Frozen on Disneyn uusin animaatio, joka vihdoin kiskoo Disney Animation Studiosin samalle tasolle Pixar Animation Studion kanssa. Se on läpeensä feministinen tarina rakkaudesta ja patriarkaalisen häpeän voittamisesta.

Elsa löytää itsensä

Parempaa taidetta

Länsimaissa on luutuneet perinteet siitä, miten tietty taidemuoto yhdistetään tiettyyn taiteelliseen ilmaisuun. Takapajuisessa Suomessa törmää edelleen käsityksiin siitä, miten sarjakuvat, tv-sarjat ja animaatioelokuvat eivät voi olla samalla tasolla kuin perinteinen kaunokirjallisuus ja elokuva. Kuitenkin juuri edellämainittujen taidemuotojen rohkea pyrkimys sisällölliseen laadukkuuteen on nostanut ne vähintään samalle tasolle kuin perinteisetkin taidemuodot. Art Spiegelmanin Maus, Majane Satrapin Persepolis, Bryan Talbotin The Tale of One Bad Rat, Ghost in the Shell, Ratatouille, Kirikou et la Sorcière, Grave of the Fireflies, The Wire, The Sopranos… Esimerkiksi näitä teoksia ei voi ajatella muuna kuin korkealaatuisena taiteena.

Animaatioelokuvan kohdalla nämä hupsut käsitykset ovat tarkoittaneet sitä, että animaatioelokuvan pitää käsitellä aiheitaan lepsusti ja sisältää paljon slapstick-huumoria. Tavoite on kai ollut sama kuin klassisissa pelletempuissa: onnistumisen mittari on saada lapset nauramaan. Viimeisen vuosikymmenen mittaan tälle on jo kuitenkin tullut vaihtoehtoja, kun on tajuttu että lapsille suunnattu elokuva voi herättää myös ajattelemaan (kuten esim. Wall-E) eikä sen huumorin tarvitse välttämättä perustua koheltaviin hahmoihin (esim. Shrek). Kun siis sanon, että Frozen on hyvä elokuva, tarkoitan nimenomaan näiden virheiden korjaamista. Elokuvan henkilöhahmot ovat psykologisesti uskottavia, aiheet vakavia ja sivuhahmona pyörivä lumiukko Olafkin on oikeasti hauska eikä rasittava koheltaja.

Lunta saappaassa

Ennen kuin rupean enempää kehumaan Frozenia, niin todetaan nyt se elokuvan rujo kauneusvirhe: Eteläisten saarten Hans ei toimi. Mies esitetään elokuvan alussa perinteisenä prinssikosijana, joka päätyy johtamaan pelastusretkikuntaa prinsessa Elsan luo. Hän onnistuu lopettamaan väkivaltaisuudet ja tuomaan Elsan takaisin ihmisten ilmoille. Sitten hän yhtäkkiä ilmoittaakin olevansa pelkkä vallanhimoinen nousukas, joka meni naimisiin Annan kanssa pelkästään vallan vuoksi ja saman vallan vuoksi hän aikoo nyt teloituttaa Elsan. Tässä ei ole mitään järkeä. Kerronnallisesti Hansin petollisuudesta ei anneta mitään vinkkejä. Tarinan sisällä ei selitetä miksi Hans olisi ensin pelastanut Elsan ja sitten kohta teloituttaa tämän. Hans on siis tarinan alussa yksi kolmiodraaman osapuolista ja lopussa peruspahis, mutta uskottavasti tätä ei ole saatu toteutettua. Kun elokuvan muut henkilöhahmot ovat toimivia, täytyy Hansin takana olla jonkinlainen tuotantovaiheen sekaannus ja käsikirjoituksen uudelleenkirjoittaminen. (Frozenhan oli pitkään tuotantohelvetissä, mistä harvat elokuvat selviytyvät ilman arpia.)

Tällä perusteella Frozen ei siis ole onnistunut elokuva. Siinä on kuitenkin monia muita hyviä puolia ja ennen muuta sen sanoma on niin vahva, että pystyn katsomaan tämän virheen läpi sormien.

Tarina häpeästä ja rakkaudesta

Hyvän tarinan saa aikaiseksi sillä, että käsittelee jotain teemaa monesta eri suunnasta. Henkilöhahmojen erilaiset käsitykset tuottavat jännitteitä ja ristiriitoja niin ettei mitään erityistä pahista tarvita. Frozen on tästä malliesimerkki. Se käsittelee rakkautta ja näyttää sisarusten välistä rakkautta, ystävien välistä rakkautta, romanttista rakkautta ja valheellista rakkautta.

Tarinan liikkeellepanevana voimana on Elsan ja Annan lapsuudenkokemus, jossa lasten leikki katkeaa yllättäen Annan loukkaantumiseen. Vanhemmat vyöryttävät tästä syyllisyyden ja häpeän tuskan isosisko Elsan niskaan ja ajavat näin sisarukset erilleen. Elsan kannalta koko elokuvassa on kyse tämän sisäistetyn häpeän kanssa toimeentulemisesta – vanhemmat kun poistuvat tarinasta traagisen onnettomuuden kautta. Elokuvassa Elsan juttuna ovat jäätymisilmiöitä aiheuttavat mutanttivoimat, mutta rivien välistä paistaa jotain muuta. Elsa kokee, että hänen on täytynyt kieltää itsensä, olla ”kiltti tyttö” ja kun hän lopulta kokee vapautumisen yksinäisyydessä vuorilla, hänen olemukseensa tulee nutturan avaamista ja keinuvaa lannetta. On vaikeaa olla ajattelematta tässä jonkinlaista seksuaalisuuteen liittyvää teemaa. Jää kun toimii hienosti emotionaalisten solmujen ja epäsosiaalisuuden symbolina.

Elsan vastaparina on pikkusisko Anna, joka ei muista ikävää lapsuudenkokemusta, vaan kaipaa vain isosiskonsa seuraa. Koska vanhemmilleen kuuliainen Elsa eristäytyy, Anna ajautuu ensimmäisissä juhlissaan suinpäin suhteeseen vierasmaalaisen prinssin kanssa. Toisaalta kun Elsa karkaa jääkuningattarena vuorille, lähtee Anna epäröimättä isosiskonsa perään. Matkallaan Anna tapaa Kristoffin, jonka kanssa hän alkaa ystävyyden kautta hahmottaa myös romanttisen suhteen rajoja. Loppukohtauksessa kysymys nostetaan terävästi pöydälle: pelastaako Anna itsensä turvautumalla Kristoffin rakkauteen vai pelastaako hän siskonsa Elsan uhraamalla itsensä? Anna valitsee siskonsa, jolloin Elsa puolestaan viimein ymmärtää, että kovassa maailmassa vain hänen siskonsa rakastaa häntä ehdoitta eli hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on ja niin siskosten välinen suhde palautuu ennalleen.

Elokuva päättyy Elsan saadessa jäävoimansa kuriin, eli päästyään vapaaksi häpeän kahleista. Väkijoukon mielipiteen muuttuminen alun noitavainoista yleiseksi hyväksynnäksi on vähän halpa ratkaisu, mutta ehkä se kuvaa avoimuuden merkitystä. Kun Elsan erikoisuus ei enää ole tarkasti varjeltu salaisuus, ihmisten on helpompi hyväksyä se. Anna ja Kristoff puolestaan päätyvät rakastavaisiksi. Hahmojen erilainen rakkaudenkaipuu saa näin vihdoin täyttymyksensä.

Frozen on yksi niitti lisää vahvojen naishahmojen esiinmarssissa. Siinä missä Brave-elokuvassa kyse oli äidin ja tyttären välisestä suhteesta, nyt huomio on orvoksi jääneiden siskosten suhteessa. Olennaista on, että molemmissa elokuvissa naisten itsenäisyyttä korostetaan: he eivät tarvitse pelastajia, vaan ovat itse pelastajia. Miehet jäävät näissä elokuvissa sivurooleihin, mikä on ihan virkistävää vaihtelua.

Mainokset