Videopelit

The Walking Dead (Telltale Games)

Olen pitkäaikainen The Walking Dead -tv-sarjan (TWD) fani, joten mieluusti tartuin myös Telltale Games -firman tekemään TWD-aiheiseen tietokonepeliin. Pelasin pelisarjan kaksi ensimmäistä osaa (Season 1 ja Season 2) jo ajat sitten, mutta vasta nyt löysin sopivan hetken kahden jälkimmäisen osan (A New Frontier ja Final Season) tykittelyyn. Kyseessä on mielenkiintoinen tuote, joka sopii hyvin omaan TWD-näkemykseeni.

Puhuttelevia valintoja

Telltale Gamesin The Walking Dead -tietokonepeliä on nimitetty genrensä puolesta klassiseksi interaktiiviseksi seikkailupeliksi, joissa peliin kirjoitettu tarina avautuu pelaajan ratkoessa erilaisia pulmia. En pidä tätä kovin osuvana määritelmänä, koska TWD-pelissä pelaaja ei ratko pulmia vaan tekee valintoja, joiden pohjalta tarina muodostuu. Pelifiilis on vähän samankaltainen kuin vanhoissa valitse-oma-seikkailusi -kirjoissa. Klassisissa seikkailupeleissähän tarina on päinvastoin vakio: pelaajan pitää vain ratkoa erilaisia pulmia saadakseen palkkiokseen taas seuraavan palasen juonenkuljetusta.

Tällaisista valintatilanteista The Walking Dead -pelisarja muodostuu. Klikkaa tarvittaessa isommaksi. Kuva: Game Pressure

Vaikka pelaaja TWD-tietokonepelissä tekee toistuvasti valintoja, on moni kritisoinut, että pelin valinnanvapaus on lopulta varsin näennäistä. Oikeasti erilaisia lopputuloksia ei ole kovin monta. Vaikka pelaaja valitsisi mitä, silti pelihahmo päätyy matkallaan ennaltamäärättyihin paikkoihin ja tietyt sivuhahmot kuolevat viimeistään tietyissä ennaltamäärätyissä pelin vaiheissa.

Rajalliset vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole ongelma TWD-pelien luonteesta johtuen. Monet pelaajan tekemät valinnat ovat luonteeltaan moraalisia, jotka kantavat merkitystä riippumatta siitä, mitä valinnoista seuraa. TWD:n tyylilajiin kuuluu henkilöhahmojen antidramaattinen kuolevaisuus: väkeä kuolee vahingossa ja tarinankerronnallisesti tutkittuna suorastaan absurdeista syistä. Tietokonepelin kannalta tästä syntyy monia kiinnostavia hengissä säilymisen pitkittämisen ja sen riskeeraamisen dilemmoja: Pidetäänkö heikot jäsenet ryhmän mukana? Ketkä ovat heikkoja jäseniä? Ollaanko valmiita selviytymään käyttämällä hyväksi ryhmän ulkopuolisia selviytyjiä? Tietokonepelissä oma pelihahmo ei voi kuolla ennen aikojaan, joten teoriassa siinä voi luottavaisin mielin riskeerata oman hahmonsa muiden pelastamiseksi. Pelin käsikirjoitustiimi on kuitenkin ollut riittävän nokkela ja usein jättää antamasta tällaista vaihtoehtoa tai antaa jonkin muun sivuhahmon menehtyä pelihahmon liian rämäpäisen toiminnan seurauksena.

Juuri tällaiset painavat moraaliset valinnat saavat minut kiinnostumaan sekä The Walking Dead -tv-sarjasta että tietokonepelistä. Epäkuolleet ja yhteiskunnan romahtaminen ovat vain kulissi, joka oikeuttaa tällaisten raakojen valintatilanteiden luomisen. Yhteiskunnan apua ei ole tulossa, eikä valinnanvaikeutta voi muutenkaan ulkoistaa tai etäännyttää kenellekään tilanteen ulkopuoliselle taholle. Pelin valintatilanteissa on aikaraja, mutta sen voi kakkososasta alkaen halutessaan pysäyttää. Muutamaan otteeseen päädyin kävelemään ympäri huonetta ja tuskailemaan eri vaihtoehtojen välillä. Kun toimimattomuuskin on valinta, jolla on seurauksensa, on jokin ratkaisu lopulta pakko tehdä.

Pelisarjan parhaat osat

The Walking Dead -tietokonepeli on itse asiassa neliosainen pelisarja, joista kukin vielä jakautuu neljään tai viiteen jaksoon. Sarjan kantavana teemana on vanhemmuus. Ensimmäisessä osassa pelihahmo huolehtii Clementinestä, toisessa Clementine huolehtii selviytyjäryhmästä, kolmannessa Javier huolehtii veljensä lapsista ja neljännessä Clementine huolehtii Alvin juniorista. Suojelemisen lisäksi kyse on siitä, millaisen mallin vanhemman roolissa toimiva hahmo antaa muille siitä, miten maailmaan tulee suhtautua. Uusi sukupolvi oppii siitä, mitä näkee ja mitä kuulee itselleen kerrottavan.

Varsinkin ensimmäisessä ja viimeisessä osassa, jotka muutenkin muistuttavat toisiaan, korostuu kysymys vastuun antamisesta lapselle. Kakkososa näyttää yhden sivuhahmon kautta, miten ylisuojelu jättää lapsen avuttomaksi kohtaamaan epäkuolleen maailman kauheudet, mutta nelososa myös varoittaa tekemästä lapsista liian pian aikuisia. Pelaajan pitäisi siis jotenkin luovia ääripäiden välissä, joskaan hengenvaaralliset tilanteet eivät yleensä ole helpompia hetkiä kasvatusvalintojen tekemiselle.

Kasvatuskeskustelu käynnissä, aiheena väkivallan oikeutus. Klikkaa tarvittaessa isommaksi. Kuva: Joystick Chick

Pelisarjan parhaat osat ovat selvästi ensimmäinen ja kolmas. Ensimmäinen vyöryttää pelaajan eteen vaikeita valintoja ja ammentaa tilanteita genren ikonisesta sisällöstä: Kenet pelastetaan, kun kaikkia ei ehdi? Mitä tehdään, kun ryhmän sisällä syntyy riitoja? Ryöstetäänkö muilta oman selviytymisen takaamiseksi? Amputaatio, kannibaalit, zombin purema, vaihtuvat maisemat ja aiempien valintojen seuraukset ovat kaikki mukana. Kolmososa puolestaan tarjoaa mielenkiintoisen asetelman, jossa päähenkilö on pitänyt huolta veljensä vaimosta ja lapsista ja kohtaa tämän myöhemmin selviytyjäryhmittymän yhtenä johtajana. Pelaaja pääsee miettimään romanttisen rakkauden, veljeyden ja lasten hyvinvoinnin tärkeysjärjestystä.

Kakkososa ei ole sinänsä ole kehno, mutta se jatkaa ensimmäisen osan jäljissä pyörittämällä enimmäkseen jo aiemmin esiin tulleita kysymyksiä. Nelososa sen sijaan on outo rimanalitus. Ehkä jotain selittää se, että Telltales Games -firma kävi läpi konkurssijärjestelyt kesken nelososan tuotannon ja viimeisiä jaksoja tehtäessä väki oli vähentynyt. Joka tapauksessa nelososassa oli tavallista enemmän reaktiotestejä (quick-time event) ja kokonaan vapaamuotoisia taistelukohtauksia, joissa ei valinnanvaraa ole: joko onnistut siinä, mitä peli vaatii, tai sitten yrität uudelleen. Nelososan lopetus oli erityisen älytön. Tarina on viety kohtaan, jossa kaksi lasta on zombien ympäröimässä tallissa. Paeta voi vain katon kautta, mutta toiselta lapselta on jalka säleinä ja zombin puremana. Kehotatko ehjänä selviytynyttä lasta pakenemaan vai tappamaan haavoittuneen lapsen, ettei tämä muutu kalmoksi? Riippumatta siitä, mitä pelaaja valitsee, elinvoimaisempi lapsi suorittaakin amputaation ja tarkemmin selittämättä onnistuu tuomaan itsensä ja raajarikon zombilauman läpi turvaan. Turvapaikka tosin on vanha koulu, josta on aiemmin todettu, että sen ympäristöstä on ruoka loppu. Olin ensin vakuuttunut, että ehjin nahoin selviytynyt lapsi on psyykkisesti niin rikki, että hän kuvittelee tämän kaiken, mutta ei, nelososaan oli todellakin yritetty puskea väkisin onnellinen loppu.

Kaikkiaan kannattaa siis pelata ensimmäinen osa ja jos sen jälkeen haluaa lisää samaa, niin napata vielä osat kaksi ja kolme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s