”Emmä tiedä, mut jotain samaa meis’ on”
lähde: Lucasfilm

2000-luku on viihdemaailmassa nostalgian aikaa: naftaliinista on kaivettu kaikki 1980-luvun klassikot ja tehty niistä tylsiä uusintaversioita. Tuoreimpana kierrätyksen kohteena on uusin Star Wars –elokuva The Force Awakens.

Ei rakkaudesta, vaan rahasta

Star Wars on miljardien arvoinen tuotemerkki, jolla myydään elokuvien lisäksi myös leluja, pelejä, kirjoja ja oheiskrääsää. Elokuvat ovat totta kai tuotemerkin vetureita ja koska edellisen elokuvan ilmestymisestä on kulunut jo kymmenen vuotta, kohdistuu uuteen elokuvaan melkoiset menestyspaineet. George Lucasin ohjaaman esiosatrilogian kaltaista floppia ei kaivata etenkään näinä taloudellisesti haastavina aikoina.

Kyse ei siksi ole taiteellisesti merkittävästä työstä tai visionäärisen ohjaajan näkemyksestä, vaan puhtaasti laskelmoidusta tuotteesta. Uskon, että ohjaaja J.J. Abramsin sijaan pitäisi puhua Disneyn tuotantoportaan työstä. He tietävät mielikuvien arvon ja sosiaalisessa mediassa operoivien fanien merkityksen. Elokuvan kanssa pitää siis pelata varman päälle, jotta se maistuisi mahdollisimman suurelle yleisölle: sen pitää tuntua Star Wars -elokuvalta.

Klassikon uudet vaatteet

Tuotantoyhtiön ratkaisu tällaisessa tilanteessa oli sama, jota olemme nähneet monen muun uusintaversion kohdalla: otetaan alkuperäisen elokuvan juonikaava ja seurataan sitä niin pitkälle kuin suinkin mahdollista.

Sekä A New Hope että The Force Awakens –elokuvista löytyvät seuraavat juonenkäänteet, järjestys vain on muutamissa kohdissa hieman erilainen:

  • pahikset hyökkäävät ja vangitsevat hyvisten edustajan, mutta ennen kiinnijäämistään hyvis ehtii lähettää salaisen tiedon droidin mukana aavikkoplaneetalle
  • sankari on aavikkoplaneetalla asuva köyhä työläinen, joka saa droidin haltuunsa
  • sankarin toveri on jollain tapaa lainsuojaton
  • pahikset hyökkäävät ja sankari pakenee toverin kanssa Millenium Falconilla; yhdessä he ampuvat takaa-ajajat palasiksi
  • mentori opettaa sankarille Voimasta ja sankari saa isänsä valomiekan
  • sankarille selviää droidiin tallennettu salatieto
  • sankari ja toveri eivät halua sankaroida, mutta muuttavat mielensä pahisten tekojen vuoksi
  • pahikset näyttävät voimansa käyttämällä superasettaan
  • pahisten mustapukuinen naamioitu upseeri kohtelee alaisiaan väkivalloin ja vastaa tuloksia vaativalle ylikomentajalle
  • hyvikset vapauttavat vangin pahisten päämajasta
  • hyvikset laativat suunnitelman pahisten tukikohdan tuhoamiseksi. Suunnitelma perustuu yhden heikon kohdan ampumiseen, josta seuraa koko tukikohdan räjähtäminen
  • hyvisten ratkaiseva hyökkäys pahisten tukikohtaan tapahtuu muutaman pilotin voimin
  • mentori antaa pahisupseerin tappaa itsensä
  • pahisupseeri kohtaa sankarin, mutta tilanne päättyy ratkaisemattomana, kun he ajautuvat erilleen
  • sankari löytää jedivoimansa ja voittaa niiden avulla suurimman hädän hetkellä

Henkilökohtainen katselukokemus

En ole Star Wars –fani, joten alkuperäisen elokuvan retroklooni tuntuu omaan makuuni tylsältä. Katselukokemuksessa ei ole minkäänlaista jännitettä, kun arvaan, ettei tuotantotiimillä riitä kantti esimerkiksi romuttaa Millenium Falconia ensimmäisessä avaruustaistelukohtauksessa. The Force Awakens ei myöskään ollut järin kiinnostava scifi-seikkailuna.

Pidän seikkailu- ja toimintaelokuvien tärkeimpänä kriteerinä kykyä luoda katsojalle näyttäviä set piece –kohtauksia. Hyvä kohtaus ei synny käyttämällä vain paljon rahaa, vaan sen pitää myös olla innovatiivinen, jotain ennennäkemätöntä. Tämä totta kai edellyttää elokuvantekijöitä paljon, koska kehitys menee koko ajan eteenpäin. Mahdottomaksi se ei ole kuitenkaan käynyt, kuten esimerkiksi Mad Max: Fury Road osoittaa. The Force Awakens –elokuvassa ei kuitenkaan ole ainoatakaan toimintakohtausta, jota olisin seurannut herkeämättömästi.

Kun elokuva ei pysty pitämään katsojaa otteessaan toimintakohtausten sykkeellä, päätyy hän usein pohtimaan elokuvan juonenkäänteitä ja yksityiskohtia liiankin tarkasti. Itselleni kävi näin useaan otteeseen: Miten terroristien superase on isompi kuin imperiumin vastaava? Miksi jedikoulutuksen saanut Kylo Ren on kyvytön valomiekkailija? Miksi vastarinnan suurhyökkäykseen osallistuu vain kourallinen avaruushävittäjiä? Miten käsikirjoittajat eivät keksineet mitään valonnopeutta tolkullisempaa tapaa, jolla Millenium Falcon pääsee pujahtamaan vihollisen tukikohtaan? Nämä ovat tietysti elokuvan kannalta täysin merkityksettömiä yksityiskohtia, eli huomion kiinnittyminen tällaisiin seikkoihin kertoo siitä, ettei elokuva onnistunut lumoamaan minua.

Mainokset