Roolipelitapahtuma Alterconista oli jo pari viikkoa sitten, ja olen edelleen fiiliksissä siitä. Minun kulttuurisesta näkökulmastani minicon on eräs parhaista työkaluista kotimaisen roolipelikulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Akateemisen roolipeliseuran parasta antia

Alterconin taustalla oli Helsingin yliopiston roolipelijärjestö Alter Ego. Olin varsinkin ensimmäisinä opintovuosinani lähellä Alter Egon toimintaa, mutta sittemmin tiemme ovat hiljalleen erkaantuneet. Niinpä en enää tarkalleen tiedä, millaiset tuulet järjestössä puhaltavat, mutta tulokset ovat vakuuttavat.

”Peliä, partya ja purtavaa” eli PPP-päivä on kuulunut järjestön repertuaariin jo pitkän aikaa. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että eräänä lauantaina (tai joskus koko viikonlopuksi) kerhohuone julistetaan avoimeksi pelitilaksi, jonne saa tulla pelaamaan mitä mieli tekee. Käsittääkseni viimeisen kuuden vuoden aikana, jolloin olen seurannut AE:n toimintaa lähempää, näitä PPP-päiviä on ollut kerran tai pari vuodessa ja ne ovat olleet aika voimakkaasti lautapelipainotteisia. Viimeisen vuoden kuluessa näitä päiviä on kuitenkin ruvettu järjestämään hieman tiheämmin, jotain pari kertaa lukukaudessa.

Kun tämän vuoden ensimmäisen PPP-päivän kerrottiin olevan helmikuussa, tartuin toimeen. Roolipelikulttuuriaktiivina näet tunnistin PPP:ssa mahdollisuuden pienimuotoiseen roolipelitapahtumaan, Alterconiin. Ei tarvitsisi muuta kuin saada Alter Egon hallitukselta hyväksyntä siihen, että ulkopuolisetkin saavat osallistua. Sitten vain roolipelaajat paikalle ja nopat pyörimään. Järjestön puheenjohtaja olikin suunnitelmalleni varsin suopea ja niin lähetin sähköpostissa kutsun noin 30 tuntemalleni taitavalle roolipelaajalle, joista osa on myös roolipelisuunnittelijoita. Kuten vähän arvelinkin, vastauksia tuli vain neljältä kaverilta, joista vain yksi edes arveli saattavansa tulla paikalle. Mutta ei huolta: kun itse asun Helsingissä, ei minulla ollut mitään paineita Alterconin onnistumisesta. Jos pelejä ei järjestyisi, voisin käyttää viikonloppuni johonkin muuhun touhuiluun.

Yhtä paljon pelaamista kuin Ropeconissa

Pelien puutteesta en Alterconissa kärsinyt, miltei pikemminkin päinvastoin. Lauantaipäivä alkoi Warhammerin tuoreimmalla kolmoslaitoksella, jatkui tekijän itsensä luotsaamalla Hounds of the Sealla ja huipentui sattuman kautta Trollbabeen. Sunnuntaina pelautin itse kolme kierrosta myöhemmin kesällä julkaistavaa Camelotia ja liityin illan pimetessä jeepformaamaan Happy endsiä. Kuulopuheiden mukaan viikonlopun aikana roolipelattiin myös ponityttöjen elämää, jotain espanialaista mafiapeliä ja useampikin jeepform-skenaario. Roolipelien lisäksi myös lautapelit ja korttipelit (V:tES ja MtG?) saivat suosiota osakseen läpi viikonlopun.

Roolipelien osalta tarjota oli ihailtavan monipuolista ja modernia. Warhammer FRPG (2009) ja Trollbabe (2009) edustavat tuoreita julkaisuja, kun taas Hounds of the Sea ja Ponikukkulan tytöt menevät tarinapelien suuntaan. Jeepform puolestaan on kiinnostava yhdistelmä larppaamista ja pöytäpelaamista. Peliseuran puolesta mukana oli hämmentävän paljon ulkomaalaisia: pelasin suunnilleen puolet Alterconin peleistä englanniksi. Epäilen, että samassa yhteydessä tuli myös vedettyä monikulttuurisin pelikerta vähään aikaan: Warhammerin äärellä oli väkeä Suomesta, Espanjasta, Tsekistä ja Slovakiasta.

Miniconien anti kotimaiselle roolipelikulttuurille

Suomalaisen pöytäroolipelikulttuurin tunnuspiirteenä on hajanaisuus. Pelaaminen tapahtuu kaveripiirissä ja suljettujen ovien takana, joten muista porukoista kuulee harvoin mitään, vaikka nämä kokoontuisivat heti naapurissa. Aloittelijan on vaikea etsiytyä kokeneempien roolipelaajien seuraan, koska nämä eivät pidä itsestään mitään ääntä. Myöskään kulttuuriset vaikutteet eivät leviä kovinkaan nopeasti, kun peliporukan ainoa kytkös muuhun ropekulttuuriin on pelinjohtajan satunnainen visiitti Fantasiapelien verkkosivuille. Parin vuosikymmenen mittaiset Keskimaa-kampanjat eivät aina johdu tietoisesta valinnasta, vaan joskus myös tiedon puutteesta vaihtoehtojen suhteen.

Miniconit sopivat mainiosti juuri tämän hajanaisuuden vastaiseen verkottumiseen. Miniconin järjestäminen ei vaadi juuri muuta kuin vähän isomman huoneiston, johon sitten vain kutsuu julkisesti lähipiirin harrastajia. Roolipelaamisesta kiinnostuneet voivat saapua paikalle luomaan kontakteja ja kokoontumisissa on myös helppo kokeilla erilaisia pelityylejä. Ropecon on hieno ja tärkeä tapahtuma, mutta antaa herkästi aivan vääränlaisen kuvan siitä, millaisia roolipelitapahtumien kenties olisi hyvä olla. Ei sillä luento-ohjelmalla tai satojen ihmisten läsnäololla ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Pelasin itse Alterconissa noin tusinan eri ihmisen kanssa, eikä siellä uskoakseni kovin montaa muuta roolipelaajaa ollutkaan. Ja se riitti hyvin monipuoliseen ja koko viikonlopun täyttävään roolipeliohjelmaan.

Edelliseen liittyy myös skeneaktiivien kohtaaminen. Olin omasta puolestani oikein iloinen, kun satuin pääsemään pelaamaan Hounds of the Sea -peliä Jukka Sorsan kanssa. Meillä oli taannoin foorumilla vähän kädenvääntöä siitä, miten tätä peliä pitäisi pelata. Kun sitten pääsimme saman pelipöydän ääreen, kummankin näkemykset kirkastuivat kummasti. Roolipelaamisesta puhuminen helpottuu kummasti, kun keskustelijat voivat ponnistaa saman kokemuksen pohjalta eivätkä liiku vain erilaisten tekstin tulkintojen varassa.