Edellisestä kotimaisen myyntimenestyksen pureskelusta onkin jo hetki, mutta nyt mennään taas. Tällä kertaa vuorossa on Kirjasammon samoin ”korpifilosofian riemastuttava klassikko”.
Havukka-ahon ajattelija on Veikko Huovisen esikoisromaani vuodelta 1952. Huovisen tuotanto on laajaa, mutta Havukka-ahon ajattelijan merkittävyydestä kielii se, että on Huovinen sittemmin kirjoittanut kaksi muutakin romaania, joissa hän käyttää samaa päähenkilöä, Konsta Pylkkästä. Huovinen on saanut teoksilleen näkyvyyttä myös eri mediasovitusten kautta: Havukka-ahon ajattelijasta on tehty aikoinaan sekä kuunnelma, tv-sarja että elokuva.
Luultavasti nämä seikat ovat siivittäneet Havukka-ahon ajattelijan painosmääriä niin, että kirja on löytänyt tiensä kotimaisten myyntimenestysten kärkisijoille (ks. vanha blogaukseni aiheesta). Havukka-ahon ajattelija on pysynyt suosittuna halki vuosikymmenten: tuorein painos on vuodelta 2017, Suomi sata vuotta -julkaisuklassikkona ja sitä edeltävä vuodelta 2009 elokuvaversion julkaisemisen yhteydessä.
Riippumattolukemistoa
Havukka-ahon ajattelija -romaani seisoo pitkälti päähenkilönsä varassa. Konsta Pylkkänen on erikoisen kansanmiehen arkkityyppi. Hänen on työväenluokan edustaja, mutta koska hänellä on tapana pysähtyä ajattelemaan asioita, enemmän työhön ja toimintaan suuntautuneet kanssaihmiset eivät oikein ymmärrä häntä. Hänen aarteenaan on pino tietokirjoja ja hän mielellään kertoilee tieteellisistä aiheista, joskin hän laittaa selostuksiinsa mukaan myös huuhaata naureskellen itsekseen kuulijakuntansa tietämättömyydelle. Pylkkäsen asema yhteisössä on irrallinen, mikä lisää hänen etäisyyttään muista ihmisistä. Lukijoiden suuntaan Konsta Pylkkänen on kuitenkin helposti vastaanotettavaa sorttia. Hänen filosofiset pohdiskelunsa ovat harmittomia, kuten arvelut avaruuden mitoista, tai ne menevät myötäkarvaan valtavirta-ajattelun kanssa. Humoristinen sävy vielä tehostaa tätä:
”Niin se on tässäkin ihmisten kusiaispesässä, että kellä on vihaisemmat veret ja iloisempi luonto, se keksii toiselle työmaan ja kiusaa heiveröisempää yhteiskunnan elättiä. Tämmöisiä ovat tiktaattorit eikä niitä saa loukata, kun ne ovat vihaisia ja vallastaan arkoja. Ne sommittelevat maailmansotia kamarissaan, eikä siihen paljon syytä tarvitakaan.”
”Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan. Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvitellaan esiintulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi parasta käyttäytyä. Tässä lajissa on ihminen viisaimmillaan… Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin…”
Toinen merkittävä osuus romaanissa on sen laaja luontokuvaus. Huovinen pysähtyy kuvailemaan maisemia ja eräilemiseen liittyviä toimia, kuten kalakeiton keittämistä. Lukija pääsee kuin turistina mukaan metsän keskelle.
Kaikkiaan Havukka-ahon ajattelija on siis lupsakkaa ajanvietekirjallisuutta. Se viihdyttää lukijaansa luontokuvilla ja kaskuilla. Syvemmin perehtymällä romaanissa on kuitenkin toinenkin taso, joka avautuu Konstan taustasta ja ihmisten suhtautumisesta häneen.
Kuka on Konsta Pylkkänen?
Romaanin alussa Konsta Pylkkänen esitellään itsenäisenä metsätyöläisenä, joka asustaa kaverinsa nurkissa. Konstan vaikeudet tulla toimeen toisten kanssa ja kokea itsensä osaksi ympäröivää yhteisöä näkyy varsinkin vaikeina suhteina naisiin. Tarinan naiset ovat kodinpitäjiä ja siten yhteisön tukipilarin roolissa.
Syrjäytyneehköstä asemastaan huolimatta Pylkkänen ei jää uhriksi. Hän pääsee napauttamaan takaisin epäilijöilleen ja ison osan romaanista hän liikkuu Kainuun korpiluontoa tutkivien arvostettujen maisterien kanssa. Se, mitä paikallisyhteisöltä jää saamatta, tulee korvatuksi näiden ulkopaikkakuntalaisten mahtimiesten kautta. Loppupuolella Konsta saa jopa nimensä lehteen tieteellisen löydön myötä.
Tästä vähitellen etenevästä menestystarinasta huolimatta romaanissa arvuutellaan paljon Konsta Pylkkäsen menneisyyden saloja. Hänen isänsä on tuntematon, äitinsä kuollut jo aikaa sitten ja erityisesti väkeä tuntuu mietityttävän, mitä Pylkkänen teki vuosina 1917-1924. Sivulliset pohtivat, olisiko Konstan isä voinut olla tunnettu taidemaalari. Huhut kertovat, että Konsta itse olisi käynyt kouluja (saanut ”lehtorinpaperit”) tai toiminut merimiehenä. Pylkkänen itse mieluusti lietsoo näitä huhuja ja laittaa vielä puolet lisää.
Ihmisen tuntemiseen ei siten riitä se, mitä henkilö tällä hetkellä tekee, vaan taustan tuntemista pidetään tärkeänä. Tämä on ehkä ollut tärkeää aikana, jolloin ihmisten elämänkulku on pysynyt pitkälti samana lapsuudesta vanhuuteen: asuinpaikkakuntaa tai varsinkaan työalaa ei juuri vaihdettu. Paikalliset tunnettiin vähintään parin sukupuolven ajalta. Ihmisiin myös suhtauduttiin eri tavalla heidän taustastaan riippuen. Koulutusta saaneet olivat automaattisesti arvohenkilöitä, mikä näkyy romaanissa mm. siinä, miten paikallisille on iso asia saada maistereita vieraikseen. Niinpä kun Konsta Pylkkäsen tausta on hämärän peitossa, on väellä epävarmuutta siitä, miten häneen pitäisi suhtautua. Toisaalta häntä vähätellään, mutta toisaalta eräskin isäntä päätyy pyytämään vatsavaivoihinsa apua häneltä kuin lääkäriltä.
Mietin myös, lieneekö tässä taustan tuntemisen tarpeessa jonkinlaisia kaikuja sota-ajasta. Vuoden 1918 sisällissota ja sen jälkikäsittely uursivat kansaan syvät jakolinjat. Pylkkäsen kadonneet vuodet sijoittuvat juuri tuohon aikaan. Toisaalta romaani sijoittuu suunnilleen julkaisuajankohtaansa, eli 1940- ja 1950-luvun vaihteeseen. Siinä vaiheessa on koettu jo muutakin sotimista, minkä voisi kuvitella poistaneen aiempia jaotteluita. Havukka-ahon ajattelija ei myöskään muutoin käsittele sodanaikaa muutamaa sivulausetta enempää, joten ehkei sitä ole tarkoitus sivuta tässäkään kohti.
Vaikka Konsta Pylkkäsen tausta ei hänen tuttavilleen selviäkään, Huovinen kyllä paljastaa sen lukijoille romaanin viimeisillä sivuilla:
Konsta oli elänyt mainitut vuodet rauhallisen harmaata, aivan arkipäiväistä elämää aivan vailla järkyttäviä kohtaloita tai huikeita seikkailuja… Oli elänyt tapahtumaköyhästi kuin pienessä Länsi-Lapin hökkelikylässä voi elää renkinä ja sekalaisia töitä tehden. Työntyminen hämärän sekaan, työskentely harmaassa päivässä ja pitkän pitkiä synkkiä unia, siinä kaikki. Sotakin oli ollut kaukana.
Syy salailla tätä on harmitus: Pylkkäselle tarjoutui noihin aikoihin mahdollisuus lähteä rahakkaampiin töihin, mutta hän kieltäytyi. Hänen toisin toiminut tuttavansa rikastui, mutta Konsta jäi tyhjätaskuksi. Olennaista on, että teoksessa vahvasti esillä oleva Pylkkäsen erilaisuus ei siis johdu hänen taustastaan. Hän ei ole elänyt erikoista elämää, vaan hän nyt vain sattuu olemaan kiinnostunut tieteellisestä tutkimuksesta ja maailmanmenon pohdiskelusta, mikä on hänen lähipiirissään poikkeavaa. Hän on lopunperin ihan tavallinen tyyppi.
Jos siis teoksesta haluaa jotain teemaa tai sanomaa kaivaa esille, niin kyse on siitä, miten ihminen määrittyy suhteessa toisiin. Erilaisuus ei johdu epätavallisesta taustasta, vaikka tätä pitkään tarjoillaankin mahdollisuutena ja mihin väki kirjassa uskoo. Konsta Pylkkänen on erilainen, koska ihmiset hänen ympärillään suhtautuvat häneen erilailla kuin muihin. Jos yhteisö olisi valmis jättämään menneiden utelut ja hyväksyisi Pylkkäsen tiedonhaluisuuden, ei hän jäisi normaaliuden ulkopuolelle.
Mythopoeia 
Tuo on ihan kiinnostava ajatus, että kun kaikkien muut tunnetaan isovanhemmista asti, niin mikään vähempi herättää uteliaisuutta tai erilaisuuden tunnetta.