Sain ystävältäni syntymäpäivälahjaksi Juhana Torkin teoksen Tarinan valta, jossa kirjailija hahmottaa tarinoiden merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Se sai minut pohtimaan faktan ja fiktion asemaa tarinassa laajemminkin. Luulen, että tarinoitsija saa valehdella vain myöntäessään sen.

Lue lisää…

Dome Karukoski teki taas uuden elokuvan ja minähän menin heti katsomaan. Olen tykästynyt miehen tuotantoon aina Tyttö sinä olet tähti (2005) -hitistä alkaen. Napapiirin sankarit (2010) ja Leijonasydän (2013) edustavat minulle sellaista periksiantamattomuutta ja toiveikkuutta, jota olen alkanut arvostaa taiteessa.

Nyt Karukoski otti työstettäväkseen Tuomas Kyrön radiomonologeista koottuihin romaaneihin perustuvan Mielensäpahoittajan. En ole tutustunut alkuperäismateriaaliin, mutta käsitykseni on, että niissä vanha ukko marisee siitä, miten nykyään kaikki on huonommin kuin ennen. Varsinaisena aiheena on kuitenkin nokkela yhteiskuntakritiikki. Oletin, että elokuva laulaisi samaa laulua, mutta yllätyinkin positiivisesti.

Lue lisää…

Muistelen, että joskus 1990-2000-lukujen taitteessa pelattiin Hamlet-elopeli. Tuo larppi sai kuuluisuutta siitä, että siitä ei saanut puhua julkisesti mitään. Tämä erikoinen järjestely johtui käsittääkseni pelaajien yksityisyyden suojelemisesta: He saattoivat pelata hahmojaan vapautuneemmin, kun tiesivät etteivät pelin tapahtumat tulisi jälkikäteen ulkopuolisten tietoon.

Itse olen kuluneen loppukesän ja alkusyksyn aikana pelannut samaan tapaan pari pöytäpelikampanjaa, joiden sisällön yksityiskohdista en koe voivani puhua julkisesti. Tämä ei johtunut niinkään siitä, mitä pelaajat tekivät, vaan pelien tavanomaista vakavammasta luonteesta.

Lue lisää…

Luin tuossa kesän aikana Pertti Luumin teoksen Kertojan käsikirja. Se käsittelee suullisen kerronnan historiaa, merkitystä, rakennetta ja sen soveltuvuutta kristilliseen julistustyöhön. Roolipeliharrastajana rupesin tietysti miettimään voisiko jotain tästä soveltaa myös roolipelaamiseen. Tietääkseni suullinen kerronta on nimittäin hieman yllättäen varsin laiminlyöty ala roolipeliteoriassa. Tyypillisemmin mallia on haettu kirjallisuustutkimuksen puolelta.

Roolipeliskenessä on perinteisesti hoettu pelinjohtajan kerronnan avuksi ”kuvaile paljon” tai ”käytä kaikkia aisteja”. Luumin teoksen pohjalta voisi väittää, että nämä ovat oikeastaan aika huonoja neuvoja.

Lue lisää…

Melkein viisi vuotta on ehtinyt kulua siitä, kun blogasin ensimmäisen kerran kristinuskosta ja roolipelaamisesta. Sarjan edellisestäkin osasta on jo pari vuotta. Aihe itsessään ei kuitenkaan ole jättänyt minua rauhaan.

Kirjoitin aikaisemmin Pat Pullingin kirjasta (osa 1), sitten Rebecca Brownin teoksesta (osa 2) ja lopulta eri roolipelien mekaanisista tavoista käsitellä uskoa (osa 3). Tässä sarjan päättävässä neljännessä osassa käyn läpi omia pelikokemuksiani kristillisen roolipelaamisen saralla.

Lue lisää…

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.