Kun menin katsomaan Nälkäpeli (2011) -elokuvaa, oletin näkeväni keskiverron teinidraaman ja elokuvasarjan aloitusjakson. Teos kuitenkin osoittautui keskivertoa kiinnostavammaksi yksinkertaisella premissillään ja tositv-kommentaarillaan.

Paljasta selviytymiskamppailua

Nälkäpeli on scifi-elokuva, jossa tulevaisuuden historiaa sivutaan kevyesti. Tällä on kuitenkin hyvin vähän merkitystä; olennaisempaa on, että nuori Katniss Everdeen joutuu mukaan selviytymiskilpailuun, josta vain yksi selviää hengissä. Elokuvan ensimmäinen puoli kulkee pelkästään tämän varassa: näytetään nuoren naisen ahdinkoa, kun hän tapaa perheensä kenties viimeistä kertaa; kun hän joutuu esittämään itsevarmaa ja määrätietoista yleisön suosikkia; kun hän joutuu selviytymään yksin metsässä murhaajien keskellä. Yleisöä vedetään vielä mukaan näihin aika perinteiseksi käyneillä kikoilla: käsivarakameralla kuvaaminen tuo dokumentaarista fiilistä, Katnissin huumaantuessa katsojakin näkee kaiken kahtena ja räjähdyksen jälkeen myös katsoja kuulee kaiken vaientuneena tinnituksen läpi.

Tämä kaikki toimii hämmästyttävän hyvin. Luulen, että kyseessä on selviytymiskamppailun paljaus. Kyseessä ei ole teinidraamalle tyypillinen suosiokilpailu sosiaalisissa ympyröissä tai suunnan etsiminen rakkaushuolien keskellä. Kyse ei ole myöskään supersankarista, joka tietää mitä tekee, vaikka se hengenvaarallista onkin. Ei, tässä on kyseessä nuori tyttö, joka joutuu selviytymään sotatilassa. Epäonnistumisesta seuraa hengenlähtö. Haasteet ovat liian suuria, että voitosta voisi uneksia – selviytyminen on parasta, mitä voi toivoa.

Hiukan harmillisesti tämä selviytymisteema jää kuitenkin elokuvan loppupuolella syrjään. Yksinäisyys vaihtuu niihin rakkaushuoliin ja voiton mahdollisuus alkaa näyttäytyä yhä selvempänä. Jännite laskee koko ajan ja lopputulos onkin lopulta varsin pliisu selviytymiskamppailun näkökulmasta. Tässä suhteessa Nälkäpeli ei yllä monen muun mainion ”vaikeuksien kautta voittoon” -elokuvan tasolle. Tämä ei kuitenkaan tee elokuvasta huonoa, sillä puolivälin jälkeen elokuvassa alkaa nousta pinnalle toinen, vähintään yhtä innostava teema.

Tositv:tä tiiviisti

Nälkäpeli ei varmastikaan ole ensimmäinen elokuva tosi-tv:stä eikä ehkä edes paras sellainen. Se on kuitenkin tehty aikana, jolloin reality-sarjat ovat varsin tavallisia, joten niitä osataan jo hyödyntää tehokkaasti. Perinteisestihän nämä tosi-tv-elokuvat ovat kuvanneet niihin osallistuvien ihmisten kärsimyksillä mässäilyä (esim. They Shoot Horses, Don’t They (1969) (ks. myös blogaukseni)) tai korostaneet yleisön verenhimoisuutta (The Running Man (1987)). Nälkäpelissä käännetään esiin 2000-luvun tosi-tv:n nurja puoli, osallistujien identiteetin hämmentyminen.

Alusta asti tehdään selväksi, että Katniss ei tule selviytymään rohkeutensa ja omien voimiensa turvin. Hän tarvitsee sponsoreita menestyäkseen; hänen täytyy miellyttää yleisöä, jotta nämä tukisivat häntä. Niinpä jo esittäytymisvaiheessa hänen täytyy esittää olevansa itsevarmempi ja sankarillisempi kuin hän onkaan. Myöhemmin romanssi Peetan kanssa nousee keskeiseksi keinoksi saada yleisön suosio puolelleen. Kamerat seuraavat heidän jokaista liikettään ja ohjelman järjestäjätkin huomaavat huolenpidon olevan paras keino saada Katniss sankaroimaan.

Kiinnostavaa tässä ei ole yksityisyyden puute, vaan se, miten Katniss alkaa käyttää julkisuutta hyödykseen. Ennen kisoja käyty lyhyt keskustelu valottaa hyvin tulevaa:

Peeta: I just keep wishing I could think of a way to show them that they don’t own me. If I’m gonna die, I wanna still be me.
Katniss: I just can’t afford to think like that.

Niinpä kun Peeta tunnustaa rakkautensa Katnissia kohtaan, tästä tulee Katnissille keino saada yleisön suosio puolelleen. Ensisuudelmaa seuraa nopeasti yleisöltä tuleva lahja. Rakkauden viihdearvon vuoksi kilpailun sääntöjä jopa muutetaan niin, että kisan voikin voittaa kaksi kilpailijaa yhden sijaan. Kun tämä samainen sääntö kisan lopussa aiotaan perua, uhrautuvan rakkauden osoituksella Katniss onnistuu pelastamaan sekä itsensä että Peetan.

Tällaisen identiteetin mukauttamisen hinta väijyy kuitenkin koko ajan taustalla. Aina välillä näytetään kotipuolen porukoita, jossa poikaystävälle tekee tiukkaa katsoa tyttönsä suutelevan toista miestä. Ja kun kilpailun voittaneet Katniss ja Peeta palaavat kotiin, Katniss haluaisi vain unohtaa kaiken tapahtuneen. Peetalle se ei tietenkään sovi; hänellä oli oikeasti tunteet pelissä, hän uskoi heidän olevan rakastavaisia. Katniss tuntuu olevan enemmän hämmentynyt siitä, mitä oikeastaan tapahtui. Julkisesta näytelmästä, johon saa muut uskomaan, voi olla pitkä taival takaisin arkeen. Tosi-tv:ssä asiat ovat oikeita, vaikkei niitä sellaiseksi tarkoittaisikaan. Katniss selvisi, jopa voitti, mutta kadotti matkalla itsensä.

En ole katsonut yhtään tosi-tv-jaksoa mistään sarjasta, joten Nälkäpelin tosi-tv-vaikutelmien osuvuuden analysointini on sikäli hieman hataralla pohjalla. Kenties nykyisissä reality-sarjoissa osataan pelata tällä julkisen ja yksityisen identiteetin sekoittumisella paljon hienomminkin kuin tässä elokuvassa. Silti pidän Nälkäpeliä onnistuneena parituntisena tiivistyksenä reality-sarjan tuotantokaudesta. Kaikki elementit ovat mukana: päätähden traaginen taustatarina, Äänen antamat tiedotteet ja tehtävät, väkivallan ja nöyryyttämisen suuri viihdearvo, yleisöäänestyksien ratkaiseva merkitys sekä julkinen tirkistely (eli päätähden yksityisyyden puute).

Kiinnostavaa on, että Nälkäpeli ei nähdäkseni suhtaudu kriittisesti tosi-tv-taustaansa. Se ei ole tosi-tv:n kritiikkiä siinä missä vaikkapa They Shoot Horses, Don’t They? sitä selvästi on. Jälkimmäisessä tarinan päähenkilö ei voita, vaan päinvastoin häviää ja päätyy avustamaan kanssakilpailijansa itsemurhassa. Kilpailu raunioittaa heidät. Nälkäpelissä pikemminkin vain osoitetaan, että näin se tosi-tv toimii: ”näyttelijät” yrittävät pelittää yleisöä vähintään yhtä paljon kuin yleisö heitä. Tuloksena on lievä identiteetin sekaannus kilpailuun osallistujille, mutta ei se heitä varsinaisesti tuhoa. Verenvuodatusta ei juuri surra, poislukien Katnissin ystävän menettäminen. On vaikea sanoa, onko Nälkäpeli hienovaraisempaa kritiikkiä vai kritiikitöntä tosi-tv:n esittämistä.

Advertisements