Luin F.E. Sillanpään Nuorena nukkunut -romaanin jo liki kuukausi sitten, mutta en meinannut saada koottua ajatuksiani siitä. Tulppa irtosi vihdoin, kun lukaisin Aino-Maria Savolaisen samaa teosta käsittelevän blogauksen.
Itsetehostuksen kieltä
Sillanpään tekstiä kehutaan yleisesti luontokuvaukseltaan rikkaaksi ja maalailevaksi, mutta itselleni pisti silmään kertojanäänen ylikorostus. Teksti on ikään kuin kirjoitettu lukijan puhutteluksi sen sijaan, että se veisi lukijan mennessään mielikuvituksen maailmaan. Näin syntyvä tyylilaji on hyvin itsetietoista eikä niinkään operoi fiktion henkilöhahmojen tasolla. Kuvailua ei esimerkiksi kirjoiteta silminnäkijän tai kokijan näkökulmasta, vaan sellaiseksi, mitä lukijan tulisi siitä ymmärtää. Samalla tavalla tekstissä on usein viittauksia tapahtumiin, joista tekstissä kotvan kuluttua tarkemmin kerrotaan.
Ohessa on pari esimerkkiä. Ensimmäinen on tätä lukijalle kirjoitettua kuvailua ja jälkimmäinen tarinankuljetuksen ennakointia.
Pieni Silja purjehti elämänsä merta, eteni etenemistään sen alkurannasta. Pienet aistimet kehittyivät, niitten havaintopiiri laajeni. Jokainen vaikutus, minkä ympäroivä elämä niitten välityksellä lähetti tajunnan varastoihin, jäi kyllä sinne, vaikka muutamat heti painuivat niin etäiseen soppeen, ettei varaston haltija, tuo ihminen itse, vartuttuansa olisi enää uskonut niitä omistavansakaan. Vaikka ne sieltä salasopestaankin kyllä vaikutustansa tekivät.
Tämä käynti [josta tarinassa on kerrottu edellä] hiukan tympäisi nuorta Siljaa – mutta se olikin sitten yli vuosikauteen viimeinen tapaaminen hänen ja Oskarin välillä. Oskari matkusti seuraavana aamuna varhain, ja kun hän aikojen kuluttua palasi, ei entisestä seurustelusta enää tullut mitään. Siihen vaikutti juuri tuo edellä mainittu Nukarin Ville, joka sillä välin oli palannut Amerikasta ja päässyt erään vanhan tukkiyhtiön metsänostajaksi. Semmoisena ollessaan hän kerran jälleen poikkesi Nukarille ja oli siellä yötä. [Teksti jatkuu kertomalla, miten tuo yöpyminen meni, miten Oskari ja Silja tapasivat uudelleen ja miten homma ei enää toiminut tuohon yöhön liittyvien juorujen vuoksi]
Tätä kirjallista tyyliä voi toki arvostaa nimenomaan juuri sellaisena erikoisuutena kuin millainen se on. Se rikkoo tarinankerronnan totuttuja konventioita ja tavallaan osoittaa kerronnan keinotekoisuuden. Omien mieltymysteni kannalta se tuntui kuitenkin riitasoinnulta. Se loi kerrontaan teennäisen sävyn, ikään kuin kirjoittaja ei luottaisi tarinan ja suorasanaisen kerronnan voimaan, vaan puhkiselittää sen ylimääräisellä selostuksellaan.
Sähäkkä alku, lässähtävä loppu
Nuorena nukkunut jakautuu jyrkästi kahteen osaan. Isä-otsikolla merkityssä alkuosassa päähenkilönä on Kustaa, jälkimmäisessä Tytär-osassa puolestaan seurataan Kustaan tyttären Siljan edesottamuksia. En aivan tavoittanut tämän ratkaisun kirjallista syytä. Toki tällä tavalla teknisesti ottaen syntyy sukupolviromaani, mutta käytännössä kyseessä ovat likipitäen itsenäiset kertomukset. Siljan elämänvaiheilla ei ole juuri mitään tekemistä hänen isänsä tai sukunsa kanssa; vanhempiensa kuoltua hän päätyy piiaksi kauas kotiseudultaan. Tekstissä annetaan kyllä ymmärtää, että Silja putoaa luokkajärjestyksessä alaspäin – hän olisi voinut olla varakkaan suvun tytär, mutta päätyykin köyhän hautaan. Tätä luokkaeroa ei kuitenkaan käsitellä teoksessa sen tarkemmin.
Teoksen alkupuoli on vahvaa kerrontaa. Salmeluksen talon isännän poika Kustaa rakastuu keittiöpiika Hilmaan ja isänsä vastustuksesta huolimatta ottaa tämän vaimokseen. Näin Kustaa joutuu kuitenkin tekemisiin Hilman taloudellisesti leväperäisen suvun kanssa. Tämä puolestaan aiheuttaa kitkaa Kustaan ja Hilman välille. Vähitellen Kustaa ajautuu itsekin velkoihin ja joutuu myymään talonsa tilanteesta selvitäkseen. Tarinassa on ihmisten erilaisten yhteiskunnallisten asemien ja niihin liittyvien odotusten aiheuttamaa dramatiikkaa ja rakkautensa takia vaikeuksiin joutuneen miehen kamppailussa on jotain ylevää. Tarinansa lopulla Kustaa on kokemustensa kolhima, muttei kuitenkaan sielultaan katkeroitunut.
Romaanin Siljasta kertova loppupuoli on sen sijaan toista maata. Siinä ei ole samanlaista dramaattista asetelmaa, vaan Siljan elämä on enemmän ajelehtimista palveluspaikasta toiseen. Tapahtumien puolesta keskiöön nousevat Siljan ihmissuhteet, joista hän ei oikein saa otetta. Romanssit päättyvät hänen kannaltaan kehnosti ja toistuva palveluspaikan vaihtaminen estää häntä muodostamasta muita pysyviä ihmissuhteita. Kohtalon kolhut hän sulkee tyynesti sisimpäänsä, mikä eräässä vaiheessa aiheuttaa kuitenkin niin rajun stressireaktion että hän joutuu vuodelepoon. Sisällissotakin pyörähtää ohitse siinä sivussa, mutta sekään ei sanottavasti mullista Siljan elämänkulkua. Nainen on kuin teflonia: mikään ei tartu eikä hän henkilöhahmona kehity mihinkään suuntaan.
Kaikkiaan Siljasta kertova romaanin osa on mitäänsanomaton. Sen tyylilajina on kai jonkinlainen realismi ainakin siinä mielessä, että mitään järin dramaattista siihen ei sisälly. Vaikka Silja kuoleekin parikymppisenä, ei hänen elämänsä ole varsinainen tragedia. Hän ei kohtaa elämässään kohtuuttomia vaikeuksia eikä kuolema nouse suuren päämäärän ylittämättömäksi esteeksi. Pikemminkin tuntuu siltä, että Silja kuolee, koska sivumäärä tuli täyteen.
Merkitystä etsimässä
Jos oikein yritän, voi romaanin kai nähdä 1800- ja 1900-luvun vaihteen maaseutukulttuurin kuvauksena. Varakas suku ajautuu köyhyyteen ja lapset kuolevat nuorina. Piikana eläminen on vaikeaa, koska heiltä puuttuu sosiaalinen turva kuten maattomalta palvelusväeltä muutenkin, mutta sen lisäksi heihin kohdistuu tiukempi seksuaalisen käyttäytymisen sosiaalinen kontrolli. Siveellisen maineen menettäminen tai raskaaksi tuleminen olivat asioita, joista renkien ei tarvinnut huolehtia. Toisaalta Siljan ystävä Sofia, piikana aloittanut ja leskiemännäksi päätynyt, näyttää pärjäävän hyvin. Samoin Siljan romanssi Armaan kanssa katkeaa Armaan äidin sairastumiseen eikä yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. Elämä heittelee yhtä pahemmin kuin toista, mutta se on pikemminkin yleismaailmallista kuin toissa vuosisadan vaihteeseen liittyvä historiallinen vaihe.
Toinen mahdollinen tulkinta olisi vertailla Kustaan ja Siljan erilaisia elämänratkaisuja eritoten sukupuolikysymyksenä. Kustaa on miehenä / isänä aktiivinen. Hän itse aiheuttaa ihmissuhderintaman valinnallaan ongelman, mutta hän myös kantaa sen kunnialla loppuun asti. Hän ei hylkää vaimoaan ja yrittää leskeksi jäätyään olla tyttärelleen mahdollisimman hyvä isä, aina kuolemaansa saakka. Silja sitä vastoin on naisena / tyttärenä passiivinen. Ihmissuhdeongelmat ovat jotain, mitä hänelle aiheutuu ilman, että hänellä itsellään on siihen osaa tai arpaa. Siljahan joutuu ensin torjutuksi väärinkäsityksen ja sitten poikaystävän äidin sairastumisen vuoksi. Ongelmia kohdatessaan hän pakoilee niitä vaihtamalla aina palveluspaikkaa. Siljalla ei ole varsinaisia tavoitteita elämässään eikä hän toimi toisten hyväksi. Vaikka tällainen miessovinistinen näkökulma on valitettava, on se toisaalta aika tyypillinen näissä suomalaisen kirjallisuuden bestsellereissä.
Mythopoeia 