Lueskelin tuossa hiljattain Neil Gaimanin kirjoittaman Batman-tarinan Whatever Happened to the Caped Crusader? (2009). Sitä on kutsuttu viimeiseksi Batman-tarinaksi, eikä suotta: siinä kerrotaan, kuka Batman on ja miten sellainen henkilö väistämättä kuolee.

Viimeinen Batman-tarina mutta ei viimeisenä julkaistu

Gaiman itse kirjoittaa esipuheessaan:

Jos aikeeni oli kertoa viimeinen Batman-tarina, sen pitäisi olla sellainen tarina, joka kestäisi Batmanin viimeisimmän kuoleman tai katoamisen, sen pitäisi olla viimeinen Batman-tarina vielä kahdenkymmenen tai sadankin vuoden kuluttua.

Gaiman onnistuu tavoitteissaan. Kyseessä ei ole ”viimeinen” Batman-seikkailu, jossa hänen vihollisensa lopulta voittavat hänet tai muu kuvaus Batmanin kuolemasta (josta hän sitten seuraavassa numerossa kuitenkin jotenkin selviytyi). Gaiman nimittäin ei kerro, miten Batman kuolee vaan miksi hän kuolee.

Esipuheessa Gaiman esittää, että kaksiosaisen tarinan piti olla päätösosa sekä Batman- että Detective Comics -lehdille. Tämä oli iso juttu: Batman-hahmolla ei ollut kuin yksi oma lehti, jota oli tuohon mennessä julkaistu liki 700 numeroa. Detective Comics puolestaan oli Yhdysvaltojen pitkäikäisin sarjakuvalehti. Kyseiset lehdet eivät kuitenkaan päättyneet numeroihin, joissa Gaimanin tarina julkaistiin (joskin ne kävivät kyllä muutaman kuukauden tauolla). Batman-lehdessä Lepakkomiehen viittaan sonnustautui joksikin aikaa kadonneen Bruce Waynen sijasta aiemmin Robinina tunnettu Dick Grayson. Lehtien numerointi nollattiin lopulta paria vuotta myöhemmin, syksyllä 2011 (ks. The New 52).

Surrealistista kerrontaa

Whatever Happened to the Caped Crusader? on pintapuolisesti tarina Batmanin ruumiinvalvojaisista. Paikalle kokoontuneet ystävät ja vihamiehet muistelevat edesmennyttä viittasankaria samaan aikaan kun kertomuksen ulkopuolinen (tai hengessään läsnäoleva) Batman itse yrittää ymmärtää, mistä Batmanissa oli kyse.

Gaimanin Batman-tarina ei seuraa tyypillisiä kerronnan konventioita. Yrityksenä ei ole kertoa Batman-tarinaa, vaan Batmanista. Tätä palvellakseen kerronta taipuu surrealismin suuntaan: mukana on useita edesmenneitä hahmoja ja Batmanin asu piirretään vuoroin menneiden vuosikymmenien eri tyylilajien mukaan. Hautajaisvieraiden muistelmat eivät muodosta yhtenäistä tarinaa, vaan ovat pikemminkin kilpailevia näkemyksiä Batmanin kuolemasta.

Epäilemättä muistelmiin on kätketty lukuisia viittauksia aiempiin Batman-tarinoihin, joita en Batman-lehtiä lukemattomana pysty tunnistamaan. Sisäpiiriviittauksista huolimatta tarinassa ei ole kyse vanhojen Batman-tarinoiden muistelemisesta: kaikki kerrotut muistelmatarinat ovat Gaimanin kynästä.

Myytti sankarista

Kuunneltuaan lukuisia erilaisia kuolintarinoita mestarietsivä ymmärtää, että niissä kaikissa yhteinen tekijä on Batmanin periksiantamattomuus. Batman ei koskaan luovuta tai anna periksi. Hän taistelee rikollisuutta vastaan kuolemaansa saakka. Varsinainen kuolema voi aiheutua monesta eri syystä: lähimpien ystävien petoksesta, vihollisten ylivoimaisuudesta tai itsensä uhraamisesta jonkun toisen pelastamiseksi. Näiden syiden takana on kuitenkin Batmanin oma sinnikkyys, joka ei anna hänen ripustaa viittaa naulaan ja siirtyä ajoissa eläkkeelle.

Gaiman esittää hovimestari Alfredin muistelmakertomuksessa, että Bruce Wayne voi olla vaikka mielipuoli, joka taistelee pelkkiä näyttelijöitä vastaan. Mutta vaikka Batmanin taistelut olisivatkin täten pelkkää hienoa valhetta, hänen moraalinsa on totta ja sinnikkyys kantaa – kuolemaan asti.

Tämä ei tarkkaan ottaen ole kovin ihmeellinen ajatus. Totta kai sankarin perusvaatimus on sitkeys. Samanlaisen tarinan voisi kertoa kenestä tahansa sankarista, ei vain Batmanista. Jos olosuhteet eivät ratkaisevasti muutu, jos sankaria yhä tarvitaan, hänen on pakko jatkaa sankarointiaan, eikä sellainen tarina voi päättyä muuhun kuin kuolemaan työn äärelle. Ei yksinkertaisesti voi olla sankari, jos lopettaa sankarityönsä kesken tai jättää avuntarvitsijat pulaan.

Tästä ylätason idean yksinkertaisuudesta huolimatta varsinaiset sankaritarinat, niin Gaimanin pienet kertomukset Batmanista kuin kaikki muutkin sankaritarinat, koskettavat meitä. Kun Gaiman kuvaa, miten fiktiiviset ystävät ja vihamiehet suhtautuvat fiktiivisen Batmanin kuolemaan, on helppo vetää analogioita todellisten lukijoiden ja fiktiivisten hahmojen välille. Batmanin sankaruus inspiroi ja voimistaa meitä tai vaivaa meitä, riippuen siitä miten suhtaudumme Batmaniin.

Gaiman ei lopeta tarinaansa kuolemaan. Batman kuolee ja Bruce Wayne syntyy uudelleen. Siinä on uuden Batman-tarinan alku. Batman, kuten jokainen sankaritarujen päähenkilö, on saavuttanut kuolemattomuuden. Tarinaa kerrotaan yhä uudelleen, eikä tarinoiden ajattomassa maailmassa ole kuolemaa. Kuten Brucen äiti Martha asian selittää:

Tiedätkö, mikä on ainut palkkio, jonka saat siitä hyvästä, että olit Batman? Saat olla Batman.

Mainokset