Kirjoitin vuodenvaihteessa suosituimmista kotimaisista kirjoista ja päädyin sen innoittamana lukemaan listan kiistattoman ykkösen: J.L. Runebergin runoteoksen Vänrikki Stoolin tarinat.
Avainsana: narratiivikritiikki
Fantasian merkityksestä ja oikeasta käytöstä
Michael Moorcock arvosteli 1970-luvun lopulla tolkienistista fantasiaa surkeaksi tuutulauluksi. Samoihin aikoihin Michael Ende kirjoitti tunnetuimman teoksensa Tarina vailla loppua (suom. 1982, alkup. Die unendliche Geschichte, 1979), joka samoin puntaroi fantasian vaikutusta ja sen oikeaa käyttötapaa.
Jatka lukemista ”Fantasian merkityksestä ja oikeasta käytöstä”
Mässäilyä afgaaninaisten kärsimyksillä
Lueskelin tässä keväällä Khaled Hosseinin teoksen Tuhat loistavaa aurinkoa – taas näitä satunnaisen kirjastokierroksen tuloksia. Nappasin sen mukaani, koska muistelen sen kulkeneen kädestä käteen opiskelijateologien keskuudessa ja pikkuinen Miki-laitos kiinnosti.
En ymmärrä, miksi kriitikot ihastelevat tällaista väkivaltapornoa.
Kirja symbolina
Aloitin tänä syksynä kirjallisuuden opinnot, jolloin heti kärkeen vastaan tuli Odysseia. Teosta pidetään eeppisen runouden suurteoksena ja antiikin sankaritaruna, mutta omassa lukukokemuksessani jälkimmäinen väite osoittautui kyseenalaiseksi.
Mythopoeia 