Ihmisenkokoista tarinankerrontaa eri medioissa
Tampereen Pelimuseossa esillä oleva Astuit ansaan! -näyttely käsittelee pöytäroolipelaamista ja sen kotimaista harrastushistoriaa pääasiassa pelijulkaisujen osalta. Näyttely itsessään on mahtava kulttuuriteko, mutta se toimii lähinnä muistinvirkistäjänä.
Maiju Lassilan (oik. Algot Untola) Tulitikkuja lainaamassa (v. 1910) ei ole listallani seuraava kotimainen menestysteos. Päädyin kuitenkin lukemaan sen jo tässä vaiheessa, koska tarvitsin äänikirjaa ja tämä oli saatavilla.
Vaikka luin Juhani Ahon Rautatien jo yli puoli vuotta sitten, ehdin vasta nyt kirjoittaa siitä muutaman sanasen. Teos piirtää mielenkiintoisen kuvan suomalaisesta mielenmaisemasta, jossa tyhmyydellä ei ole sijaa.
Olen vuosien varrella blogannut kristillisestä roolipelaamisesta, joten prosessin luonteva välitilinpäätös oli luennoida aiheesta myös Ropeconissa. Esitelmä pidettiin 29.7.2017 ja se taltioitiin, mutta ainakaan tällä hetkellä sitä ei näytä olevan Ropecon ry:n Youtube-kanavalla. Niinpä käyn tässä blogauksessa samat asiat läpi, joskin painotan asioita hieman eri tavalla.
Pelasin viime vuoden lopulla yhdeksän pelikerran mittaisen kampanjan Tšernobyl, rakastettuni -peliä (ks. pelin kotisivu). Se oli muistaakseni ensimmäinen kerta, kun pelinjohdin kampanjan ilman perinteisiä roolipelien sääntöjä. Se herätti muutamia ajatuksia siitä, miksi tapaan mieluummin käyttää sääntöjä.
Viimeisimmät kommentit