Kirjoitin keväällä 2009 blogiini historiikkia 15-vuoden mittaisesta roolipeliharrastamisestani. Kävin läpi harrastuksen aloittamisen 10-vuotiaana ala-asteella ja sitä seuraavat koulu- ja opiskeluvuodet kaikkine käänteineen. Seuraavan vuoden lopulla eli 2010 kirjoitin kuluneen vuoden pelaamisestani ja pohdiskelin, miten kuvio muuttuu, kun siirryn opiskelusta työelämään.

Nyt, vuoden 2014 lopulla, olen ollut työelämässä kolmisen vuotta. Lienee sopiva hetki kirjoittaa jatkoa harrastushistoriaani. Päätän historiikin jatko-osan kuluneen vuoden pelaamisen tarkempaan läpikäymiseen.

Pelimaa kun taakse jäi

Vuosi 2011 merkitsi suuria muutoksia elämässäni. Valmistuin Helsingin yliopistosta maisteriksi, menin kesällä naimisiin ja muutin syksyllä pääkaupungista pieneen kylään Etelä-Pohjanmaalla. Viimeinen vuoden puolikas Helsingissä oli vielä pelintäyteinen ja päädyin keväällä jopa julkaisemaan ensimmäisen roolipelini, Pyöreän pöydän ritarit. Sitten tuli syksy; syyskuun jälkeen pelitilastoissani on enää harvoja kavereiden luona pelattuja pelejä. Lopetin roolipelaamisen tilastoinnin turhana tammikuussa 2012 ja ehdin jo ilmoittaa internetille helmikuussa, että tähän päättyi tämä harrastus minun osaltani.

Suurin syy harrastuksen hiljentymiseen oli tietysti peliseuran puute. Olimme muuttaneet uudelle paikkakunnalle vaimoni työn takia, enkä tuntenut täältä ketään. Ryhdyin toki etsimään roolipelaajia niitä perinteisiä reittejä pitkin, eli internetissä huutelemalla ja peli-ilmoituslomakkeita levittelemällä. Kokeilin myös muita keinoja, kävin esimerkiksi esittelemässä roolipelaamista nuorisoseuralla, mutta turhaan. Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta löytyi kyllä haravoimalla yksittäisiä roolipelaajia sieltä täältä, mutta uutta peliporukkaa en saanut heistä kokoon. Harjoitin tekohengitystä parin verkkoroolipelin avulla ja vaikka irkissä pelattu Dungeons & Dragons ja foorumilla pelattu Call of Cthulhu olivatkin ihan hyviä pelikokemuksia, niin eivät ne voineet paikata sitä samassa pöydässä istumisen fiilistä. Panostin myös joutessani pelisuunnitteluun, kun kirjoittelin Bambukoto-lähdeteoksen Bliaron-roolipeliin. Näistä huolimatta varsinaiseen roolipeliharrastamiseeni tuli noin puolen vuoden mittainen tauko.

Tyhjästä pitää nyhjäistä

Vähitellen tilanne muuttui, kun rupesin hankkimaan uusia ystäviä. Tajusin, ettei täällä tutustu kehenkään ellei vaan mene huimapäisesti juttelemaan. Ensimmäinen uusi ystävä löytyi kirkon pihalta, toiset vaimon työn kautta, sitten kitaran soiton opettelun ohessa, näytelmäkurssilta ja kirjoittajapiiristä. Omien erilaisten pätkätöideni hyvä puoli oli, että tapasin monia ihmisiä ja osa heistä päätyi mukaan tuttavapiiriimme. Roolipelaaminen oli niin iso ja tärkeä osa omaa harrastuskenttääni, että tarjosin sitä uusillekin tuttaville ja vähitellen uusista ystävistä muodostui uusi peliporukka. Tietenkin ystäväpiiriini mahtui myös sellaisia, jotka pelaavat vain satunnaisesti ja niitä, jotka eivät roolipelaa lainkaan.

Minä, vaimoni ja eräs tuttavapariskunta pelasimme ensimmäisen useamman pelikerran mittaisen kampanjan syksyllä 2012. Seuraavana kesänä 2013 joukkomme täydentyi vielä yhdellä kaverilla, jonka jälkeen olemmekin pelanneet antaumuksellisesti viimeiset puolitoista vuotta. Pelaamisen taso on ryhmän tutuksi tulemisen ja keskinäisen luottamuksen löytymisen jälkeen kasvanut varsin vakuuttaviin sfääreihin.

Kun nyt jälkikäteen katson tilastojani kunkin vuoden pelaamisestani, niin vuosien 2012-2013 näkyy notkahdus, mutta ei mitään merkittävää kriisiä. Ehdin alkuvuodesta 2011 pelata niin paljon, että vuoden 2011 tilasto näyttää komealta, vaikka loppuvuosi olikin hiljaiseloa. Keväällä 2012 uudelleen startannut harrastaminen ehti kerryttää vuosisaldoa mukavasti. En ole missään vaiheessa pudonnut rajan 25 pelikertaa/vuosi alle, eli kriisini roolipeliharrastuksen loppumisesta oli kontekstiin asetettuna enemmän myrsky vesilasissa.

Varsinaisen pelaamisen lisäksi olen tehnyt viime vuosina aika vähän merkittäviä roolipeliprojekteja. Useampikin pelisuunnitteluun liittyvä juttu on tullut aloitettua, mutta syystä tai toisesta ne ovat jääneet kesken. Roolipelitiedotuksen ylläpito sekä kotimaisten roolipelien promottaminen & roolipelaamisen esitteleminen aloittelijoille eri pelitapahtumissa ovat olleet ainoa oheisaktiviteetti. Näissä on tosin saatu aikaan ihan hyviä kasvutuloksia vuosi vuoden perään.

Roolipelivuosi 2014

Pelikerrat (ml. hahmonluontisessiot sillä edellytyksellä, että niillä hahmoilla on joskus päästy pelaamaankin): 63 (ka 63)
Eri pelien määrä: 22 (ka 24), joista uusia 8 (ka 15)
Pelikavereita: 21 (ka 62), joista uusia 12 (ka 47)

Suluissa olevat keskiarvot ovat opiskelijavuosilta, vuoden 2010 blogauksesta. Luvuissa eivät ole mukana koulussa oppilaiden kanssa pelatut Astraterra-pelikerrat eivätkä erilaiset foorumipelit.

Opiskelijavuosiin verrattuna pelaamisen määrä ei siis ole vähentynyt, mutta uusiin peleihin tulee tutustuttua vähemmän ja pelikaverit ovat enimmäkseen samoja. Luvut johtuvat ennen muuta pelipiirien pienuudesta: olen käytännössä aina pelinjohtajana, joten jos haluan pelipöytään uusia pelejä, niin minun pitää opiskella ne ensin itse. Olosuhteet huomioiden olen tyytyväinen siihen, että eri pelikavereita on ollut noinkin paljon.

Kuten itselleni on ollut tyypillistä, tänäkin vuonna pisimmät kampanjat ovat olleet verrattain lyhyitä: eniten on tullut pelattua Parhaaseen katseluaikaan -peliä, jota pelasimme kaksi tuotantokautta eli yhteensä 10 pelikertaa. Puolen tusinan pelikerran mittaisia kampanjoita olivat Kätyrin osa, InSpectres, Myrskyn sankarit ja S/lay with Me. Eri pelien suuri määrä syntyy suuresta joukosta yksittäisiä kertapelejä.

Vuoden 2014 pelihetket

Tähän vuoteen on mahtunut paljon korkealaatuista roolipelaamista. Molemmat Parhaaseen katseluaikaan -kampanjat olivat draamapelaamisen kannalta todella onnistuneita. Ne olivat myös kampanjoita, joissa muut peliporukkani jäsenet kokeilivat pelinjohtamista. Pääsin siis pelaajan paikalle pitkästä aikaa ja huomasin olevani teoreettisesta tietämyksestäni huolimatta aika kehno roolipelaaja. Mainio oli myös S/lay with Me -kampanja, josta kirjoitinkin jo aiemmin. Anarkistinen antisankarini oli todellista tunteiden purkamista ja riemullista epäsovinnaisuuden juhlaa.

Erikseen pitänee mainita myös Astraterran pelaaminen koululaisten kanssa. Olen toiminut tänä syksynä luokanopettajan sijaisena ja päätin tietysti käyttää muutamia äidinkielen tunteja roolipelaamiseen. Lasten innostus oli melkoista ja pelaamisen perään on kyselty myöhemminkin. Laitoin myös lapset roolipelaamaan keskenään ja vaikka säännöt ja konventiot menivät aikalailla uusiksi, niin hauskaa näytti olevan. Pitää harkita, että pitäisikö kevääksi perustaa joku koululaisten iltapäiväkerho, jossa voitaisiin pelata enemmänkin.

Roolipelaaminen osana työelämää

Opiskeluvuosien vaihtuminen työvuosiksi ei automaattisesti tarkoita peliharrastuksen vähentymistä. Panostamista se toki vaatii, sillä mitään ei tapahdu ellei ole itse valmis järjestämään. Kun kyselee uutta väkeä pelipöytään, kieltäytymisiä kuulee aina enemmän kuin myöntymisiä, mutta ilman sitä kyselemistä ei saisi niitä myönteisiä vastauksia lainkaan. Olen myös huomannut käteväksi ajatuksen ydinporukkaa laajemmasta pelaajapiiristä, jolloin perusjengin kanssa pelataan yhtä kampanjaa mutta vaihtelevamman kokoonpanon kanssa erilaisia kertapelejä. Pelaajapiiri tarjoaa myös hyvän immuniteetin peruutuksia vastaan, sillä jos ydinporukka ei pääsekään syystä tai toisesta koolle, niin pystyn haalimaan muita pelaajia ainakin kertapeleihin. Samalla tavalla on hyvä, että omasta valikoimasta löytyy erilaisia pelejä: kaksinpelejä, kertapelejä, tiiviitä muutaman pelikerran kampanjoita ja pitkiä mutta avoimia kampanjoita. Perinteinen yhteen pitkään kampanjaan panostaminen olisi johtanut paljon vähäisempään pelaamiseen.

Tietysti luvussa näkyy myös tietoinen pyrkimys hyödyntää kaikki tilaisuudet, jolloin voisi päästä pelaamaan. Kun tapaan vanhoja roolipelikavereitani, koitan järjestää pelit. Kun järjestän laajemman joukon lautapeli-illan, varaan mukaani roolipelejä kaiken varalta. Pyrin myös käymään pelitapahtumissa, ne ovat oivallisia paikkoja tutustua uusiin peleihin, pelaajiin ja pelitapoihin.

Ennakoin vuonna 2010, että 2000-luvun roolipelit ovat ajallisesti tehokkaampia kuin monet vanhemmat roolipelit. Tämä on osin totta, mutta näkisin että ennen muuta merkitystä on omalla pelaamisen tehokkuudella. Kun pelaamisessa ei juututa epäolennaisuuksiin vaan viedään peliä määrätietoisesti eteenpäin, niin se kolmen tunnin pelikertakin tarjoaa paljon pelisisältöä.

Huijaisin kuitenkin, jos väittäisin että pelipöydässä pysyminen on kiinni aktiivisesta peliseuran etsimisestä ja oikeista pelivalinnoista. Oikeasti siinä on kyse vapaa-aikansa käyttämisestä tai siitä, että vapaa-aikaa ylipäänsä on. Luulen, että todellinen koetinkivi roolipeliharrastukselle on lasten hankkiminen.