Uusin Bond-elokuva Skyfall kiinnostava toimintaelokuva, koska se on niin tietoinen siitä, että James Bond on Batman.

Uuden ajan Bond

Kun Bond-elokuvia on tehty se viisi vuosikymmentä ja aina välillä vaihdettu pääroolin esittäjää, niin varmaan jokaisella sukupolvella on oma mielikuvansa Bondista. Itselleni se ”oikea Bond” on Pierce Brosnanin esittämä herrasmies-agentti. Mies, joka on aina hallitun tyylikäs eikä koskaan menetä malttiaan. Huumorilla vaikeuksiin suhtautuva herrasmies on aina valmiina pelastamaan maailman ja päätymään välillä ja lopuksi rakastettunsa kanssa vällyjen väliin. Kyllä, ensimmäinen näkemäni Bond-elokuva oli Kultainen silmä (1995).

Kun tämän päälle näin muutama vuosi sitten Daniel Craigin Bondin, niin konsepti tuntui muuttuneen täysin. Tuorein Bond on paljon synkempi ja elokuvat ovat raskasta agenttitrilleriä. Hakematta mieleen tulevat Bourne ja Mission: Impossible -elokuvasarjat, joissa samaan tapaan kiidetään ympäri maailmaa pääpahiksen monimutkaisia suunnitelmia torppaamassa eikä päähenkilöllä näytä olevan koskaan kivaa.

Uusin Bond-elokuva Skyfall on vielä poikkeama tästä uudesta muotista. Monimutkaisen juonen sijasta suurin osa elokuvasta kuluu henkilöhahmoilla fiilistellessä ja pahiksen jahdatessa Bondia. Maailmanvalloituksen sijaan pahiksella on ihan henkilökohtaista kaunaa Bondin pomon M:n kanssa, eikä hän yritä hyökätä tietoverkkojen kautta vaan tulla itse paikalle ase kädessä. Skyfall-elokuva myös kertoo enemmän Bondin henkilöhistoriasta kuin kaikki aiemmat Bond-elokuvat yhteensä. Eihän sekään tietenkään paljoa ole, mutta olennaista on huomio siitä, että Bondillakin on inhimillinen historia.

Barbaari vs. velho

Jos katsotaan laajasta vinkkelistä, niin perinteisesti sankari on ollut vahva ja vihollinen viekas. Näin on ollut 30-luvun pulp-fantasiasta aina Marvelin supersankarisarjakuvien kautta nykypäivän toimintaelokuviin saakka. Tämä trendi on noussut erityisesti viime aikoina taas pinnalle, kun vanhoja 80-luvun kehäraakkeja on talutettu kameroiden eteen näyttelemään uutta jatko-osaa vanhoihin toimintaelokuvasarjoihin. Teknologian kehityksen myötä virtuaaliverkot ovat käyneet tärkeämmiksi, mutta sankarit eivät niihin koske. He taistelevat tiensä pahiksen suunnitelmien läpi ja ampuvat tätä päähän, eivätkä yritä hakkeroida tämän tietojärjestelmiä tai syöttää sinne viruksia.

Koska tavallisella katsojalla on tietokone taskussa ja jatkuva virtuaaliyhteys sataan kaveriinsa, vaikuttavat toimintaelokuvien sankarit auttamattoman tyhmiltä. He muistuttavat sitä vanhempaa sukupolvea, joka tarvitsee apua saadakseen liitetiedoston lähetettyä. Toimintaelokuvien sankareiden tärkein taito onkin iskun ottaminen: heitä voi hakata, ampua, puukottaa, ajaa rekalla heidän ylitseen, räjäyttää, polttaa ja mankeloida lukuisilla muilla eri tavoilla, mutta he kestävät sen kaiken ja sitten ampuvat sen pahiksen riekaleiksi.

Tästä on kyse myös Skyfall-elokuvassa. Katsojalle tehdään moneen otteeseen selväksi, että Bond ei ole enää entisessä timmissä kunnossa. Hän ei ole ninja, eikä voita ketään taitojensa vuoksi. Hän voittaa, koska kestää iskut eikä suostu antamaan periksi. Samaan tapaan pahiksella ei ole mitään ongelmia huijata Bondia toteuttamaan monimutkainen suunnitelmansa – Bond sählää tietokoneella. Kun sitä nokkeluutta viimein löytyy, se on ansojen virittämistä, sissien viisautta taistelukentillä, jolla ei ole mitään tekemistä modernin yhteiskunnan kanssa.

Vedän varmasti linjoja liian suoriksi, mutta kenties tässä on yhteys nykyiseen fantasian suosioon. Olkoot pahat velhot miten mahtavia tahansa maagisine keinoineen, se lihaksikas sankari tulee silti lyömään sitä kirveellä kalloon. Katsoja tykkää, kun monimutkaisen tietoyhteiskunnan muodostamat ongelmat voidaan ratkaista suoraviivaisella väkivallalla.

Sankarin konstruktio

Tyypillisesti tällainen analysointi ja yhteyksien huomaaminen supersankarigenreen tapahtuu jälkikäteen. Siksi olinkin mielissäni, kun huomasin tuotantotiimin selvästi tienneen, että Skyfall-elokuvassa leivotaan Bondista supersankaria. Mallia haettiin suurimmista amerikkalaisista supersankareista: Jeesuksesta ja Batmanista.


Skyfall-elokuvassa on pitkä kohtaus, jossa pahis jutustelee sidotun Bondin kanssa. Tuotantotiimi on huolehtinut siitä, että vastakkainasettelu on visuaalista: Bondilla on tummat hiukset, musta takki ja valkoinen paita, pahiksella puolestaan vaaleat hiukset, valkoinen takki ja tumma paita. Hyvä ja paha kohtaavat, paha leikittelee ja härnää ja sankari toteaa olevansa immuuni.

Sitten pahis alkaa esitellä tupaansa ja kertoo, että hän pystyy tekemään kaikenlaisia tietoliikenteen terroristi-iskuja ihan huvikseen, harrastuksena. Mikä mahtaa olla Bondin harrastus? ”Ylösnousemus”, Jeesus… eikun Bond vastaa. Ja niinhän se on: Bond nousee elokuvan aikana kuolleista peräti kahdesti. Jälkimmäistä voi tosin ehkä pitää selviytymisenä tiukasta paikasta ja ylösnousemus tapahtuu off-screeninä. Elokuvassa ei myöskään erityisesti korosteta tätä ihmettä, se pikemminkin todetaan, kuten asian tiedostavalle elokuvalle sopii. Lopputaistelua ei tietenkään voida käydä muualla kuin kirkossa.

Elokuvan loppupuolella puolestaan riffaillaan Batman-myytillä niin että nauruhermoja kutkuttaa. Bondilta löytyy Waynen suvun kartano, vanha miespalvelija Alfred, orpo lapsuus ja vanhempien hautakivi, kartanon alla sijaitseva lepakkoluola (jonne Bond Alfredin kertoman mukaan pakeni lapsena ja josta hän tuli ulos miehenä), yhtä paljon kikkoja kuin Lepakkomiehen varustevyöstä ja tietysti Aston Martinin näköinen Batmobile.

Tyylipuhdas supersankaritarina

Uusin Bond-elokuva Skyfall on kiinnostava siinä, miten se uskaltaa poiketa brändin mukaisesta agenttijännärigenrestä. Poikkeaminen kuitenkin tapahtuu tutun ja turvallisen supersankarigenren suuntaan. Vaikka tuotantotiimi osoittaa tietävänsä mitä tekee iskemällä katsojalle silmää minkä ehtii, niin lopputulosta on silti vaikea pitää suurena elokuvataiteena.

Toisaalta ehkä suurta taidetta ei pitäisikään odottaa Hollywoodilta, jonka tehtävä ei ole kartoittaa tulevaa vaan heijastaa nykyisyyttä. Bondin nostaminen muskelisankarien joukkoon, jotka eivät pärjää nyky-yhteiskunnan kanssa, on menestyneellä supersankarigenrellä ratsastamista, fanien kanssa flirttailua ja lohdusta niille sadoille tuhansille, jotka kokevat olevansa pulassa tietoyhteiskunnan kanssa.

Mainokset