Maiju Lassilan (oik. Algot Untola) Tulitikkuja lainaamassa (v. 1910) ei ole listallani seuraava kotimainen menestysteos. Päädyin kuitenkin lukemaan sen jo tässä vaiheessa, koska tarvitsin äänikirjaa ja tämä oli saatavilla.
Puskafarssien arkkityyppi
Luin (tai tarkkaan ottaen kuuntelin) Lassilan teoksen jo tammikuussa, mutta jouduin miettimään pitkään, mitä osaisin siitä sanoa. Tulitikkuja lainaamassa tuntuu olevan klassista komediaa, jonka keskeisiä ideoita hullunkurisista ryyppyreissuista, väärinymmärretyistä keskusteluista ja naima-aikeiden vaikeuksista on toistettu puhkikulumiseen saakka. Lieneekö kesäteatterikomediaa, joka ei rakentuisi samojen aiheiden varaan? Oli vaikea keksiä teokseen mitään sellaista näkökulmaa, joka ei olisi vain näiden elementtien läpikäymistä ja purkamista.
Teoksen selkeä päähenkilö – ainakin juonenkuljetuksen kannalta – on Antti Ihalainen. Tarina alkaa, kun hän lähtee tulitikunhakureissulle, sekaantuu sitten hyvän ystävänsä Jussi Vatasen kosiomatkaan ja palaa tarinan lopulla näkemään, miten kotiolot ovat mullistuneet hänen seikkailuidensa aikana. Antin ja Jussin toilailut ovat teoksen komediallista ydintä. Kiinnostavasti teoksessa on myös Antin vaimon, Anna Liisan (sic) varjotarina. Nämä kaksi eri sukupuoliin liittyvää tarinaa ovat erilaisia ja juuri siitä koitan nyhtää jotain sanottavaa.
Ota löysin rantein, älä jännitä
Antin ja Jussin seikkailu alkaa hetken mielijohteesta: Jussi pyytää ystäväänsä puhemieheksi kosioreissulle ja Antti suostuu. Alustavaa menestystä juhlistetaan viinaryypyillä, joihin pitkään raittiina olleet miehet eivät ole tottuneet ja kohta kaverukset heräävätkin putkasta. Edelleen, ilman sen suurempaa syytä, miehet lähtevät porsasjahtiin ja päätyvät tapaamaan Kaisan, Jussin vanhan ihastuksen. Morsianta vaihdetaan lennosta ja kun miehet lähtivät etsimään omaa hevostaan vieraan kopukalla, ovat he pian uudelleen tuomarin edessä.
Impulsiivisia päätöksiä ryydittää miesten haluttomuus myöntää omia virheitään. Juopumusta he pitävät edesvastuuttomana tilana, jossa tehtyjä tekoja he eivät muista eivätkä yksinkertaisesti usko omikseen. Itsetutkistelun sijaan miesten syytökset kohdistuvat tuomariin, joka latelee heidän rikkeitään. Hevosvarkaudesta he selviävät, kun toinen mies ottaa tapauksesta syyn niskoilleen, mutta hänen kohtalonsa ei Anttia ja Jussia huoleta. Kaksinnaimisen ongelmaa miehet alkavat pohtia vasta kotimatkalla ja silloinkin asian selvittely jää puhemiehenä toimineen Antin harteille.
Tämä kaikki on koomillista, koska tiedämme, ettemme oikeassa elämässä voisi toimia yhtä edesvastuuttomasti ja selvitä siitä seurauksitta. Veijarimainen tai kenties lapsenomainen Antti on eräänlainen antisankari, joka selviytyy elämän käänteistä vaivattomasti ja stressittömästi, vaikka tunteet välillä kuumenevatkin rajusti. Tulitikkuja lainaamassa on Antin tarinan osalta viihdyttävä fantasia helposta elämästä.
Juovuspäiset huutelut tosin kostautuvat Antille teoksen lopussa, kun häntä on kotikonnuilla luultu kuolleeksi ja räätäli Kenonen on päätynyt kosimaan hänen oletetusti leskeksi jäänyttä vaimoaan. Tässäkään ongelma ei ole niinkään väärinymmärryksessä tai parisuhteessa, vaan siinä, että Kenonen on tehnyt hänen maatilallaan yhtä ja toista tihutyötä. Kuten arvata saattaa, Antti kiroaa Kenosen ja Jussin, mutta ei puhu mitään omista teoistaan. Raivoamisesta ei taaskaan synny mitään peruuttamatonta vahinkoa ja uskollinen Anna Liisa on valmis sovintoon heti kun se Antille passaa, joten tarina päättyy onnellisesti.
Voimattoman naisen ahdinko
Antin ja Jussin hulvattomilla seikkailuilla on seurauksensa, mutta ne eivät kaadu miesten vaan naisten niskaan. Tarinan liikkeelle laittava tulitikkujen puute ei ole vain seikkailun lähtöpiste, vaan teoksessa kuvataan pariin otteeseen Anna Liisan värjöttelyä kylmässä talossa. Koomillisessa hengessä tosin tulentekovälineiden puute tarkoittaa ennen muuta sitä, että Anna Liisa ei saa keitettyä kahvia ja joutuu näin laiminlyömään vieraanvaraisuuden perusteet.
Kun miesten humaltuneista huuteluista ja kyläläisten tehokkaasta juoruamisesta alkaa kehittyä toinen toistaan villimpiä uutisia Antin edesottamuksista, valtaa suru ja hätä Anna Liisan mielen. Huhut Antin lähdöstä Amerikkaan ja haaksirikossa hukkumisesta viiltävät Anna Liisaa syvältä:
”Mutta vähät välitti nyt Anna Liisa mistään Huttusen puheista. Hän tunsi olevansa leski. Antin kuolema ei olisi häntä surettanut niin kipeästi kuin noin sydämettömän hylkäämisen varmistuminen. Sillä hän tiesi olevansa syytön mihinkään. Uskollisesti oli tehnyt työtä Antin apuna, eikä ollut koskaan ollut mitään riitaakaan välillä, ja nyt Antti lähti ihan jäähyväisiä sanomatta. Hän valitti:
– Mikä hänet nyt villitsikin lähtemään ja hylkäämään! Eihän tässä ole edes riitaakaan ollut!”
Antin huhuttu kuolema ei vapauta Anna Liisaa elämään iloista lesken elämää, päinvastoin. Mieleen nousevat yksineläjän vaikeat talvet ja rosvojen uhka, ”kun ei ole miessielua talossa”. Kun sitten räätäli Kenonen saapuu kosimaan tai pikemminkin ilmoittamaan tulevasta aviosta, ei Anna Liisalla tunnu olevan mahdollisuutta kieltäytyä. ”Väkisinkö se nyt vie”, hän saattaa vain valittaa määrätietoisen kosijansa perään (hyvin samaan tapaan kuin Kaisa erään toisen ei-toivotun kosijan kohdalla). Toisin kuin Antti ja Jussi, Anna Liisa ei suutu ja nouse vastarintaa, vaan suree ja kärsii avuttomana.
Lukijan kannalta Anna Liisan kohtalo on koomillinen, koska lukija tietää asioiden todellisen laidan ja voi siksi suhtautua Anna Liisan reaktioihin ylidramaattisena tunteiluna. Tarinat on myös kudottu yhteen niin, että ne heijastelevat toisiaan: räätäli Kenosen suoraviivaiset naimapuuhat kuvataan Antin ja Jussin reissuillaan tapaaman Kaisan lemmekkään kosiskelun jälkeen. Anna Liisa ei saa kyläläisiltä sympatiaa, mutta hänellä on turvanaan ystävänsä Maija Liisa ja naisten keskinäinen sanailu on yhtä vekkulia kuin Lassilan halki romaanin käyttämä eläväinen kieli muutenkin. Anna Liisan ahdinkoa siis kuvataan sellaisin keinoin, että se näyttäytyy traagisen sijaan koomisena.
Kuvaus sukupuolien valtasuhteista
Kuten useita muitakin menestyneitä kotimaisia teoksia, myös Tulitikkuja lainaamassa -romaania kiitellään ansiokkaasta kansankuvauksesta. Vaikka tyylilaji on humoristinen, en voi olla ajattelematta, missä määrin Lassila halusi kuvata Joensuun seudulle sijoittamallaan tarinalla 1800-1900-luvun taitteen pohjoiskarjalaista kulttuuria. Monet teoksen juonenkäänteet pohjautuvat nimenomaan yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin asetelmiin: puhemiehen käyttäminen kosimistilanteissa, holtiton alkoholin käyttö, naisten heikko asema avioaikeissa, juoruilun voima ja todistuspuheenvuorojen painoarvo oikeustilanteissa.
On merkillepantavaa, että romaanin naiset ovat paljon uskollisempia miehille kuin miehet naisille. Anna Liisa välittää Antista ja kantaa tästä huolta siinä missä Anna Liisan kohtalo ei muistu Antin mieleen missään vaiheessa. Samalla tavalla Antti ja Jussi eivät mieti hetkeäkään, miten heidän putkareissunsa vaikuttaa kosittuun Kaisaan, mutta Kaisa puolestaan pelastaa heidät pälkähästä järjestämällä heille puolustuspuheenvuoron esittäjän. Tähän epäsuhtaan toki vaikuttaa naisten riippuvainen asema miehistä: miehen menettäminen ei tarkoita naiselle vain emotionaalisen turvan, vaan myös fyysisen turvan menettämistä. Tämä näkyy myös romaanin yrityksessä saavuttaa onnellinen loppu siten, että kaikki tärkeät henkilöhahmot joko pääsevät avioliiton suojiin (Kenonen päätyy yksiin Jussin ensimmäisenä kosiman naisen kanssa) tai Antin ja Anna Liisan tapauksessa saavat aviosovun palautettua.
Tulitikkuja lainaamassa -romaania voikin lukea eräänlaisena kuvauksena siitä, miten miesten parempi yhteiskunnallinen asema antaa heille aivan toisella tapaa vapauksia kuin naisille. Naisten suurimpana huolena eivät ole heidän omien tekojensa seuraukset, vaan heidän lähipiirissään olevien miesten ratkaisut.
Mythopoeia 