Olen itse niitä roolipeliharrastajia, jotka olivat keskustelemassa kotimaisilla verkkofoorumeilla suunnilleen vuosina 2005-2014 ja Roolipelaajien Suomi -Facebook-ryhmässä sen perustamisesta alkaen vuonna 2015. Nykyään Facebookin rinnalle ovat tulleet myös erinäiset roolipeliaiheiset Discord-palvelimet.
Pohdiskelen, miksi oma intoni osallistua keskusteluihin on tuntunut laskevan viime vuosina.
Foorumin kaipuuta
Voi olla, että aika kultaa muistoja, mutta keskustelualustojen muuttuminen tuntuisi tekevän keskusteluista aiempaa selvästi nopeatempoisia. Facebook ja Discord muistuttavat reaaliaikaista keskustelua. Niihin on joskus vaikea saada sanaansa väliin ja keskustelua käydään kiivaissa aalloissa; keskustelun jatkaminen aallonpohjassa on tyhjälle huoneelle puhumista. Toki foorumikeskustelutkin saattoivat edetä useammalla viestillä saman päivän aikana, mutta nykyään puhutaan kymmenistä uusista viesteistä päivässä. Pitkien foorumiviestien lukemiseen ja kirjoittamiseen meni yksinkertaisesti niin paljon aikaa, että keskustelu oli väistämättä hidastempoisempaa.
Keskustelualusta vaikuttaa myös siihen, miten helppoa pidempää keskustelua on seurata tai etsiä vanhemmista keskusteluista jotain olennaista. Kun Facebook ja Discord rakentavat keskustelulankansa (thread) pääasiassa peräkkäin (vaikka Discordissa voikin käyttää eri tekstikanavia ja FB:ssa alilankoja), on niissä helpompi livetä puhumaan jostakin aivan muusta aiheesta kuin mistä ketjun aloituksessa tai kanavan nimessä oli kyse. Keskusteluaihe voi siis vaihtua lennosta, aivan kuten tavanomaisessa kahvipöytäkeskustelussakin. Foorumikeskustelut olivat paljon vastustuskykyisempiä tätä vastaan ja usein niihin perustettiin kokonaan oma jutustelu-osionsa erotuksena asiapitoisemmista keskusteluista. Toinen keskustelun yhtenevyyttä luova tekijä on mahdollisuus lainata aiempaa kirjoittajaa: foorumeilla ja Discordissa tämä toiminto on olemassa, Facebookissa ei. Ilman täsmällisiä viittauksia viestien ja mielipiteiden kommentointi tuntuu sortuvan sinä-sanoit-enpäs-sanonut -kinasteluksi. Vanhojen keskusteluketjujen selaaminen on periaatteessa samanlaista sekä FB:ssa että foorumeilla, mutta foorumeilla se kävi nopeammin, koska siellä keskustelulangat oli tiivistetty pelkäksi otsikoksi. Hakutoiminto toimii Discordissa jonkin verran paremmin kuin FB:ssa, mutta vanhojen keskustelujen kaivaminen kummasta tahansa on melkoista myyräntyötä.
Henkilökohtaisesti suurin tuskani liittyy keskustelutavan muuttumiseen. Kun kommunikointi on nopeatempoista, ei siinä jäädä miettimään perusteluita tai lukemaan muiden kirjoituksia, vaan tuutataan vain se oma mielipide viestiketjun jatkoksi. Toisten keskustelijoiden lyhyistä vastauksista tehdään pitkälle meneviä oletuksia, mikä edelleen hankaloittaa keskustelun käymistä. Foorumikeskusteluissa näkee enemmän dialogia, jossa osapuolet syventävät sekä omaa että toistensa ajattelua ja keskustelu etenee määrätietoisemmin. Vastausviestit ovat pidempiä, jolloin ajatuskin ehtii paremmin kirjoittamisen mukaan. Uskallan väittää, että foorumikeskusteluissa osapuolet oppivat enemmän ja ymmärrys laajeni, vaikka totta kai sielläkin sarvet kalahtelivat kipakasti yhteen.
Toki muutoksen suuruuteen vaikuttaa se, millä reippaudella teknologian muutokseen on lähtenyt mukaan. En itse aikoinani käyttänyt IRC-pikaviestimiä, en käytä Facebookia mihinkään muuhun kuin Roolipelaajien Suomi -ryhmän seuraamiseen, en lue Twitteriä eikä minulla ole älypuhelinta Whatsapp-sovelluksineen. Voi siis oikeutetusti väittää, että olen keskusteluteknologian osalta juuttunut 20 vuotta vanhaan ratkaisuun, joten tietenkin nykypäivän meno tuntuu vaikeaselkoiselta.
Omista puhinoistani huolimatta ei myöskään voida sanoa, että roolipelifoorumien ajan jääminen menneisyyteen olisi ollut kotimaiselle roolipeliskenelle pelkkää tappiota. Juuri siksi, että roolipelifoorumit mahdollistivat pitkäjänteisemmän ja syvällisemmän keskustelun, ne olivat myös sisäänpäinlämpiäviä paikkoja. Facebookin Roolipelaajien Suomi -ryhmässä on tällä hetkellä runsaat 4200 jäsentä, mikä on enemmän kuin millään kotimaisella roolipelikeskustelufoorumilla koskaan. Hiljattain aloitettuun keskusteluun ”Oudoimmat säännöt eri roolipeleissä” on osallistunut äkkipäätä laskemalla yli 60 henkilöä, millaista moniäänisyyttä kotimaisilla roolipelifoorumeilla tuskin koskaan näki. Roolipelifoorumit eivät myöskään sulkeutuneet siksi, että olisi ollut pakko, vaan siksi, ettei kukaan enää keskustellut niillä.
Aiheita puuttuu
Vaikka haluaisinkin sanoa, että foorumien lakastuminen tappoi kotimaiset roolipeliskenekeskustelut, todellisuudessa siihen vaikuttivat myös muut tekijät. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä skenessä tapahtui paljon: Arkkikivi rupesi maahantuomaan silloin uusilta ja erikoisilta vaikuttaneita indie-pelejä, kotimainen roolipelijulkaiseminen virkistyi ja Roolipelaaja-lehti ilmestyi vuosina 2006-2009. Nämä kaikki toivat skeneen paljon uusia keskustelun aiheita – etenkin sille saralle, jota itse aikoinaan seurasin.
Nykytilanteessa meillä ei ole samanlaisia vahvoja trendejä, jotka houkuttaisivat keskustelemaan. Indie-pelien maahantuonnissa oli manifestin julistamisen kaltaisia elementtejä, jotka eivät jättäneet väkeä kylmäksi. Nyt roolipelaamisen kenttä on avoinna joka suuntaan ja väki saa touhuta rauhassa omiaan. Kotimaisia roolipelituotteita julkaistaan edelleen, mutta niitä on tehty viimeisen 15 vuoden aikana niin paljon, että niihin on totuttu. Roolipelaaja-lehti on korvautunut Roolipelitiedotuksella ja Lokilla, jotka eivät näytä herättävän samanlaisia keskusteluhaluja kuin fyysinen roolipelilehti aikoinaan.
Puhuttavia keskustelunaiheita on kyllä ollut viime vuosinakin, mutta ne ovat pääasiassa inklusiivisuuteen liittyviä aiheita. Ne muuttuvat nopeasti moraaliseksi väännöksi, jossa väitellään enemmän siitä, mikä on hyväksyttävää tai toivottavaa kuin siitä, miten näitä asioita voitaisiin käytännössä toteuttaa. Ne elävät ikään kuin erillään roolipelaamisen käytänteistä ja siksi ne harvoin etenevät arvoväittelyä pidemmälle.
Liian luutunut?
Roolipeliskenen ja yleisen teknokulttuurisen kehityksen lisäksi muutoksia on tapahtunut myös omassa harrastuselämässäni. 2000-luvun alkuvuosina olin opiskelemassa Helsingissä ja sukelsin suinpäin roolipelaamisen monimuotoisuuden pariin. Nykyään toimin paikallisen pöytäpeliyhdistyksen aktiivina ja pyrin järjestämään roolipelimahdollisuuksia mahdollisimman monelle. Lisäksi olen havainnut usein päätyväni pohdiskelemaan roolipelifiktiossa ilmeneviä merkityksiä, mikä tyypillisesti johtaa tarina- ja henkilöhahmokeskeiseen pelaamiseen. Toisin kuin takavuosina, en nykyään aktiivisesti tutustu uusiin peleihin ja pelitapoihin. Minulla on esimerkiksi ollut tapana vuosittain pelata läpi Ropeconin skenaariokisan pikkupelejä, mutta sekin on viime aikoina jäänyt.
Tällaisista lähtökohdista skenekeskusteluihin osallistuminen voi olla jo lähtökohtaisesti hankalaa, koska kaikki näyttää jo valmiiksi selvältä. Jos uteliaisuus ei enää aja oppimaan muiden pelityyleistä, vaan omat puheenvuorot ovat jo ennalta tuttuja, niin eihän siinä oikein ole eväitä keskustelulle. Harrastukseni nykytilassa minulla ei yksinkertaisesti ole samanlaista tarvetta keskustelemiselle kanssaharrastajien kanssa kuin runsas vuosikymmen sitten: jos he tekevät eri juttua, ei kiinnosta ja jos he tekevät samaa juttua, niin sittenhän kaikki on jo selvää. Tälle on uskoakseni olemassa roolipelikulttuurinen termikin: skenejäärä.
Vaikka siis keskustelualusta toimisikin moitteettomasti ja käsillä olisi jokin uusi keskustelua herättävä roolipelitrendi, niin voi olla, että jäisin siitä huolimatta seurailemaan juttelua puolihuolimattomasti katsomosta käsin. Käytännössähän mikään ei estä minua liittymästä juuri nyt niille edelleen aktiivisille foorumeille (vaikka eivät suomenkielisiä olekaan) ja etsiväni sieltä jotain uutta roolipelaamisen suuntaa, johon syventyä. Vaikka mieluusti syyttelenkin maailmanmenoa ja muuttuneita aikoja, saattaa tärkein syy skenekeskusteluvaikeuksiini paljastua peiliin katsomalla. Ja sellaisessa tapauksessa on ehkä parempikin pysytellä etäämmällä keskustelupaikoista.
Mythopoeia 
Kyllähän keskustelupalsta olisi ihan kiva, mutta olen myös samaa mieltä siitä, että harvoinhan sitä tulee aloitettua sellaista keskustelua enää.
Seurailen epäsäännöllisesti kahta palstaa tällä hetkellä:
https://www.rollspel.nu/ ja https://fictioneers.net/forum . Pitäisi varmaan seurata usemmin, niin voisi oikeasti keskustellakin niissä, mutta on paljon luettavaa ja tehtävää ja vähän aikaa.
Luulen, että skenessä keskustellaan edelleen innokkaasti, vaikka keskustelut eivät samalla tavalla tallennu foorumiformaatteihin. Tyypillisesti aiheet vain pysyvät samoina, ja kerran jo keskustelunsa käyneet eivät löydä enää paljon mielenkiintoista keskusteltavaa. Jokainen uusi pelaajasukupolvi käy läpi roolipelaamisen keskeiset kysymykset. Vastaukset he saavat toisiltaan, eivät roolipelijääriltä.
Toinen syy keskustelujen pirstoutumiselle ja syvällisemmän keskustelun näennäiselle puutteelle on 2000-luvn alun erikoinen aika ja paikka. Keskusteluja käytiin paljon siksi, että oli keksitty netin keskustelualustat, ja siksi, että oltiin Suomessa, jonne englanninkielisen maailman keskustelunaloitukset saapuivat netin välityksellä nopeina aaltoina. Ihmiset heittäytyivät keskusteluihin ensi kertaa, oli paljon uusia keskustelijoita ja paljon catch-uppia. 2010-luvulla se tasoittui ja laimeni ihan vain siksi, että tämä piikki ohitettiin.
Kolmanneksi, roolipelifoorumeiden aktiivisia keskustelijoita ei lopulta ollut järin paljon, ja eri foorumeilla keskustelivat usein samat tyypit. Pelilaudan loppuajoilla laskin, että laudalla oli 50 keskustelijaa, joista vain pienempi osa keskusteli enää säännöllisesti. Tunsin melkein kaikki heistä. Saattoi jo olla helpompaa jutella suoraan ihmisille kuin pseudo-anonyymisti foorumilla. Käsittääkseni myös Roolipelaajan foorumilla oli tämä ilmiö, että kerran verkostoiduttuaan ydinkeskustelijat jatkoivat privana, omissa ryhmissään tai pääkaupunkiseudulla jopa ihan livenä. Se luonnollisesti näivetti foorumien julkisen keskustelun.
Neljäs syy on luultavasti suomalaisen roolipelaamisen ”yhtenäiskulttuurin” pirstoutuminen 2000-luvulla. Vielä 2000-luvun alussa valtaosa pelaajista jakoi jonkinlaisen käsityksen Suomessa pelatuista peleistä, ja yhteisestä taustasta tulevien ihmisten on tietenkin helpompi ja mielekkäämpi jakaa ajatuksia. Netin ja globalisaation myötä pelejä on tullut valtavasti lisää, uudenlaisten pelien myötä pelaajia on tullut lisää. Se ei välttämättä johda keskustelun lisääntymiseen, vaan samalla tavalla harrastavien pakkautumiseen omiin ryhmiinsä.
Kun pelaamisesta on tullut valtavirtaa, myöskään yksinäisiä keskusteluseuran hakijoita ei ehkä ole samassa mitassa tai netin avulla he pääsevät peliporukoihin tekemään sitä itseään sen sijaan että hakisivat sosiaalista vuorovaikutusta keskustelufoorumeilta.
Tämä on kyllä ilmiö, jota joku voisi huvikseen tutkia. Mikä on ikäluokkakokemusta, mikä skenen läpäisevää kokemusta, mikä yksilön kokemusta? Nämä edellä luettelemani syyt ovat pääosin otaksumia, kolmos-kohtaa lukuun ottamatta.
Mjoo, roolipelikulttuurin tutkimiseen ja analysoimiseen on aina vaikuttanut tämä harrastuksen laaja ei-julkisuus, eli pelaaminen ja pelaamisesta keskusteleminen muiden silmiltä näkymättömissä omissa piireissä. On helppo olettaa, että sitä mitä ei näe, ei ole myöskään olemassa. Voi kai ajatella, että minua harmittaa, kun en ole sisäpiiriläisenä mukana missään keskusteluryhmässä.
Mitä tuohon yhtenäiskulttuurin pirstoutumiseen tulee, niin onhan sitä nykyään liikkeellä, mutta onko kuitenkaan merkittävästi enemmän kuin 20 vuotta sitten? Silloinkin pelattiin erilaisia pelejä ja ennen muuta ajateltiin roolipelaamisesta hyvin eri tavoilla. Siitä huolimatta keskusteluja käytiin samoilla foorumeilla, joskin näistä erimielisyyksistä syntyi aikoinaan myös varsin tulisia riitoja.
Enpä keksi muuta tapaa päästä siitä harmituksesta pois kuin alkaa itse tehdä keskustelunavauksia. Se voi onnistua blogissa (tässähän nyt keskustellaan), mutta varmaan kannattaisi mennä sinne Facen ryhmään kyselemään, jututtamaan ihmisiä ja linkittää vaikka blogeja siellä jonkun täkyn kera.
Sitten on se toinen tapa keskustella, että silmäilee mistä muut puhuvat, ja joskus heittäytyy mukaan kommentoimaan tai lisäämään oman kokemuksensa. Omat roolipelikeskusteluni ovat olleet paljolti tällaisia. Jossakin vaiheessa sitä vain huomasi, ettei niistä kostu järin paljon ja syntyy turhia vastakkainasetteluja, kun mun kivani ei ole jonkun muun kivaa ja toisin päin. Se lähinnä kyynisti, mikä ei ole ihmiselle terveellistä.
Itselleni yksi keskeinen syy keskustella oli eri pelitapojen kartoittaminen ja eri pelitavoille suunniteltujen pelien ymmärtäminen. Nyt siitä on tullut varsin hyvin tutkittua (akateemista) valtavirtaa. Joten luen pelitutkijoiden kirjoittamia hyvin perusteltuja ja dokumentoituja artikkeleita sen sijaan että mutuilen satunnaisessa nettiporukassa. Kun käsitteistö alkaa olla kasassa ja pelit netissä, jokainen voi dissektoida ne aika helposti.
Ajoittain sitä tapaa nuoruuden pelituttuja tai törmää uusiin harrastajiin, jotka elävät omaa säpinän aikaansa. Silloin tulee nostalgiahuuma ja fiilis, että näistä peleistä ja näistä skeneistä pitäisi kirjoittaa. Mutta sitten arki voittaa ja vähentyneen ajan käyttää niihin peleihin ja harrastuksiin, joissa läheiset kaverit pyörivät ja joissa on suurin ja välittömin hyötysuhde.
Tässä kun katsoo jälkeläisten ikäpolven pelejä ja leikkejä, sitä jää myhäilemään ja nyökyttelemään. Mutta koen, ettei ole mun asiani mennä sinne selittämään ja sorkkimaan. Vedin muutaman pelin, jonka jälkeen he menivät itse kauppaan ja ostivat omat pelinsä. He tietävät, että mä ymmärrän, ja tulevat ehkä sitten kysymään, jos asiat teini-iässä ja varhaisessa aikuisuudessa alkavat mietityttää. Luultavasti eivät tule, eikä se mua harmita.
Mitä uutta ja jännää keskusteltavaa olisi? Ja ehkä ennen kaikkea: keiden kanssa haluaisit asioista keskustella?
Kuten tuossa blogitekstissä vähän ounastelen, niin toisaalta tuntuu ettei minulla ole noihin keskusteluihin paljoakaan lisättävää ja toisaalta en tällä hetkellä ole paneutumassa uudenlaisiin roolipelaamisen tapoihin, joten ei ole sellaista erityistä uteliaisuuttakaan toisten kokemuksiin.
Kaiken järjen mukaan keskusteltavaa sinänsä pitäisi kuitenkin olla. Roolipelikulttuuri ei ole pysähtynyt sitten 2010-luvun, vaan jatkuvastihan sitä syntyy kaikenlaista innovaatiota ja uutta kehitelmää sekä kotimaisella että kansainvälisellä roolipelikentällä. Pidän silmällä uutta Pelilautaa (https://pelilauta.web.app/). Kenties se kasvaa täyttämään sen aukon, jonka foorumien poismeno on harrastukseeni jättänyt.