silloin harvoin kun pelinjohtamistaitoa ylipäänsä käsitellään, se esitetään universaalitaitona. Sääntökirjat eivät kerro, miten niitä tulisi soveltaa ja sellaiset oppaat kuten Laws of Good Gamemastering tai Play Unsafe ovat liian yleispäteviä. Vähän sama tilanne kuin jos shakkikirjat kertoisivat, että hyvä shakinpelaaja ei huijaa.

Suunnittelu

Pelinjohtamista usein kuvataan raskaaksi taakaksi, johon kuuluu paljon etukäteistyötä ennen peliä. Tätä ei kannattaisi ohittaa kuvitellen selviävänsä vähemmälläkin. Vaikka pelinjohtaminen onnistuu ilman suunnittelutyötäkin, niin väitän, että valtaosa pelinjohtajista pystyisi parempaan, jos he suunnittelisivat etukäteen. Varsinkin aloittelija käytännössä torpedoi oman onnistumisensa jo siinä vaiheessa, kun hän käyttää vain vaivaiset parikymmentä minuuttia tulevan pelikerran tapahtumien pohtimiseen. Pelinjohtaminen vie huomattavasti aikaa ja tämä on vain hyväksyttävä. Suunnitteluajasta karsiminen on laadusta karsimista.

Pelkkä ajan varaaminen suunnittelulle ei toki sekään ole automaattisesti menestystä tuottavaa. Suunnittelulle varattu aika nimittäin pitäisi pystyä käyttämään tehokkaasti. Pelinjohtajan pitäisi olla selvillä siitä, mikä on pelaamisen fokus ja panostaa suunnittelunsa siihen. Fokuksen tunnistaminen puolestaan on kiinteässä yhteydessä edelliseen kohtaan, paradigmaan. Edellisiä esimerkkejä käyttäen väitän, että DH:ssa ja RT:ssa suunnitellaan jokseenkin erilaisia skenaarioita. DH:ssa pelinjohtajan täytyy kehittää harhaoppisiin liittyvä mysteeri sekä tilanteita ja seikkoja, joiden avulla se voidaan ratkaista. RT:ssa puolestaan pelinjohtajan täytyy valmistella tahoja, jotka sitten reagoivat pelaajien toimiin. PJ ei voi etukäteen tietää miten hahmot yrittävät rikastua, joten hänen täytyy valmistautua kuvaamaan seurauksia.

Harjoittelu

Vaikka pelinjohtaja käyttää paljon aikaansa pelin eteen pelaamisen ulkopuolella, niin se tärkein panostus tapahtuu tietysti pelaamisen aikana. Se on myös keskeisin oppimishetki. Kirjoista voi parhaimmillaan lukea siitä, millaisia pelityylejä on olemassa, miten pelataan ja miten kirjoitetaan skenaarioita, mutta vasta konkreettinen pelinjohtaminen opettaa soveltamista. Pelinjohtaminen on taito ja taidot opitaan vain niitä harjoittelemalla. Käytännössä tämä tarkoittaa samaa kuin minkä tahansa muun uuden taidon opettelun kohdalla: täytyy kestää se, että alussa tulee tekemään virheitä. Tätä sietokykyä ei vaadita pelkästään pelinjohtajalta, vaan myös pelaajilta. Harjoittelusta saa tietysti eniten irti, jos PJ malttaa jossain käänteessä hieman pohdiskella sitä, mikä toimi ja mikä ei – ja ehkä kysyä näitä juttuja myös pelaajiltaan. Virheitä ei voi korjata eikä vahvuuksia kehittää ellei niitä ensin tunnista.

Tämän takia näkisinkin, että on tärkeää aina tukea niitä, jotka haluavat kokeilla pelinjohtamista. Kyllähän se rohkeutta (ja luottamusta) osoittaa, kun uskaltaa yrittää asioita, joita ei vielä osaa ja joissa näin ollen tekee luultavasti virheitä ja saattaa jopa tyystin epäonnistua. Niinpä siis suurkiitokset peliporukkamme aloitteleville pelinjohtajille. Toivottavasti kokemus oli siinä määrin positiivinen, että rupeatte toistekin pelinjohtajiksi!