Lueskelin tuossa hiljattain Galileo tyrmässä ja muita myyttejä tieteestä ja uskonnosta (Kirjapaja, 2015) -artikkelikokoelman. Kirja pyrkii oikaisemaan väärinkäsityksiä tieteentekijöiden ja kirkonmiesten välisistä suhteista. Sitä lukiessani rupesin kuitenkin itse ajattelemaan millaisia valheita on luvallista kertoa.

Darwinin uskoontulo kuolinvuoteella

Kirjan lukuisten artikkelien joukosta mieleeni jäi erityisesti James Mooren artikkeli, jossa hän käsitteli luonnontieteilijä Charles Darwinin mahdollista uskoontuloa tai palaamista kristinuskoon kuolinvuoteellaan. Torpattavan myytin pohjana on Lady Hopen (Elizabeth Cotton) lehtikirjoitus tällaisesta keskustelusta Darwinin kanssa.

Mooren analyysi päättyy siihen, että suurella todennäköisyydellä lehtikirjoitus on sepitettä (sen kuvaamat yksityiskohdat Darwinin asunnosta ovat tosin hyvin tarkkoja). Lady Hope tunnettiin evankelistana ja teksti ilmestyi uskonnollisessa sanomalehdessä. Epäilemättä tarkoituksena oli osoittaa kristinuskon totuuksien suuruus tieteellisiin tuloksiin verrattuna. Samalla saatiin kristinuskolle nimekäs puolestapuhuja – julkkisten paljastuminen uskovaisiksi on aina ollut merkittävä uutinen.

Lady Hopen lehtikirjoitus on minusta inhottava valhe. Kertomus tanskalaisten kansalaistottelemattomuudesta juutalaisten pelastamiseksi (ks. myös aikaisempi blogaukseni aiheesta) on yhtälailla historiallisesti epätosi kertomus, mutta pidän sitä ylevänä tarinana. Koitan selittää, mistä tämä ero johtuu.

Myytti kertoo tärkeimpiä totuuksia

Olen tässä blogissani kirjoittanut paljon myyteistä, joten lienee paikallaan muistuttaa mitä tarkoitan sillä. En nimittäin tarkoita sillä samaa kuin Galileo tyrmässä –kokoelman kirjoittajat eli tarinaa, jonka yleisen uskomuksen mukaan luullaan olevan totta, vaikka oikeasti se ei sitä ole. Käytän käsitettä enemmän antropologian ja teologian tapaan, eli myytti on kertomus yhteisön perustavista arvoista ja keino jäsentää ympäröivää todellisuutta selkeäksi maailmankatsomukseksi.

Uskon, että ihmismieli on erityisellä tavalla virittynyt tarinoille. Kenties tämä johtuu siitä, että hyvä tarina vetoaa järjen lisäksi myös tunteisiin ja mielikuvitukseen. Se pistää ajattelemaan eikä vain vastaanottamaan faktoja. Myyttiset tarinat toimivat samaan tapaan kuin tieteelliset käsitteet tai kuvat – ne pakkaavat paljon informaatiota mahdollisimman pieneen tilaan. Tämän vuoksi niihin liittyy aina tulkinnanvaraisuutta ja ne ovat kontekstistaan riippuvaisia.

Tiedonpakkaamisfunktion vuoksi myyteissä on tilaa vain välttämättömälle informaatiolle. Tarinaan liittyvistä yksityiskohdista jäljelle jäävät vain välttämättömät, muut osat saavat vaihdella kertojan mukaan. Näin myyteistä tulee ajattomia: vuosituhansia vanhat tarinat, kuten vaikkapa tuhlaajapoika-vertaus, toimivat tänäkin päivänä, koska keskeiset juonenkäänteet eivät ole kiinni historiallisissa yksityiskohdissa.

Myyttien tehtävä – sikäli kun sellaista voi määritellä tulkitsijasta erillään – on kertoa sellaista, mitä on hyvin hankala ilmaista millään muulla tavalla. Ne ovat havainnollistuksia jostakin suuremmasta totuudesta. Siten ne antavat suuntaa ihmisen elämälle ja maailmankatsomukselle. Siksi ihmiset tarvitsevat ja käyttävät niitä edelleen.

Kun vertaamme kertomusta Darwinin kääntymyksestä tähän myytin määritelmään, huomaamme että se jää pahasti alamittaiseksi. Tarinan keskiössä on Charles Darwin, historiallinen henkilö, eikä suinkaan jokin arkkityyppinen hahmo tai yhteisö. Siitä on myös hankala löytää elämänohjetta, jonka varassa kuulija voisi suunnistaa. Sen takia se jää väitteeksi tietystä ihmisestä, jonka paikkaansa pitävyydestä voimme kiistellä. Toki myyttikin voi herättää kiistelyä, mutta tällöin keskustelu käydään tyypillisesti kertomuksen syvällisestä (moraalisesta) sanomasta eikä sen pintatason historiallisuudesta.

Kommunikaatio perustuu luottamukseen ja kunnioitukseen

Asiaan vaikuttaa myös ihmisten välisen kommunikaation luonne. Kommunikaation onnistuminen nimittäin vaatii luottamusta siihen, että keskustelukumppani puhuu totta. Jos epäilemme toisen valehtelevan, emme usko mitä hän sanoo eikä kommunikaatio näin ollen varsinaisesti onnistu.

Tämän takia koen hyvän asian nimissä valehtelun erittäin haitalliseksi. Jos evankelista oli valmis valehtelemaan tässä kohtaa Darwinista, niin eiköhän hän olisi voinut valehdella muistakin asioista. Ja ihminenhän valehtelee saadakseen jotain etua itselleen, eikä kukaan halua olla hyväksikäytettävänä. Näin valhe johtaa kommunikaatioyhteyden katkeamiseen. Sen sijaan erimielisyys elämän tarkoituksesta tai muista maailmankatsomuksellisista asioista voivat pahimmassakin tapauksessa osoittautua vain käsittämättömiksi, josta keskustelun jatkamiselle on olemassa ainakin mahdollisuus.