You are currently browsing the tag archive for the ‘sosiaalinen pelaaminen’ tag.

Olen viime vuosien aikana roolipelannut paljon, mutta hetkeen en ole yrittänyt mitään näin vaikeaa kampanjaa – ja epäonnistunut näin perusteellisesti.

Lue lisää…

Rooliskenessä on viime aikoina linkitetty paljon Ylen Elävän arkiston pätkää vuoden 1997 Lauantaivekkarista. Siinä toimittaja Susanne Päivärinta, Larppaaja-lehden päätoimittaja Esko Vesala ja huolestunut äiti Anna Lintunen keskustelevat roolipelaamisen vaaroista.

Tapaus osoittaa havainnollisesti, miten kommunikaatio osapuolten välillä ei onnistu. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, mitä toiset yrittävät sanoa.

Lue lisää…

Muistelen, että joskus 1990-2000-lukujen taitteessa pelattiin Hamlet-elopeli. Tuo larppi sai kuuluisuutta siitä, että siitä ei saanut puhua julkisesti mitään. Tämä erikoinen järjestely johtui käsittääkseni pelaajien yksityisyyden suojelemisesta: He saattoivat pelata hahmojaan vapautuneemmin, kun tiesivät etteivät pelin tapahtumat tulisi jälkikäteen ulkopuolisten tietoon.

Itse olen kuluneen loppukesän ja alkusyksyn aikana pelannut samaan tapaan pari pöytäpelikampanjaa, joiden sisällön yksityiskohdista en koe voivani puhua julkisesti. Tämä ei johtunut niinkään siitä, mitä pelaajat tekivät, vaan pelien tavanomaista vakavammasta luonteesta.

Lue lisää…

Luin tuossa kesän aikana Pertti Luumin teoksen Kertojan käsikirja. Se käsittelee suullisen kerronnan historiaa, merkitystä, rakennetta ja sen soveltuvuutta kristilliseen julistustyöhön. Roolipeliharrastajana rupesin tietysti miettimään voisiko jotain tästä soveltaa myös roolipelaamiseen. Tietääkseni suullinen kerronta on nimittäin hieman yllättäen varsin laiminlyöty ala roolipeliteoriassa. Tyypillisemmin mallia on haettu kirjallisuustutkimuksen puolelta.

Roolipeliskenessä on perinteisesti hoettu pelinjohtajan kerronnan avuksi ”kuvaile paljon” tai ”käytä kaikkia aisteja”. Luumin teoksen pohjalta voisi väittää, että nämä ovat oikeastaan aika huonoja neuvoja.

Lue lisää…

Roolipelaamiseni on jo pitkään nojannut perusteellisen etukäteissuunnittelun sijaan improvisoimiseen. Lueskelin tässä hiljattain Keith Johnstonen opaskirjan Impro: improvisoinnista iloa elämään ja esiintymiseen (suom. 1996) ja osallistuin viikonlopun mittaiseen fyysisen teatterin keinoja käyttäneeseen hahmotyöpajaan. Näillä eväillä tuumin, että voisin sanoa muutaman saman improvisaatiosta osana yhteistä tarinankerrontaa ja etenkin osana roolipelaamista.

Lue lisää…