Narratiivinen teologia · Näyttämötaiteet

Teräsmies Jeesuksen jalanjäljissä

Super-Jesus

Kävin tuossa jokin aika sitten katsomassa uusimman Teräsmies-elokuvan, Man of Steel (2013). Olen aiemmin pistänyt merkille Teräsmies-elokuvien taipumuksen käyttää Teräsmiestä Kristus-hahmona, joten odotin mielenkiinnolla, mikä on tilanne tämän uusimman elokuvan kanssa.

Teräsmies ja Jeesus

Ensimmäinen Teräsmies-elokuva (1978) hyödyntää Jeesuksen tarinaa ennen muuta Teräsmiehen syntymän yhteydessä. Jouluevankeliumi on läpitunkeva, kun pikkuinen Teräsmies laskeutuu maahan tähdenmuotoisella avaruusaluksella. Erämaareissullaan aikuistuva Teräsmies sitten saa kuulla oikealta ”taivaalliselta” isältään, että hänet on lähetetty Maahan pelastamaan ihmiskunta.

Sarjan toiseksi uusin elokuva, Superman Returns (2006), puolestaan seurailee loppuratkaisussaan pääsiäisen tapahtumia. Teräsmies kantaa raskaan taakan pelastaakseen Maan ja kuolee, mutta kuolinvuode onkin pian tyhjä. Hän käy vielä kertomassa Lois Lanelle, että on läsnä (”I’ll be around”) ja kohoaa sitten taivaalle.

Tämä taipumus on käsittääkseni nimenomaan elokuvien juttu. Sarjakuvissa Teräsmiehellä ei tapaa olla samanlaisia käänteitä. On myös huomionarvoista, että molemmissa mainituissa elokuvissa Kristus-kuvastolla on hyvin keskeinen osa elokuvassa. Ne eivät ole vain yksittäisiä yksityiskohtia tai silmäniskuja tietylle katsojakunnalle, vaan tärkeitä osia elokuvien juonenkehityksessä.

Tässä uusimmassa Teräsmies-elokuvassa asetelma on hieman toisenlainen. Kristillisiä viitteitä on viljalti:

  • Teräsmies syntyy (kryptonilaisittain) poikkeuksellisesti
  • Teräsmiehen oikea isä, Jor-El, puhuu pojastaan pitkin elokuvaa aivan kuten Isä Jumala voisi puhua Jeesuksesta
  • maanpäällinen ottoisä Jonathan uskoo, että Teris tuli maan päälle erityisestä syystä
  • Teris varttuu ruumiillisessa työssä kuten kalastajana siinä missä Jeesus oli puuseppä
  • päätoimittaja ei halua paljastaa totuutta Teräsmiehen olemassaolosta, koska maailma menisi sekaisin, jos ”sellainen henkilö” olisi olemassa
  • pahis Zod saa kaikki maailman tv-vastaanottimet välkyttämään viestiä: ”Ette ole yksin”
  • pahis Zod vaatii Teräsmiestä antautumaan tai muutoin hän iskee ihmiskunnan kimppuun – ja Teris tietysti astuu suden suuhun
  • Teräsmies kertoo Lois Lanelle, että S-symboli ei ole kirjain vaan kryptonilainen symboli toivolle
  • Teräsmies käy juttelemassa papin kanssa pohtiessaan voiko hän luottaa ihmiskuntaan
  • Teräsmies toteaa viranomaisille, etteivät nämä voi hallita häntä, mutta se ei tarkoita, että hän olisi vihollinen
  • Teräsmies mainitsee olleensa Maassa jo 33 vuotta, mitä pidetään Jeesuksen ikänä
  • Teräsmiehen isä kuolee elokuvan alussa, mutta seikkailee silti mukana jonkinlaisena tietokoneeseen ladattuna tietoisuutena ja siten interaktiivisena hologrammina (siis vähän kuin Pyhä Henki)
  • taistellessaan pahiksen ja tämän tuomiopäivänkoneen kanssa Teräsmiehen pitäisi kaiken järjen mukaan hävitä: hän putoaa joutuessaan säteeseen, jonka pitäisi poistaa hänen supervoimansa. Sitten hän nousee ylös ja tuhoaa koneen lentämällä sen läpi. Samoin hän voittaa pahis Zodin ihan vain olemalla tätä voimakkaampi

Nämä kaikki viitteet ovat kuitenkin yksityiskohtia, eivät suoranaisia juonivetoja tai pastissikohtauksia, kuten edellisissä elokuvissa. Näissä viitteissä ei ole pakko nähdä mitään kristillistä. Esimerkiksi päätoimittajan ajatus siitä, että maailma menisi sekaisin saadessaan tietää Teräsmiehen olemassaolosta voidaan ymmärtää myös koskevan mullistavaa ajatusta älyllisten avaruusolentojen olemassaolosta. Siksi onkin kiinnostavaa, että juuri tätä Teräsmies-elokuvaa on markkinoitu pastoreille.

Kristityt kohdeyleisönä

CNN:n uutisen mukaan Warner Bros. -tuotantoyhtiö järjesti erityisen kristillisten seurakuntien pastoreille suunnatun mainoskampanjan uudesta Teräsmies-elokuvastaan. Tarjolla oli kristilliselle yleisölle räätälöity erityinen traileri, mahdollisuus päästä ennakkonäytökseen ja jopa valmista saarnamateriaalia. Asiaa on selitetty toisaalta sillä, että monessa yhdysvaltalaisessa seurakunnassa on hyvät multimediavalmiudet (toisin kuin kotimaisissa kirkoissa) ja toisaalta sillä, että noin 70 % jenkeistä pitää itseään kristittyinä.

Uutisen mukaan mainoskampanja sai ihan hyvän vastaanoton ja ajatukseen Teräsmies-elokuvan hyödyntämisestä kristillisen sanoman välittämiseksi tartuttiin halukkaasti. Toisaalta myös soraääniä heräsi: toiset pitivät tapausta huonona markkinointikikkana eivätkä halunneet sekoittaa mitään Raamatun sanaa huonompaa kristillisiin tilaisuuksiinsa. Kevyt silmäilyni YouTuben blogeissa paljasti tietysti myös ne antikristus-salaliitto-hörhöt ja militantit ateistit, jotka olivat asiaa vastaan. Viihteen ja uskon suhde tuntuu herättävän Yhdysvalloissa voimakkaita mielipiteitä.

CNN:n uutisesta ei käynyt ilmi oliko tämä ensimmäinen tietylle uskonnolliselle kohderyhmälle suunnattu mainoskampanja. Se on kuitenkin selvää, että uskon näkökulmia tuodaan elokuvien kautta entistä enemmän esille: The Blind Side (2009), The Book of Eli (2010), Soul Surfer (2011), Life of Pi (2012) ja Les Miserables (2012). Henkilökohtaisesti pidän tätä tietysti hyvänä kehityksenä. On hienoa, että hengelliset kysymykset puhuttelevat ihmisiä ja että niitä pohditaan valkokankailla asti. Se, että vastaukset eivät aina ole tarkkaan ottaen kristillisiä (Teräsmies-elokuvissa tapaa olla sellainen eetos, että Teräsmies on esikuva, jota seurata, ei meidän Vapahtajamme, kuten Jeesus), ei mielestäni ole mikään ongelma. Ei ole elokuvatuottajien ja muiden viihdealan toimijoiden velvollisuus julistaa kristillistä sanomaa. Tällaisilla aihepiiriä käsittelevillä elokuvilla he kuitenkin herättelevät pohdiskelua, joka voi jatkua kirkossa.

Pohdinta menee tietysti kumpaankin suuntaan. Itse esimerkiksi tykkäsin kovasti elokuvan kohtauksesta, jossa Jonathan, Teräsmiehen maallinen isä, oli valmis kuolemaan, jottei hänen poikansa tarvitsisi paljastaa supervoimiaan. Minut tämä pisti pohtimaan uudelleen evankeliumien kertomuksia, joissa Jeesus koittaa kovasti pitää toimintansa salassa ja kieltää ihmisiä kertomasta ihmeteoistaan. Ehkä Jeesuksenkin salailun motivaatio oli siinä, että Hänen maallinen isänsä Joosef kielsi Häntä paljastamasta erityislaatuisuuttaan? Kysymys ei siis ole siitä, että elokuvat valmistaisivat tietä kristilliselle julistukselle, vaan että ne ylipäänsä saavat ihmiset – uskosta riippumatta – pohtimaan hengellisiä kysymyksiä.

En myöskään halua ajatella, että tässä olisi kyse kristittyjen hyväksikäyttämisestä elokuvan lipputulojen maksimoimiseksi. Uskoa ja kulttuuria on pitkään asetettu vastakkain ja erityisesti aggressiivisella ateismilla tuntuu olevan siihen nykyään kova palo. Siksi on mukava nähdä, että uskoa voidaan kuvata myös muilla tavoilla kuin ahdasmielisillä uskovilla ja ihmisiä vaanivilla inkvisiittoreilla. Uskovilla (kuten muillakin marginaaliryhmillä) on syynsä omaksua piiritysmentaliteetti ja olettaa, että kaikki ulkopuoliset ovat heitä vastaan. Kun kulttuuripuolelta nyt tehdään tällainen kädenojennus, olisi minun nähdäkseni typerää olla tarttumatta siihen.

“You’re the answer, son. You’re the answer to ‘are we alone in the universe?’”
— Jonathan Kent

5 vastausta artikkeliin “Teräsmies Jeesuksen jalanjäljissä

  1. 1. Mainitsit, että pidät positiivisena sitä, että hengellisiä tai uskonnollisia ilmiöitä käsitellään elokuvissa. Päteekö kantasi myös selkeästi ei-kristilliseen arvomaailman nojaaviin elokuviin, jos sellaisia on tai olisi? Esimerkiksi uudelleensyntymisestä ja karmasta saisi luultavasti elokuvan aikaan.

    2. Sivupolku: Onko sinulla vahvaa mielipidettä kirkosta eroamisesta? Sanotaan keskustelun vuoksi, että eroajia on kahta laatua: uskovia jotka eivät pidä kirkkoa tärkeänä tai ovat eri mieltä sen linjauksista, ja toisaalta ihmisiä jotka ovat kuuluneet kirkkoon tavan tai lapsikasteen vuoksi, mutta eivät ainakaan tietoisesti usko. Kantasi jälkimmäisiin kiinnostaa enemmän; ensimmäisten eroamista luulen sinun harmittelevan.

    Tämä tuli mieleen siitä, että kirjoitit uskovista vähemmistönä, vaikka kirkkoihin tai muihin uskontokuntiin kuuluu tietääkseni enemmistö (Suomessa ja jenkkilässä).

    1. Pitkän pohdinnan jälkeen:
      1) Sanoisin, että jos elokuva ei anna eväitä länsimaiselle hengellisyyden pohdiskelulle, niin suhtaudun siihen aika välinpitämättömästi (tai pahimmillaan pöljänä taikauskona, jos kyse on jostain riittävän new age -setistä). Se on minulle silloin vain yksi fantasiaelokuva muiden joukossa, vähän kuin joku Inception. En kuitenkaan tarkoita, että minun määritelmäni ”länsimaisesta hengellisyydestä” olisi kaiken mitta ja määrä, vaan puhun vain omasta puolestani.

      2) Minulla ei ole vahvaa mielipidettä kirkosta eroamisesta. Toivoisin kuitenkin, että olipa se päätös mikä tahansa, niin ihmiset tekisivät sen informoidusti ja harkitusti eivätkä hetkellisen tunteen vallassa. Esimerkiksi tämä viimeisin liike, jossa jengi eroaa kirkosta Päivi Räsäsen kommenttien takia näyttää minusta yhtä järkevältä kuin jos helsinkiläiset siirtyisivät kirjoille johonkin muuhun kuntaan, koska helsinkiläinen Ville Valo on sanonut jotain typerää. Räsänen ei edusta kirkon ääntä yhtään sen enempää kuin ne neljä miljoonaa muuta kirkon jäsentä.

      Kirjoittaessani uskovista vähemmistönä en tarkoittanut kristittyjen koko kirjoa, vaan sitä pienempää joukkoa, joille nämä asiat ovat keskeinen osa identiteettiä ja arjessakin usein pinnalla. Vähän samaan tapaan kuin meillä on nörttejä ja sitten on se pieni fanipoikien joukko, joilla menee aina ananas nenään, kun joku klassikko filmatisoidaan ja sivuhenkilöllä onkin erivärinen mekko kuin siinä alkuperäisteoksessa.

      1. Mulle tulee noiden eropiikkien yhteydessä aina mieleen porukka, joka odottaa vaan sopivaa tilaisuutta tehdä eroamisestaan numero kirkonvastaisten otsikoiden ruokkimiseksi, ja joista vielä osa liittyy vähin äänin takaisin vaan päästäkseen eroamaan uudelleen 😀

  2. Olennaista on ketä kuuluu ’kristilliseen seurakuntaan’, ja tapakristityt eivät siihen kuulu, vaikka maksaisivat veronsa. Jonkun tutkimuksen mukaan noin kolmannes uskoo jumalaan ja ns. uudelleensyntyneitä kristittyjä (joita periaatteessa jokaisen pitäisi olla) oli alle viidennes. Kyllä näistä luvuista mun mielestä vähemmistön saa, jos katsotaan arvomaailmaan, vaikka kolme neljästä edelleen kuuluisikin kirkkoon.

    Vastaan huvin vuoksi Tommin kysymyksiin.

    1. Vaikka mun mielestä jotkut liioittelevat saatanallisen viihteen turmelevuudella, niin näen, että taiteella on velvollisyys välittää oikeaa maailmankuvaa, ja väärän maailmankuvan välittäminen on väärin. harrypottereiden, twilightien ja muiden keijupölyelokuvien väärä opetus ei kuitenkaan välttämättä ole taikauskopropaganda, vaan opetus yli-ihmisistä, siitä että tavallinen ei ole mitään, ja siitä miten taviksena itseään pitäneen suurimpana kohtalona on tulla hyväksytyksi tähän suljettuun eliittiin, johon ei pääse omilla ansioilla, mutta jossa kaikki on vitusti siistimpää.

    2. Mun mielestä kirkon opetus on itsessäänkin väärä, ja aloittaa erottamalla kirkko kristinuskosta. Tietenkään seurakuntaan eivät myöskään kuulu ihmiset, jotka eivät siihen oikeasti usko, joten on ihan hyvä vain, jos eroavat – vaikka tietysti joidenkin tapauksessa heidän verorahansa päätyisivät kirkon välityksellä parempaan käyttöön kuin uuteen kylpysaaviin.

  3. Teräsmies ei ole koskaan kuulunut omiin suosikeihini enkä siksi ole hahmoon kovin kummoisesti perehtynyt. Sarjissaitilta löytyi kuitenkin tämmöinen jännä kannanotto, jossa kristityksi tunnustautuva kirjoittaja kertoo, että hän ymmärsi Jeesuksen merkityksen nimenomaan Teräsmies-sarjisten kautta: http://sequart.org/magazine/22320/jesus-christ-superman/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s