Lueskelin tuossa Jukka Halmeen artikkelin Esilukijan näkemyksiä ja kokemuksia: Kustantamon lukijan näkökulma. Halme kertoo siinä tyypillisen kustantamolle tarjottavan fantasiaromaanin piirteitä, enkä tietenkään malta olla vertaamatta niitä kotimaisiin roolipeleihin.

BTJ Kustannus on julkaissut 2000-luvulla useammankin fantasiakirjallisuutta käsittelevän artikkelikokoelman, jotka ovat vallan kiintoisaa luettavaa. Hieman harmillisesti niiden näkökulma tosin ei ole järin analyyttinen; kirjoittajakunta ei tunnu olevan järin asiantuntevaa, ote on usein pinnallinen tai sitten tarjolla on kirjailijan itsensä pohdintaa työstään. Artikkelivalikoimat ovat kuitenkin varsin monipuolisia ja kannustavat pohtimaan asioita itse pidemmälle. Lisäksi lähdeluettelot ovat erinomaisia.

(Kaikkiaan pitää tietysti kiittää BTJ Kustannusta siitä, että se ylipäätään nostaa ”nörttien” alakulttuuria valokeilaan. Fantasiakirjallisuuden tutkimuksen lisäksihän BTJ Kustannus on viime vuosina julkaissut uraauurtavasti kirjoja niin pelisuunnittelusta kuin lauta- ja roolipeleistäkin.)

Tässä käsittelemäni Halmeen artikkeli on julkaistu artikkelikokoelmassa Ihmeen tuntua: Näkökulmia lasten- ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kustannus, 2006).

Halmeen taustasta

”Olen liki kymmenen vuoden aikana ollut yhteyksissä useisiin eri kustantamoihin ja vastannut monesti kysymykseen siitä, mikä olisi se seuraava fantasiakirjailija tai kirja, johon kustantamon tulisi tarttua. Viimeisten neljän vuoden aikana olen myös lukenut useita suomalaisia käsikirjoituksia ja kertonut niistä kustantajille oman mielipiteeni.”

Tämä on se pohja, jolta Halme analyysiinsä ponnistaa. Itseäni hieman hämmentää se kuva, joka tässä esilukijan roolista annetaan. Onko Halme siis työskennellyt usealle eri kustantamolle (jos on, niin miksi hän on vaihtanut työpaikkaansa niin usein) vai hankkivatko kustantamot esilukijapalvelunsa freelancereilta? Halmeen artikkelista kun saa sen kuvan, että esilukija on varsin keskeisessä roolissa, kun kustantamo päättää julkaistavista teoksista.

Toisaalta se, että Halme on työskennellyt eri kustantamoille, tietysti laajentaa hänen näkökulmaansa. Käsitykseni on, että kustantamot ovat vähän ”fakkiintuneita” julkaisemaan juuri tietynlaista kirjallisuutta. Esimerkiksi Otavan julkaisuluettelosta löytyy enemmän ”bulkkifantasiaa” siinä missä Tammen valikoimassa on enemmän surrealismin suuntaan taipuvaista fantasiakirjallisuutta. Niinpä voi olettaa, että eri kustantamot kiinnittävät huomiota erilaisiin käsikirjoituksiinkin.

Halme ei toki väitä olevansa kokemustaa suurempi asiantuntija: päinvastoin, hän kertoo kirjoittavansa nimenomaan henkilökohtaisista näkemyksistään. Tämä kaikki on kuitenkin hyvä pitää mielessä, kun pohditaan, miten pitkälle meneviä ja osuvia johtopäätöksiä artikkelin pohjalta voi tehdä.

Halmeen huomiot

Esittelen seuraavassa Halmeen mainitsemat kotimaisten fantasiakirjakäsikirjoitusten tyypilliset piirteet:

  • Historiallisesti kotimainen fantasiakirjallisuus on ammentanut ideansa saduista ja kansanperinteestä. Nykypäivän kannalta keskeisin inspiraation lähde on kuitenkin J.R.R. Tolkienin tuotanto. Varsinkin nuorempien kirjailijanalkujen fantasiakirjakäsikirjoituksen pohjaksi saattaa kuluvalla vuosikymmenellä nousta Rowlingin Potter-kirjasarja suuren suosionsa siivittämänä.
  • Tarinat ovat ”pienempiä, henkilökohtaisempia ja hitaasti eteneviä”, eli ei suurta eeppisyyttä ja maailman pelastamista, vaan pikemminkin arkisemman elämän kuvausta yksilötasolla. Juonirakenteena on kuitenkin esikuvien mukaisesti kasvukertomus kohti sankaruutta.
  • Matkustaminen on usein toistuva elementti. Sen avulla päästään esittelemään kirjailijan luomaa fantasiamaailmaa. Matkanteon tyypillinen motiivi on jonkinlainen etsintätehtävä.
  • Väkivaltaa on ”huomattavan vähän” eli kyseessä on selvä poikkeama anglokirjallisuuden asettamiin esikuviin nähden. ”Miekkaileminen on lukemani perusteella äärimmäisen harvinainen tapahtuma suomalaisessa fantasiakäsikirjoituksessa.”
  • Romantiikalle ei ole sijaa.

Suomifantasian yhteys roolipelikulttuuriin

Halme mainitsee ohimennen, että käsikirjoituksista löytyy myös ”tavanomaista roolipelifantasiaa, jossa henkilöhahmot ja tapahtumat ovat kuin pelitapahtumista kopioituja”. En kuitenkaan pysähdy niinkään pohtimaan sitä, miten käsikirjoituksia on sorvattu, vaan roolipelikulttuurin laajempaa yhteyttä (julkaisemattomaan) kotimaiseen fantasiakirjallisuuteen.

Arkiset tarinat, maankiertely ja romantiikan puute ovat nimittäin leimallisia perinteiselle suomalaiselle roolipelikulttuurille. Käsitykseni mukaan etenkin 1980-luvulla peleissä haettiin ennen muuta ”realismia”, mikä tarkoitti nimenomaan pelihahmon arkeen keskittymistä. Antidraamallisuus sopi hyvin yhteen eläytymisen kanssa: juonenkäänteet tai ”tarinallisuus” saattoivat ohjata osallistujien huomion pois hahmon sisäisestä elämästä. Juuri tämä ”hahmon pään sisään pääseminen” oli hyvän roolipelaamisen mitta ja määrä.

1980-luvun klassiseen pelinjohtamiskulttuuriin kuului myös keskeisenä osana pelimaailmojen valmistelu (edellä mainitun realismiperiaatteen mukaisesti). Siinä missä pelaajat siis panostivat pelihahmonsa henkilöhistoriaan, persoonallisuuteen ja maailmankatsomukseen, pelinjohtajat kanavoivat luovuuttaan pelimaailmoihin. Luonnollisesti pelinjohtajat tietysti halusivat esitellä tuotoksiaan pelaajille, joten pelaamiseen kuului syvällinen pelimaailman eri kolkkiin tutustuminen. Pelimaailmojen kehittämistä pidettiin jopa hupina sinänsä, mikä loi pohjaa pelinjohtajien itsenäiselle kirjalliselle tuotannolle.

Romantiikan puutetta voisi puolestaan selittää peliporukoiden kokoonpanoilla. Pelaajat olivat tyypillisesti teinipoikia, joten romanttisten suhteiden pelaaminen olisi voinut tuntua vaivaannuttavalta ja kömpelöltä. Niinpä niitä ei tyypillisesti pelissä nähty lainkaan – tai jos nähtiin, niin PJ:n ohjaamina staattisina suhteina.

Toisin sanoen teesini siis on, että moni nykyinen fantasiakirjailijaksi haluava on entinen pelinjohtaja, joka on saanut oppinsa 1980-luvun roolipelikulttuurista. (Ei tosin sillä, että tämä klassinen roolipelikulttuuri olisi kadonnut mihinkään. Päinvastoin, niin suosituimpien kuin uusimpienkin kotimaisten roolipelijulkaisujen joukosta voi löytää tämän vanhan perinteen jatkajia.)