Edellisessä roolipelikulttuuria koskevassa blogiviestissäni kirjoitin siitä, miten vihamielisesti skenessä suhtaudutaan uudistajiin. Kritisoimme muita, koska koemme erilaisuuden olevan uhka harrastuksellemme. Pidän tätä järjettömänä ja toivoisin sen loppuvan. Niinpä päätin blogiviestini avoimeen kysymykseen siitä, miten voimme elää tämän erilaisuuden kanssa ja vahvistaa yhteisöllisyyttä eroista huolimatta.

Blogiviestini keräsi sen verran palautetta, että katsoin parhaaksi kirjoittaa asiasta vielä tämän toisenkin viestin.

Tarkempia havaintoja

James Raggi selitti minulle osoittamassaan sähköpostissa, että erilaisuuden uhka ei ole täysin tuulesta temmattu. Jos harrastaja ajattelee, että roolipelaaminen on kutistuva harrastus ja näin roolipelaajiakin on vain rajallinen määrä, niin roolipelikulttuuri on helppo nähdä nollasummapeliksi. Jos ”peli josta en tykkää” saa enemmän suosiota (so. enemmän pelaajia), niin se on väistämättä pois ”pelin josta tykkään” suosiosta.

Tällainen ajatus on kuitenkin – kuten Raggikin sähköpostiviestissään toteaa – varsin harhainen. Ei roolipelaaminen ole mikään synnynnäinen ominaisuus, joka on vain osassa ihmiskunnasta. Roolipelaaminen on harrastus, jonka kuka tahansa voi aloittaa (ja lopettaa). Jos siis näyttää siltä, että kaikki tutut harrastajat menevät pelaamaan ”peliä, josta en tykkää”, niin sitten vain tutustuttaa uusia tyyppejä pelaamaan ”peliä, josta tykkää”.

Raggi nosti viestissään esille myös huomion nettikeskustelun tasosta. Keskustelu foorumeilla, blogeissa ja ylipäänsä verkossa on hänen mielestään helpommin rinnastettavissa tupakkapaikan jutusteluun kuin valtamedian julkaisuihin. Se, että joku avautuu tupakkapaikalla kavereilleen siitä, että kyllä meni leffalipun hinta hukkaan eilisiltana, ei herätä porukassa suuria tunteita. Yhtä rennosti pitäisi suhtautua siihen, kun joku foorumilla sanoo tietyn pelitavan olevan rikoksista suurin.

Raggi on varmaan oikeilla jäljillä tämän ajatuksensa kanssa. Henkilökohtaisesti tosin näkisin paremmaksi, että pyrimme julkisessa nettikeskustelussa sellaiseen asiallisuuteen, mitä nyt yleensä julkisilta puheenvuoroilta voi odottaa. Minulle julkinen verkkokeskustelu vertautuu aika pitkälle valtamedioihin: En laittaisi blogiini tai kirjoittaisi foorumeille sellaista, mitä en olisi valmis julkaisemaan vaikkapa Hesarissa. (Tämä siis yleisenä sääntönä, josta varmaan olen jonkun kerran lipsunut.) Lisäksi kun meillä ei tällä hetkellä oikein ole muuta mediaa roolipelikeskusteluille kuin ne foorumit, blogit ja muut, niin sitä tarkempaa huolta siitä keskustelusta olisi syytä pitää. Jos asiallinen keskustelu ei tapahdu verkossa, niin missä sitten?

Sirpaleista ja yhteistyöstä

Ilkka kirjoitti edellisen blogimerkintäni kommentissa seuraavasti:

Onko enää edes mieltä tavoitella jotakin laajempaa, yleistä suomalaista roolipelikeskustelua, vai sirpaloituiko se nyt kymmenen-viidentoista internet-vuoden jälkeen lopullisesti? Toisin sanoin, jos emme halua tai koe TARVITSEVAMME minkäänlaista laajempialaista analyyttistä keskustelua tässä skenessä, onko millään oman porukan ulkopuolelle katsovalla analyysillä enää mitään väliä?

Sirpaloituuko roolipelikeskustelu ja välillisesti myös roolipelikulttuuri? Ei sen enempää kuin ennenkään. En usko, että kotimaisessa skenessä on koskaan ollut mitään yleistä keskustelua, johon valtaosa asianharrastajista olisi osallistunut – tai jos on, niin silloin harrastajien määrä maassamme on todella pieni. 1990-luvulla, kun maassamme oli vain Magus-roolipelilehti, sitä luki vain osa harrastajista – ja hekin valikoidusti. Roolipelaaja-lehden lukijapalautteesta kävi hyvin selvästi ilmi se, miten valtaosa lukijoista luki lehdestä vain niitä itseään kiinnostavia artikkeleita (ja valitti niiden muiden artikkelien olemassaolosta).

En myöskään usko, että kuppikuntaisuus olisi jokin nykyajan ilmiö, vaan se on aina ollut mukana harrastuskentässämme. 1990-luvulla larppaajat hakivat keskustelukumppaninsa muista Pohjoismaista ja pöytäpelien (mm. Hârn ja D&D) pelaajat Yhdysvalloista. Ja ihan ymmärrettäväähän se on: jos tahtoo omistautua oman porukan D&D:n pelaamiselle, niin mitä mielenkiintoista sanottavaa Vampire-larppaajilla edes voisi olla?

Sen takia en haaveilekaan yhteisestä skenekeskustelusta itsetarkoituksellisena päämääränä. Uskon vahvasti, että kommunikaatio on väline. Ja jos sille välineelle ei ole mitään käyttöä, niin sivuun se sitten joutaakin. (Roolipelaajan foorumi oli niin monen ”roolipeligurun” suosiossa juuri siksi, että se linkittyi heidän isoon yhteisprojektiinsa, Roolipelaaja-lehteen.)

Tarvitsemmeko siis skenen sisäistä yhteyttä mihinkään? Kyllä, mutta jokainen yksittäinen roolipelaaja ei ehkä tarvitse. Jos on tyytyväinen siihen, että on se oma tuttu peliporukka ja pystyy pelaamaan sillä vuonna 1986 julkaistulla sääntökirjalla hautaan asti, niin skeneyhteistyö tuntuu epäilemättä turhalta. Ja tiedän, että tällaisia harrastajia maassamme on paljon: roolipelaaminen on perinteisesti itseriittonen harrastus. Eikä siinä siis ole mitään väärää.

Kuitenkin, on myös paljon sellaista toimintaa, jossa yhteistyöstä olisi etua. Eino-Petteri ei saa roolipeliään julkaistuksi, kun ei osaa taittaa eikä löydä kuvittajaa. Mirka-Marian hieno D&D-lisäosa puolestaan ei markkinointi- ja levityskeinojen puutteessa koskaan päädy muiden harrastajien iloksi. Kyösti kaipaisi apua Ypäjän nuorisotoimen roolipelikerhon pyörittämiseen ja Ella haaveilee turhaan peliseurasta Kuusankoskella.

Joten, vastaus omaan alkuperäiseen kysymykseeni: miten voimme vahvistaa skeneyhteyttä siitä huolimatta, että meillä on erimielisyyksiä pelityyleistä? Yksinkertaisesti vahvistamalla sitä erimielisyyksistä huolimatta. En ehkä pidä Raggin markkinointistrategioista, mutta ei se estä minua tarjoutumasta avuksi tuotteen viimeistelyssä. Vuorela tuskin oli varauksettomasti innoissaan aikeistani julkaista Praedor-lisäosa, mutta toimitti minulle silti emoteoksessa käytetyt fontit. Minulla voi olla omat skismani Ropeconin järjestäjien kanssa, mutta ei se estä minua panostamasta itse tapahtuman järjestämiseen. Yhteys ei ole jotain, mikä vain on tai ei ole, vaan se on jotain, mitä luodaan tai ei luoda.

Advertisements