Tässä on lyhyet esittelyt roolipelijulkaisuistani, tuoreimmasta alkaen. Monen kohdalla on linkkejä laajempiin kuvauksiin.

Bambukoto

Uoti Huotari julkaisi kaveriensa kanssa vuonna 2011 Bliaron-fantasiaroolipelin. Peli kertoo velhoista, joiden on syytä kuulua johonkin velhojärjestöön, jotta eivät tulisi vainotuiksi laittomina maageina. Luin samoihin aikoihin Harry Potter -saagan ja jäin ihmettelemään miten velhoja käsittelevässä roolipelissä ei ole hyödynnetty Rowlingin supersuosittua eeposta. Niinpä päädyin itse kirjoittamaan kuvauksen erään velhojärjestön maagikoulusta, joka julkaistiin nimellä Bambukoto (2013). Tavoitteeni olivat moninaiset:

  1. Halusin tehdä taas yhteistyötä toisten roolipeliskenessä toimivien tyyppien kanssa. Lisämateriaalin kirjoittaminen tuntui sopivalta vaihtoehdolta.
  2. Halusin näyttää, miten kirjoitetaan vetävää ja mielenkiintoista taustamateriaalia roolipelaamista varten. Kotimaisten roolipelien helmasyntinä tuntuu olevan tylsyyteen johtava realismihakuisuus.
  3. Halusin nostattaa jo julkaisun pelin näkyvyyttä. Kotimaisessa skenessämme on turhan vähän tuotetukea; tyypillisesti peli julkaistaan ja jätetään sitten oman onnensa nojaan.

Yhteistyöpuoli onnistui mukavasti, kun pelin julkaisijana toiminut Northern Realms huolehti tekstin toimittamisesta, kuvittamisesta, taittamisesta ja painamisesta. Muut tavoitteet ovat kauaskantoisempia, joten niiden täyttymistä on vaikeampi arvioida.

Pyöreän pöydän ritarit

Ensimmäinen paperiversiona julkaistu roolipelini vuodelta 2011 käsitteli myyttisen kuningas Arthurin pyöreän pöydän ritareita. Pelaajahahmot ovat ritareita, joiden tehtävänä on kulkea ympäri Britanniaa ja ylläpitää oikeudenmukaisuutta. Tarkoitukseni oli tehdä työkalu roolipelaamisen esittelemistä varten eli kehittää roolipeli, jonka perusidea olisi helposti omaksuttavissa, säännöt olisivat yksinkertaiset ja tarinallinen kaari toteutuisi nopeasti. Tässä suhteessa Pyöreän pöydän ritarit (2011) oli täysosuma, kuten monet roolipelaamisen esittelytilaisuudet erilaisissa pelitapahtumissa ovat todistaneet.

Toinen pelin saavutuksista on tiukka pureutuminen moraaliongelmiin: pelinjohtajan tehtävänä on kehitellä moraalinen ongelma ja antaa pelaajien ritarihahmojen ratkaista se parhaaksi katsomallaan tavalla. Jotkut pelaajat tuntuvat päätyvän tässä kohtaa piiloutumaan ritarin moraalin taakse, mutta moraalista kannanottoa kukaan ei pysty välttämään.

Enemmän tietoa pelistä irtoaa pelin omalta verkkosivulta, josta löytyy myös linkkejä syvempään pohdiskeluuni pelin parissa.

Efemeros #2: Ryöväreiden maa

Efemeros sai jatkoa elokuussa 2009. Kakkosnumeroon liittyi runsaasti erilaisia tavoitteita:

  • Halusin oppia taittamaan lehden itse, näin kasvattaakseni omaa taitosettiäni ja itsenäisyyttäni julkaisusaralla
  • Halusin tehdä niin käytännönläheistä pelimateriaalia kuin suinkin
  • Halusin selvittää, miten hyvin roolipelien lisämateriaali käy tänä päivänä kaupaksi (sehän ei käsittääkseni ole ollut myyntivaltti)
  • Halusin kunnioittaa Ville Vuorelan ja Petri Hiltusen työtä kokonaisella Praedor-antologialla

Näin jälkikäteen katsoen on todettava, että saavutin lähes kaiken haluamani. Taitoin lehden itse alusta loppuun (kiitokset Eero Tuoviselle, joka opetti taittotaidot minulle), julkaisun parhaana artikkelina on pidetty juuri sitä eniten lisämateriaaliksi kaavailemaani Vaaralliset vedet -miljöökuvausta ja Ville Vuorela on blogissaan suitsuttanut Efemeros #2:sta ylettömästi. Julkaisusta on kulunut 10 viikkoa ja koko 70 kappaleen painos on paria lehteä vaille loppuunmyyty.

Näistä menestyksen hetkistä huolimatta lehdentekoprosessi oli varsin kuluttava. Pari kirjoittajaa karkasi puolivälissä (onneksi heidän tilalleen löytyi toiset tekijät), mittaan kirjoittaminen vaati tekstin jatkuvaa hiomista, Vuorela ei tukenut tekoprosessia niin paljon kuin olisin toivonut (minkäänlaista logoyhteyttä Praedorin ja Ryöväreiden maan välillä ei tämän takia ole) ja aivan loppusuoralla muutamien taittotiedostojen kärähtäminen meinasi käräyttää myös hermoni.

Lords & Ladies

Lords & Ladies (2009) on tavallaan ensimmäinen pelijulkaisuni, joten sillä on pitkä historia. Vuoden 2006 lopulla Forgessa järjestettiin pelimiljöönsuunnittelukilpailu, jossa piti tarjota vaihtoehtoinen pelimaailma johonkin roolipeliin. Iskin omat kynteni Matt Snyderin Piruja miehiksi -peliin, joka oli kiehtonut minua yksinkertaisuudellaan ja ihmissuhdepainotteisuudellaan jo pidemmän aikaa. Olin kyseisenä vuonna vaihto-oppilaana Irlannissa, jossa olin tutustunut Jane Austinin romaaneista tehtyihin filmatisointeihin. Niinpä päätin tehdä oman varianttini näiden elokuvien tematiikasta. Samalla kertaa halusin kuitenkin ottaa huomioon pohjoismaisen pukudraama-elopeliperinteen ja jotenkin yhdistää sen varianttiini. Oman näkemykseni mukaan kun sääntöjen täytyy muuttua, jos kerran pelimaailmankin muuttuu.

Sain variantin valmiiksi kisaa varten aivan vuoden 2006 viimeisinä tunteina, mutta se ei päässyt silloin edes finaaliin asti. Pidin kuitenkin teoksestani ja jatkoin sen kehittelyä. Karsin elopelivaikutteita ja Snyderin julkaistessa pelistään uuden version pyysin näytekappaleen ja täsmäsin varianttini siihen. Sain työni tehtyä alkuvuodesta 2007, mutta sitten teos juuttui pelitestivaiheeseen ja hautautui Eero Tuovisen kiireellisempien taittoprojektien alle. Snyderin näytekappale kuitenkin velvotti minua viemään homman päätökseensä, joten aina ajoittain palasin sen pariin hiomaan kohtaa tai toista. Eeroltakin löytyi lopulta muutama hetki taittamista varten ja uudistettu, lopullinen versio näki päivänvalon keväällä 2009.

Pelisuunnitteluni kannalta siinä on kolme mielenkiintoista elementtiä:

  1. Hahmonluonnin jälkeen tehdään ihmissuhdekartta, jossa pelaajahahmon ydinasia konkretisoidaan muiden hahmojen avulla. Näitä hahmoja sitten yhdistellään niin, että sama hahmo voi olla ratkaisevassa asemassa useamman eri hahmon kannalta. Pelimaailma ja skenaario ovat siis olennaisesti ihmissuhteissa.
  2. Selkkaukset muuttavat hahmoja voimakkaasti ja sääntöihin on ladattu lisää keinoja säätää tarinan juonta selkkauksien avulla. Näin yksikin selkkaus voi potkaista peliä rajusti eteenpäin ja mahdollisesti ratkaista pelin muutaman tunnin sisään. Tämän vastapainoksi pelaajia kuitenkin palkitaan siitä, että he vetäytyvät selkkauksista – aivan kuten pukudraamassa on tapana.
  3. Pelimaailma on esitelty siivuina, jotka liittyvät erilaisiin teemoihin. Niistä voi valita mukaan ne palat, joita pelin hahmot vaativat. Esimerkiksi jos yksi hahmoista on siirtomaaherra ja toinen perheen vanhin poika, pelimaailmamateriaali kertoo, millaisia asioita näihin liittyy. Taustatiedosta poimitaan siis vain se, mikä on käsillä olevan skenaarion kannalta olennaista.

Efemeros #1

Ensimmäinen fyysisessä muodossa julkaistu roolipeliteokseni oli roolipeliartikkelikokoelma Efemeros #1 (2008). Jälleen kerran kaikki materiaali ei lähtenyt omasta päästäni, vaan toimin päätoimittajana ja kirjoitin neljästä artikkelista kaksi. Tarkoitus oli ensisijaisesti tehdä ensimmäinen julkaisu ja kokeilla siinä sivussa erinäisiä mahdollisuuksia. Joka tapauksessa, kokoelma koostui neljästä artikkelista:

  1. Aatteellinen roolipelaaminen, jossa käsittelin olennaisesti tarinankerrontaa. Teeman käsitteleminen kun johtaa yhtälailla draamaan kuin aatteen käsittelemiseenkin.
  2. Shinobi no mono esitteli sekä esimerkein että selityksin yksitoista erilaista forgelaisista narratiivisista peleistä tuttua roolipelitekniikkaa.
  3. Seikkailujen tekeminen lähti Wille Ruotsalaisen kynästä, ja nimensä mukaisesti siinä opastettiin perinteisten seikkailujen kirjoittamiseen.
  4. Kampanjan suunnittelu on Eero Tuovisen artikkeli (hän myös hoiti teoksen taittamisen). Eero esitteli myyttiseen Sveitsiin sijoittuvaa Lucerne-kampanjaansa ja selitti sen avulla, miten kampanjan voi kirjoittaa ydinkonfliktin ja toiminnallisten areenoiden varaan.

Lisäksi Graham Walmsley suostui siihen, että käänsin hänen blogimerkintänsä eräästä pelikerrasta kokoelman loppukevennykseksi. Ja erikseen täytyy mainita myös Jenny Paateron tekemä uskomattoman kaunis kuvitus. Rohkenen sanoa, että Efemeros #1:n kansi on kaunein, mitä kotimaisessa roolipelijulkaisussa on koskaan nähty.

Pelon ja rakkauden lapset

Ensimmäinen teokseni oli Pelon ja rakkauden lapset (2007), Kätyrin osan lisäosa. Se oli olennaisesti kokoelma erilaista materiaalia:

  1. Suomennos Michael Millerin A Manifesto on Mastery -artikkelista, jossa hän selittää omaa näkemystään Kätyrin osasta. Olennaisesti hänen mukaansa isännän funktio on toimia emotionaalisena moukarina.
  2. Omaa tekstiäni Kätyrin osan toiminnasta nimenomaan tarinankerronnan näkökulmasta. Kirjoitin asioista, jotka olin itse havainnut toimiviksi, mutta pohjasin paljossa myös Forgesta löytämiini keskusteluihin.
  3. Listoja goottigenreen sopivista pelin alussa valittavista kätyrien ja isännän ominaisuuksista.
  4. Skenaario Victor Hugon Notre Damen kellonsoittajaan sovitettuna. Kyse oli alunperin demosta, jonka pelasin Gregor Huttonin ja Malcolm Craigin kanssa alkuvuodesta 2007. Niinpä päätin liittää mukaan myös peliraportin kyseisestä pelistä.