Pertti Arvola tuomitsi NYT-liitteessä (3/2013) Kaapari-elokuvan jännityskohtausten ja komediallisten osuuksien toimivan huonosti yhteen, “kuin käsikirjoittajat olisivat vetäneet eri suuntiin”. En voi kiistää.

Kaapparista kuitenkin paljastuu mielenkiintoinen kerronnallinen rakenne, kun sitä tutkii päähenkilö Lamminparraksen ja ympäröivän maailman välisenä valtapelinä ja nykypäivän kommentaarina.

Ahdistus virtaa yli äyräiden

Elokuva alkaa tilanteesta, jossa Lamminparras on uponnut yksin ahdistuksen suonsilmään. Vaimo syyttää häntä saamattomuudesta eikä ystäväkään oikein jaksa kuulla Lamminparraksen huolia. Ympärillä pyörii erinäisiä koomisia hahmoja, joilla tuntuu menevän lujaa. Miesparka on kuin suljetulla vankisaarella, eristettynä kaikista muista.

Vähitellen asetelma alkaa kuitenkin kääntyä. Lamminparras alkaa suhtautua muihin ylimielisesti, kun hänen ahdistuksensa läikkyy yli. Kaapatessaan lentokoneen hän astuu rajan yli ja kääntää asetelman ympäri. Nyt lentokoneen matkustajien hymyt hyytyvät, kun he joutuvat osallisiksi Lamminparraksen sisäisestä ahdistuksesta. Miehen ahdistus ja samalla hänen valtansa leviää yhä laajempiin ympyröihin: ensin lentäjiin, sitten viranomaisiin ja lopulta lunnasvaatimuksilla kolkutellaan pankkien ja järjestöjen mahtia. Poliisit siirtävät asemapaikkojaan sinne tänne, mutta kukaan ei mahda Lamminparrakselle mitään. Pääministerin antaman tappokäskyn voi nähdä toisaalta perimmäisen rajan asettamisena, toisaalta synkän hulluuden leviämisenä aina valtiovallan ylimmille tasoille asti.

Tässä vaiheessa Lamminparras on valtansa huipulla. Hänen pimeytensä on imaissut ympärillä olijat mukaansa. Kaapparin valta ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla, kun ahdistus alkaa vähitellen murentaa miestä itseään. Itsevarmuus ja määrätietoinen röyhkeys vaihtuvat epäröinniksi ja itsemurha-aikeiksi. Kuin musta aukko, joka ajaa ympärillä olevia kohti tuhoa, hän uhkaa myös romahtaa itse kasaan.

Ihmisenä ihmisen rinnalla

Kuten monista aikaisemmista suomi-elokuvista olemme oppineet, apu ei tule valtiovallalta. Sen paras ratkaisu vaikeisiin tilanteisiin on väkivaltaan turvautuminen – sivullisista uhreista välittämättä. Kaappari kulkee samoilla jäljillä. Poliisit ovat raskaasti aseistautuneita ja seuraavat Lamminparrasta kiikaritähtäinten läpi.

Onneksi elokuvan maailmaan mahtuu muitakin voimia. Lamminparraksen lähellä on joukko ihmisiä, joita hänen ahdistuksensa ei pysty valtaamaan ja suistamaan raiteiltaan. Lentokapteeni ei suostu jättämään paikkansa, vaan kärsivällisesti kannustaa kaapparia vapauttamaan matkustajat. Panttivangiksi jätetty lentoemäntä ei kavahda kaapparin kosketusta, vaan ainakin näyttää ymmärtävän, kun Lamminparras vakuuttaa, ettei hän tahdo kenellekään pahaa. Vero-oikeusjuristi estää ahdistunutta miestä ampumasta itseään ja muistuttaa tätä kotiinpaluun mahdollisuudesta. He pysyvät vakaina aivan myrskyn silmässä ja saavat tilanteen vähitellen ratkeamaan silkalla rauhallisuudella ja kenties lähimmäisenrakkaudella.

Lopussa odottaa solipsismi

Kaapparin tarina ei pääty väkivaltaiseen romahdukseen, vaan hiljaiseen hiipumiseen. Räjähtävän raivokohtauksen sijasta uupumus voittaa. Lamminparras ei valtansa huipullakaan pysty kohtaamaan vaimoaan, vaan pikemminkin murtuu tämän edessä. Vähitellen hän vapauttaa matkustajat ja lentokoneen henkilökunnan.

Ahdistus alkaa taas sulkeutua miehen itsensä sisälle. Viimeisten vankien vapauttamisen jälkeen edessä on enää kotiinpaluu. Uhmakkuudesta ei ole enää tietoakaan, kun mies hissuttelee ympäri asuntoa sukkasillaan. Valtaväestö riemuitsee kriisitilanteen ratkeamista eikä kaapparilla ole enää valtaa keneenkään. Poliisit valmistautuvat tekemään rynnäkön, mutta väkivaltaa ei enää tarvita. Elokuva päättyy Lamminparraksen mielikuvaan aurinkorannasta ikään kuin kuvaamaan hänen täydellisesti sisäänpäin kääntynyttä mieltään. Ulkomaailma voitti ja puristi ahdistuneen miehen niin ahtaalle, että tämä nyrjähti oman ahdistuksensa sisäiseen maailmaan.

Suomalaisen miehen hätähuuto

Perhesurmien ja itsensä hengiltä ryyppäämisen maassa Kaappari on helppo nähdä kuvana suomalaisen miehen kyvyttömyydestä käsitellä ahdistustaan. Se on hallitsematon luonnonvoima, joka saa kantajansa aiheuttamaan vaaratilanteita muille ja nitistää lopulta kantajan itsensä.

Lamminparrakselle ei pelastusta ole luvassa. Elokuvan laupiaat samarialaisetkin pystyvät ainoastaan estämään miestä vahingoittamasta muita ihmisiä, mutta kaapparia itseään he eivät voi pelastaa. Eikä Lamminparras edes ole mikään erikoistapaus, joka yrittäisi röyhkeästi käydä kapinaan koko maailmaa vastaan. Päinvastoin: hän on yrityksensä menettänyt ja elämänsä konkurssin äärellä seisova mies. Ase päätyy hänen käsiinsä sattumalta, ei tietoisen suunnittelun tuloksena. Aika pessimististä.