Jottei tarina näyttäisi päättyvän kesken, niin ilmoitanpa että sain kuin sainkin graduni valmiiksi viime kesänä. Teologian maisterin paperit tuli otettua ulos joskus lokakuun kieppeissä. Tässä pieni yhteenveto graduni lopullisesta muodosta.
Kategoria: Pro gradun vaiheista
Jeesus kuolee ristillä, tappaa vampyyreja ja uhmaa konediktatuuria
Gradutyöskentelyni ohessa kirjoittelin itselleni ja seminaarilaisille selvennykseksi lyhyen yhteenvedon Jeesus-elokuvien historiasta. Laitan aiheesta lyhennelmän myös tänne.
Jatka lukemista ”Jeesus kuolee ristillä, tappaa vampyyreja ja uhmaa konediktatuuria”
Kristuksen uudet aatteet
Graduntekoni on kohdannut viime aikoina pientä vastatuulta. Kuten alun alkaen epäilinkin, seminaariryhmästä ei ole ollut merkittävää apua. Olen myös itse päätynyt pohtimaan, että syntyykö näin erilaisista palasista mitään selkeää kokonaisuutta. Jos ei siis muuta, niin ainakin on käynyt selväksi, että toukokuun loppuun mennessä graduni ei ole valmis.
Jeesuksen monet kasvot
Olen graduani varten katsonut yli 25 tuntia Jeesus-elokuvia. Annan seuraavassa niistä lyhyet luonnehdinnat.
”Aristoteles kusee Raamatulle” ja muita graduvaihtoehtoja
Olen edennyt opinnoissani sellaiseen vaiheeseen, että on aika ruveta keittelemään kasaan lopputyötäni eli pro gradu -tutkimusta. Olen osallisena eksegetiikan tutkielmaseminaarissa, jonka aiheena on osallisuus ja syrjäytyminen Raamatussa. Oma kiinnostukseni keskittyy tällaisessa temaattisessa kentässä erityisesti opetukseen rikkaudesta tai rikkaille suunnattuun opetukseen. Kyse on pitkälti samaistumisesta; koen olevani varakas, korkeasti koulutettu henkilö, joka ei tarvitse lohdutusta taloudellisen ahdingon keskellä. Toisaalta minua kiinnostaa suuresti kertomuksellisuus, kuten tämän blogin lukijoille onkin varmaan käynyt ilmi. Niinpä pienen pohdinnan jälkeen olen päätymässä tutkimaan Uuden Testamentin evankeliumeita ja Jeesus-elokuvia rikkaus/köyhyys-tematiikasta käsin.
Jatka lukemista ””Aristoteles kusee Raamatulle” ja muita graduvaihtoehtoja”