Tutustuin keväällä Walking Dead -televisiosarjaan ja ihastuin kertaiskusta. Luukutin Netflixistä ensimmäisen tuotantokauden nopeasti, mutta toisen kohdalla oli pakko hidastella. Draama oli niin syvää ja vakuuttavaa, että jokaista jaksoa oli pakko fiilistellä ja mietiskellä aikansa, ennen kuin saattoi katsoa seuraavan. Kolmas tuotantokausi oli omaan makuuni aiempia heikompi, mutta meni kyllä.

Ei siis ihme, että tartuin innolla Kuvernöörin nousu -romaaniin, kun se kirjaston uutuustiskillä sattui silmiini. Harmillisesti se ei pystynyt alkuunkaan vastaamaan odotuksiini.

Parasta viihdettä

Walking Dead -sarja kertoo ihmiskunnan eloonjäämiskamppailusta suuren tuhon jälkeen ja ennen muuta inhimillisyyden ja elämänhalun merkityksestä. Sarjan henkilöhahmot on oivallisesti sidottu toisiinsa draamallisin sitein: Shane on rakastunut Rickin vaimoon Loriin, Daryl hengaa ihmisten kanssa, jotka hylkäsivät hänen veljensä Merlen ja Dale kieltää sisarensa kuolemaa surevaa Andreaa tappamasta itseään. Henkilöhahmot joutuvat tekemään käsittämättömän vaikeita valintoja ja niiden myötä myös hirvittäviä julmuuksia. Missä määrin yhteiskunnan romahtamisen jälkeen ihmisillä on varaa inhimillisyyteen ja toisaalta onko eloonjääminen ilman moraalia sen arvoista – Walking Dead on näiden kysymysten tehokasta käsittelyä.

Myönnän, etten ole tutustunut suurtuhoa käsittelevään kirjallisuuteen (mukaanlukien tv-sarjat ja elokuvat) kovinkaan laajasti, mutta sanon silti, että Walking Dead on parasta, mihin olen aiheen tiimoilta törmännyt. Armottomat olosuhteet tekevät myös draamasta veitsenterävää. Voi tietysti miettiä miten pitkälle tämä voi toimia ennen kuin hahmo on joutunut kärsimään niin paljon, ettei kukaan voisi inhimillisesti kestää enempää. Kolmen näkemäni tuotantokauden jälkeen tämä perälauta ei vielä mielestäni ole tullut vastaan (mutta lähellä ollaan), joten kyllähän tätä katsoo.

Sarjakuvasta tv-sarjaksi ja kirjaksi

The Walking Dead oli alunperin sarjakuva, luin itse kirjastosta löytämäni kakkosalbumin (lehden numerot 13-24). Frank Darabont toimi tv-sarjan kehittäjänä, joskin hänen osuutensa päättyi ensimmäiseen tuotantokauteen. Äkkiseltään minusta näytti siltä, että television draamasovitus oli parempi kuin sarjakuva. Monet hyvät ideat oli saatu sarjakuvasta, mutta myös turhia rönsyjä oli karsittu ja draamaa terävöitetty. Kuvernöörin nousu -romaani on sarjakuvan käsikirjoittajan, Robert Kirkmanin, työtä.

Odotin, että romaani olisi taustoittanut tapahtumia, kuvannut suurtuhoa laajemmin ja selittänyt laajempaa yhteiskunnallista kontekstia. Sen sijaan romaani onkin tasan samaa kuin tv-sarjakin: pieni joukko ihmisiä välttelee hirviöitä ja matkaa paikasta toiseen turvapaikkaa etsien. Tämä kaikki on jo nähty tv-sarjassa ja tehty paljon paremmin. Verta ja suolenpätkiä romaanissa lentelee enemmän, mutta ei niillä mitään tarinallista merkitystä ole.

Kirjaa on markkinoitu sillä, että se selittää tv-sarjan kolmannella tuotantokaudella esiintyvän kuvernööri Philip Blaken syntytarinan. Selitettävää onkin paljon: tv-sarjan Blake on Woodbury-kaupungin itsevaltias, joka rahoittaa kalmoilla tehtäviä kokeita, säilyttää irtopäitä asunnossaan ja pitää huolta tyttärestään, vaikka tämä on jo ajat sitten kuollut ja muuttunut kalmoksi. Muille hän esittää olevansa karismaattinen ja ihmisystävllinen johtaja, mutta katsoja näkee, ettei ihmisten murhaaminen ole hänelle mikään ongelma, jos se vain tarkoittaa Woodburyn hyvinvointia. Itse ajattelin sarjaa katsoessani, että kokeet liittyisivät jotenkin tyttäreen; ehkä Blake etsii parannuskeinoa tai todistusta siitä, ettei hänen tyttärensä ole kokonaan kadonnut.

Vastauksia on kuitenkin turha odottaa. Romaanissa kuvataan vain kuinka tytär on Blaken ainoa elossaoleva perheenjäsen ja kuinka hän on valmis isällisesti suojelemaan tätä myös väkivalloin. Tytär saa surmansa ampumavälikohtauksessa, eli Blakelle ei pitäisi jäädä mitään epäselvyyttä siitä, että hänen tyttärensä on peruuttamattomasti poissa. Suru suistaa hänet raiteiltaan ja hän on valmis syöttämään ihmisiä tyttärelleen. Hänen toverinsa eivät voi tätä hyväksyä ja ampuvat hänet. Sitten hänen veljensä Brian ottaa hänen nimensä käyttöönsä ja ryhtyy Woodburyn valtiaaksi. Veljen nimenvaihdos on vielä ymmärrettävissä: Brian kuvataan heikoksi, joten ”mitä Philip tekisi” on hänen selviytymiskeinonsa. Täysin käsittämättömäksi jää suhde Philipin tyttäreen. Hänellä ei pitäisi olla mitään syytä hyysätä veljentyttärensä ruumista, edes mitään emotionaalista sidettä ei romaani paljasta. Koko veli salanimellä -käänne on täysin turha: Philipin omat raskaat kokemukset olisivat riittäneet hyvin selitykseksi sille, miksi hän toimii niin kuin toimii. Mutta eipä siitä tietysti olisi saanut romaania aikaiseksi.

Kaikkiaan Kuvernöörin nousu – vaikka onkin trilogian aloitusosa – on täysin turha romaani, joka ei avaa Walking Deadin maailmaa yhtään tv-sarjaa enempää. Se ei edes sisällä uutta kiinnostavaa tarinaa, vaan tämä ”ihmiset pakenevat hirviöitä paikasta toiseen, menettävät rakkaansa ja tulevat hulluiksi” on jo nähty. Petja Savoila suositteli Savon Sanomien arviossaan teosta Walking Deadin ystäville, mutta minusta nimenomaan WD:n ystävien kannattaa kiertää tämä romaani kaukaa.