Myydyimpien kotimaisten kirjojen lukemisprojektini jatkui Juhani Ahon Juhan parissa. Nimestään huolimatta kyseessä on kiinnostava poikkeus muutoin niin mieskeskeisessä kirjallisuudessa.
Kaunokielisyyden viehkeys
Mainitsen ensin ikään kuin sivuhuomiona Ahon romaanin kielen. Olen tykästynyt tähän 1800- ja 1900-luvun vaihteen kirjallisuudessa tyypilliseen korukieliseen ilmaisuun, mitä olen muutoin nähnyt käytettävän lähinnä taidesadun yhteydessä. Pidän siitä, miten kieli on vivahteikasta ja ilmaisuvoimaista. Lauseet ovat yleensä lyhyitä mutta virkkeet pitkiä, mikä luo tekstiin tajunnanvirran kaltaisuutta mutta pitää sen silti selkeänä. Pari esimerkkiä, joista ensimmäisessä Juhan kuvailua ja toisessa Shemeikan keskustelua toveriensa kanssa:
Juha istuu tuvassaan puolihorroksessa, kyynärpäät polvia vasten, koettaen turhaan saada selville, onko ilta vai aamu ja onko vielä sama päivä kuin silloin, vai onko ollut välillä jo muita päiviä ja öitä. Joitakin hän muistaa siitä, mitä on tapahtunut, toisia ei. On, kuin toinen puoli hänen olentoaan olisi turto ja tunteeton, niinkuin toinen puoli vasenta jalkaansa aina oli hiukan kuolluksissa sen karhun pureman jäljiltä.
– Montako heitä lienet tässäkin majassa makuuttanut?
– Ei ole tullut ristiä seinään vedetyksi.
– Millä heidät lumonnetkin, mutta aina heitä saat. Lentävät luoksesi kuin pyynpojat piiskulle.
– Laulussa naisen lumot. Ja yksi laulu ainoa naisen lumolaulu: ihanuudesta oman itsensä. Se aina tehoo. Sillä kun hurmasin, uuvutin, hervotonna viereeni vaipui. Sävel vanha, sanat uudet.
Tällainen runollisuutta lähestyvä tyyli tuntuu virkistävältä etenkin nykypäivänä, jolloin kohtaan liian paljon sitä, että englanninkielisiä ilmaisuja yritetään sovittaa suomen kieleen kankeina suorina käännöksinä. Modusten vaihteleminen, lauseenvastikkeiden käyttö ja ylipäänsä sanaston laajuus ja kielikuvien runsaus tekevät vanhakantaisesta kielestä rikkaampaa.
Nainen elää, miehet patsastelevat
Romaanin nimi on Juha, mutta varsinaisena päähenkilönä toimii kuitenkin Marja, jonka ajatuksia ja tekoja valtaosa romaanista seuraa. Marja harkitsee kahden miehen välillä: Juha on hänen puolisonsa, mutta vanha ja liian kuuliainen ilkeämieliselle äidilleen. Shemeikka on viriili vieras, joka lupailee intohimoista suhdetta, mutta käytännössä osoittautuu omilla reissuillaan kulkevaksi häntäheikiksi. Marja päätyy Shemeikan mukaan, mutta rupeaa sitten miettimään palaamista takaisin.
Marja on kiinnostava, koska hän on selkeä ja voimakastahtoinen protagonisti. Shemeikka kyllä viettelee häntä parhaansa mukaan, mutta on selvää, että Marja lähtee hänen mukaansa vapaaehtoisesti. Hän ei pohdi palaamista takaisin kotiin moraalisen velvollisuuden vuoksi, vaan pettymyksenä Shemeikan uskottomuuteen ja omanarvontunnon loukkaamisen vuoksi. Yhteisen lapsen myötä perhesyyt sitovat Marjaa Shemeikkaan, mutta lopulta hän lähtee paluumatkalle ilman lastaan. Kaiken kaikkiaan Marja on kyllä tutussa eroottisen vetovoiman ja turvallisuuden jännitekentässä, mutta hän ei kamppaile yhteiskunnan asettamien rooliodotusten paineessa, vaan omista henkilökohtaisista syistään ja itsensä takia. Olosuhteet toki vaikuttavat tilanteeseen, mutta hän ei toimi pakotettuna eikä joudu uhriasemaan. En olisi odottanut näin modernia otetta vuonna 1911 julkaistulta romaanilta.
Miesten roolina on toimia klassisina arkkityyppeinä, peilipintoina (foil, ks. tarkemmin Wikipediasta) Marjan protagonismille. Sen paremmin Juha kuin Shemeikkakaan eivät sanottavasti muutu tai kehity tarinan edetessä. Molemmat rakastavat Marjaa, mutta Juha miettii mitä voi Marjalle antaa ja Shemeikka miettii mitä voi Marjalta saada. Niinpä hyväntahtoinen Juha etsii poislähtenyttä Marjaa siinä missä Shemeikka odottaa Marjan taipuvan ja hyväksyvän Shemeikan herrakseen.
Romaanin loppunäytös on kuin antiikin tragedioista: koska Marja lopulta palaa Juhan luokse, mutta ei avaa sydäntään ja kerro kokemuksistaan, miehet ajautuvat tuhoisaan konfliktiin. Juha runtelee Shemeikan, koska luulee tämän vieneen ja pitäneen Marjaa väkisin. Kun Juha ymmärtää virheensä ja otaksuu Shemeikan väen tulevan kostamaan, Juha surmaa itsensä, jotta koston kierre ei yltäisi Marjaan ja tämän lapseen asti.
On kiinnostavaa, että romaanin nimeksi on valittu Juha. Juhani Aho on aiemmin kirjoittanut romaanit Papin tytär (1885) ja Papin rouva (1893), joissa seurataan Ellin elämää ja kamppailua erilaisten puolisoehdokkaiden välillä. Juha-romaanissa on hyvin samankaltainen perusaihe, mutta silti romaanin nimi ei ole Marja. Toki Juhan henkilöhahmossa ja ratkaisuissa on nähtävissä kaunis aina itsensä uhraamiseen asti yltävä periksiantamaton rakkaus, mitä romaanin nimivalinnalla on ehkä haluttu korostaa.
Vierasmaalaiset viettelykset
Lukemani painoksen loppuun oli koottu aikalaisarvioita, joista muutamissa Vienan karjalaiset kokivat Shemeikan hahmon loukkaavaksi. Romaanin tapahtumapaikka on tarkemmin määrittelemätön Savon ja Karjalan rajaseutu, jossa Juha ja Marja asuvat Savossa ja Shemeikka Karjalan puolella. Shemeikka edustaa siis vierasmaalaista viettelystä.
Ymmärrän, että kirjailija on halunnut korostaa Marjan vaihtoehtojen erilaisuutta myös miljöön avulla. Rajaseutu on symbolisesti otollinen paikka isojen valintojen tekemiselle. Romaanin kuvastossa toistuu myös se, miten Juha on paikallaan ja kaskeaa metsää siinä missä Shemeikka kulkee kauppiaana jokia pitkin paikasta toiseen. He edustavat erilaisia maailmoja, joiden välillä Marja valintaansa tekee.
Siitä huolimatta etenkin näin nykyajan näkökulmasta näen Shemeikan karjalaisuuden korostamisen ongelmallisuuden. Miehiä ei olisi ollut välttämätöntä sitoa eri kansanheimoihin, vaan heidät olisi voinut erottaa yhtä hyvin vaikkapa vain iän tai ammattiin liittyvän elämäntavan perusteella. Shemeikan hahmoon on sijoitettu karjalaisia stereotyyppejä ja siten se toiseus, jota Shemeikan täytyy kolmiodraaman kannalta välttämättä edustaa, siirtyy koskemaan karjalaisuutta. Onkin mielenkiintoista, että tällainen ongelma tunnistettiin jo reilut sata vuotta sitten. En toisaalta tiedä, miten laajaa keskustelua se silloin herätti; lukemaani julkaisuun se on voitu poimia mukaan kiinnostavana kuriositeettina, ei välttämättä siksi että se olisi ollut olennainen osa Juha-romaanin vastaanottoa.
Mythopoeia 