Kirjoitin aiemmin siitä, miten yksi avain kristilliseen roolipelaamiseen on käyttää pelissä kristittyjä hahmoja. Kokeilin tätä ja tulokset näyttivät oikein hyviltä. Kristillinen pelaaminen onnistuu, kun siinä käsitellään kristittyjen hahmojen uskoa.

Roolipelaamalla uskon äärelle

Pääsiäinen lähestyi. Halusin jotenkin syventyä pääsiäisen raamatulliseen sanomaan, mutta en halunnut kuunnella saarnoja. Päätin kirjoittaa aiheesta roolipeliskenaarion.

Päädyin suunnittelemaan Toinen pääsiäinen -nimisen skenaarion, jossa olennaisesti tutkitaan mikä meininki opetuslapsilla oli ensimmäisen pääsiäisen alla, joka heidän piti viettää ilman Jeesusta. Hankin ideoita Uuden Testamentin teksteistä ja yhdistelin sitä surutta perimätietoon, jotta sain jokaiselle opetuslapselle jonkin ongelman, jonka kanssa painia. Näin esimerkiksi Simon pohdiskeli, olisiko jo aika ryhtyä aseelliseen vallankumoukseen roomalaisia vastaan ja Matteus mietti, pitäisikö hänen hylätä taloudelliseen vararikkoon joutunut Jeesus-liike. Lisäsin taustalle ajatuksen Jeesukseen uskovien vainoista, jotta painetta olisi tarpeeksi. Tarkoitus oli näin päästä kiinni siihen, mitä pääsiäinen ja Jeesuksen seuraaminen merkitsi heille.

Ropeconin skenaariokisaa varten kirjoitin toisen kristillisen skenaarion, Ihmisen pojan (linkki PDF:aan), jossa paneuduttiin samalla tavalla jouluevankeliumiin. Seimen äärelle kokoontuneilla ei ollut edessään evankeliumitekstejä, vaan ainoastaan vastasyntynyt lapsi ja erilaisia väittämiä siitä, kuka lapsi oikein oli. Uskonnolliset tunnot sekoittuivat arkiseen huoleen. Halusin päästä kiinni tähän, joten laadin skenaariosta tiiviin tilanteen, jossa äiti, tietäjä, paimen, kapinallinen ja ilmiantaja kiistelivät siitä, mitä lapselle pitäisi tehdä. Epäröin miten roolipelikansa suhtautuisi uskonnolliseen aiheeseen, joten naamioin koko paketin Children of Men (2006) -elokuvan tapaan lähitulevaisuuden synkällä poliisivaltiolla ja ihmiskuntaa uhkaavalla sukupuutolla.

Suurteoksen varjossa

En ole saanut näille skenaarioille laajaa pelitestausta – Toinen pääsiäinen ei ole ollut julkisesti jaossa ja Ihmisen pojan kristillinen tausta ei ilmeisesti avautunut sitä pelanneille (ainakaan siitä ei ole ollut tietääkseni mitään puhetta). Omassa peliporukassani on paljon uskovaisia, mutta heidän reaktioistaan ei voine tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kyse on siis enemmän siitä, miten nämä skenaariot toimivat omasta näkökulmastani.

Suurin haaste kristillisteemaisessa roolipelaamisessa tuntuu olevan varovaisuus aiheen suhteen. Pelaajat tuntuvat olevan varpaillaan sen suhteen, mitä pelissä saa sanoa tai tehdä etteivät loukkaisi toisten uskonnollisia tuntoja. Raamatullisissa aiheissa ison kirjan varjo on pitkä ja raskas: pelaajat tapaavat taipua tekemään lähdeteoksen kanssa samankaltaisia eli tuttuja & turvallisia ratkaisuja. En usko, että tämä on uskonnollisten pelien erityispiirre, vaan merkittävään lähdemateriaaliin perustuvien pelien ongelma. Voin kuvitella, että moni nörtti hikoilisi, jos joutuisi roolipelaamaan Gandalfia tai Han Soloa. Tällainen varovaisuus on tietysti myrkkyä vapaalle luovuudelle, joka on itselleni roolipelaamisen olennaisinta antia. Tietenkään omat tuotoksemme eivät ole esikuvien veroisia, mutta ei niiden ole tarkoituskaan olla: ne ovat erillisiä, itsenäisiä teoksia, eivät valmiin käsikirjoituksen toteuttamista. Vain uudet teokset voivat avata meille uusia näkökulmia niihin alkuperäisteoksiin.

Ihmisen pojan tapa käyttää vertauskuvia tuntuu välttävän tämän ongelman. Pelaajien on selvästi helpompi keskittyä pohtimaan, mitä heidän hahmonsa tekee ihmiskunnan viimeiselle lapselle kuin mitä Maria tekisi Jeesukselle. Tällainen vertauskuvallisuus avaa peliä myös laajempaan käyttöön, koska yleisempi aihe on monelle helpommin lähestyttävä. Kristityt voivat sitten jäädä pohtimaan pelin jälkeen, miten pelattu peli kommentoi kristillistä aihettaan. Ajatus on siis poistaa pelistä ne tunnistettavat yksityiskohdat, mutta jättää siihen samat aiheet ja kysymykset kuin joiden kanssa alkuperäisteoksessa kamppaillaan.

En kuitenkaan haluaisi tyytyä siihen, että lähestymme Jeesusta ja muita kristillisiä aiheita ainoastaan varjokuvien avulla. On ehkä helpompaa pohtia, mitä hahmo tekee ihmiskunnan viimeiselle lapselle kuin mitä Maria tekisi Jeesukselle, mutta helppoutensa takia se on myös vähemmän syvällistä. Taiteen totuus on asioiden kohtaamisessa suoraan fiktiivisen tilanteen avulla. Pelasimme tässä kevään aikana Vampire-kampanjan, jossa vampyyrit olivat symboli sorretusta vähemmistöstä. Sen jälkeen olemme pelanneet Parhaan katseluaikaan -kampanjaa, jossa osa pelihahmoista kuuluu sorrettuun maahanmuuttajavähemmistöön. Jälkimmäisessä pelissä vähemmistöteema on potkinut paljon kovempaa.

Eteenpäin, syvemmälle, rohkeammin

Kun mietin, millaisia kristillisteemaisia pelejä haluan suunnitella jatkossa, niin en oikein usko vertauskuvien käyttöön. Kenties se pienentää yleisöä; Ihmisen poika saavutti Ropeconin skenaariokisassa kakkossijan ja moni tuomari kehui pelin miljöötä. Haluan kuitenkin mieluummin palvella pientä kristillistä yleisöä, joka on kiinnostunut raamatullisten aiheiden käsittelystä roolipelaamisen avulla, kuin tarjota suuremmalle yleisölle jotain, joka etäisesti perustuu kristillisiin aiheisiin.

Mielessäni on kehittää vanhatestamentilliseen Israelin esivaltiolliseen historiaan pohjautuva kampanja Testament-lähdeteoksen avulla. Haluan vähän pyöritellä tätä vanhatestamentillista näkemystä uskosta ja tutkailla pronssikautista juutalaisuutta, joka kamppaili asemastaan moniuskontoisessa ympäristössä. Haluan myös kirjoittaa sen Messias-pelin, jossa käsitellään kristillistä näkemystä Jeesuksen yhtäaikaisesta jumaluudesta ja ihmisyydestä. Aina kun Messias käyttää supervoimiaan, hän muuttuu hieman eteerisemmäksi ja vaikeaselkoisemmaksi.

Lopunperin uskon, että tällaiset pelit kiinnostavat sitä suurempaakin yleisöä enemmän kuin pliisut pelit, joissa on kristillinen tausta, mutta jotka on maalattu uudelleen alkuperän kätkemiseksi.