Melkein viisi vuotta on ehtinyt kulua siitä, kun blogasin ensimmäisen kerran kristinuskosta ja roolipelaamisesta. Sarjan edellisestäkin osasta on jo pari vuotta. Aihe itsessään ei kuitenkaan ole jättänyt minua rauhaan.

Kirjoitin aikaisemmin Pat Pullingin kirjasta (osa 1), sitten Rebecca Brownin teoksesta (osa 2) ja lopulta eri roolipelien mekaanisista tavoista käsitellä uskoa (osa 3). Tässä sarjan päättävässä neljännessä osassa käyn läpi omia pelikokemuksiani kristillisen roolipelaamisen saralla.

Lue lisää…

Tutustuin keväällä Walking Dead -televisiosarjaan ja ihastuin kertaiskusta. Luukutin Netflixistä ensimmäisen tuotantokauden nopeasti, mutta toisen kohdalla oli pakko hidastella. Draama oli niin syvää ja vakuuttavaa, että jokaista jaksoa oli pakko fiilistellä ja mietiskellä aikansa, ennen kuin saattoi katsoa seuraavan. Kolmas tuotantokausi oli omaan makuuni aiempia heikompi, mutta meni kyllä.

Ei siis ihme, että tartuin innolla Kuvernöörin nousu -romaaniin, kun se kirjaston uutuustiskillä sattui silmiini. Harmillisesti se ei pystynyt alkuunkaan vastaamaan odotuksiini.

Lue lisää…

Viime aikoina Pelilauta-foorumilla on puhuttu siitä, miten nykyisessä kotimaisessa roolipeliskenessä ei ole enää keskenään kilpailevia koulukuntia. Kukaan ei yritä omia roolipelaamista itselleen oman eksklusiivisen määritelmänsä avulla, vaan kukin saa touhuta mitä tahtoo ja kutsua sitä roolipelaamiseksi. Tämä ei siis tarkoita sitä, että erot olisivat kadonneet, vaan että niitä siedetään. Yritän seuraavassa osoittaa yhtä tällaista keskeistä eroavaisuutta roolipelikulttuurissamme.

Lue lisää…

Lueskelin tässä keväällä Khaled Hosseinin teoksen Tuhat loistavaa aurinkoa – taas näitä satunnaisen kirjastokierroksen tuloksia. Nappasin sen mukaani, koska muistelen sen kulkeneen kädestä käteen opiskelijateologien keskuudessa ja pikkuinen Miki-laitos kiinnosti.

En ymmärrä, miksi kriitikot ihastelevat tällaista väkivaltapornoa.

Lue lisää…

Roolipelaamiseni on jo pitkään nojannut perusteellisen etukäteissuunnittelun sijaan improvisoimiseen. Lueskelin tässä hiljattain Keith Johnstonen opaskirjan Impro: improvisoinnista iloa elämään ja esiintymiseen (suom. 1996) ja osallistuin viikonlopun mittaiseen fyysisen teatterin keinoja käyttäneeseen hahmotyöpajaan. Näillä eväillä tuumin, että voisin sanoa muutaman saman improvisaatiosta osana yhteistä tarinankerrontaa ja etenkin osana roolipelaamista.

Lue lisää…

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.